Laittomat päihteet ja ravekulttuuri

Pauliina Seppälä

I Johdanto

Rave: hourailla, olla haltioissaan (WSOY:n taskusanakirja)

Nipsu¹ kannattaa syödä silloin, kun saapuu bilepaikalle tai klubille. Jos haluaa, että vaikutus alkaa nopeammin, tabletti kannattaa pureskella – sanotaan kyllä, että hammaslääkäri ei tykkää tästä hyvää. Omakohtaisiin kokemuksiin nojaten voin todeta, että tunnin verran yleensä kestää ennen kuin essi² alkaa toimia. Vaikutukset ja niiden voimakkuus riippuvat useista tekijöistä. Ensinnäkin kannattaa varmistaa, että hankittu tabletti on hyvälaatuinen. Tällä hetkellä markkinoilla olevista suhteellisen varmoja tärppejä ovat Kruunut – taso on laskenut keväästä, Norsut – nää on niitä todellisia nipsuja ja Rolling Stonesit – eivät tosin juuri piristä ja ovat aika tujuja masulle. Ennen hyvän olon alkamista saattaa esiintyä laksatiivista vaikutusta, päänsärkyä, pahoinvointia, joskus jopa oksentelua. Näitä oireita ei kannata kuitenkaan pelästyä, sillä ne ovat väistämättömiä – tosin kyllä henkilökohtaisia, joillakin ei esiinny lainkaan - , mutta menevät pian ohi. Jos ekstaasi on ollut kunnollinen, viimeistään tunnin päästä alkaa vartaloa pitkin mennä väriseviä hyvänolontunteita. Silmistä huomaa myös, onko nipsu toiminut, sillä pupillit laajenevat äärimmilleen, niin että silmät näyttävät vain mustilta pisteiltä. Lisäksi, jos vaikutus on hyvin voimakas, alkaa alaleuka täristä, mutta miellyttävällä tavalla!

Ekstaasi vie kaiken hermostuneisuuden pois. Saatat esimerkiksi vain istua tuolilla ja kuunnella musiikkia etkä voi ajatella mitään negatiivista. Kaikki asiat ovat hyvin, maailma on ihana paikka. Iho muuttuu kihelmöiväksi, kosketus tuntuu superhyvältä. Jos fiilis on menevä, kannattaa ehdottomasti tanssia. Nipsupäissään tanssiminen on sulavampaa, rennompaa, ja liikkeet ovat pehmeämpiä. Fiilis on uskomaton, kun tanssiessa hyvänolon aallot kulkevat pitkin vartaloa. Jos jotain adjektiivia pitäisi käyttää, sanoisin, että olo on orgastinen. - - Henkilökohtaisesti minua ei haittaa, vaikka jumittaisin itsekseni jossain nurkassa. Parhaiden nipsunousujen³ aikana päähän ei mahdu mitään negatiivista. Positiiviset ajatukset sulkevat pois kaiken ikävän. Kerran essipäissäni oikein yritin ajatella jotain ikävää tai surullista, mutta olo oli niin autuaallinen, etteivät pahat ajatukset saaneet tilaa mielessäni. Paitsi yksi ainoa negatiivinen tunne: pelko siitä, että orgastinen olotila menee ohi. Ikävä totuushan on, että kaikki loppuu aikanaan. Mutta kun nipsu alkaa laskea, kannattaa ottaa viitisen milliä gammaa⁴ olon kohentamiseksi. Se on parhaimmillaan yhtä hyvä kuin uudet essinousut. (Nainen, 20.)

1. Tutkimuksen tausta ja tutkimusaihe

Tutkimuskohteena on ravekulttuuri, 1980-90-lukujen taitteessa Suomeen tullut kansainvälinen elektronisen tanssimusiikin ympärille rakentunut juhlimiskulttuuri (Inkinen & Romano 1994, 50-57), ja tästä rajattuna se osa, jossa käytetään laittomia tai muuten marginaalisia päihteitä. Näitä ovat ravekulttuurissa muun muassa ekstaasi, GHB, LSD ja amfetamiini. Tutkimus on kulttuurintutkimusta. Kiinnostus kohdistuu tutkittavan kulttuurin jäsenten arvomaailmaan, identiteettiin ja elämäntyyliin. Ilmiötä tarkastellaan ensiksi kertaluontoisen juhlimiskokemuksen kautta, jolloin selvitetään, mikä on kyseisen juhlimismuodon olennaisin sisältö. Toiseksi tutkimuskohde nähdään sosiaalisena kenttänä, jolloin analysoinnissa tavoitellaan kentän kirjoittamattomien sääntöjen ja sisäisen sosiaalisen hierarkian paljastamista. Kulttuurin sisäisten ominaisuuksien lisäksi pohditaan sen paikkaa yhteiskunnassa: minkälaiseen todellisuuteen ravekulttuuri ja sen yhteydessä tapahtuva huumeidenkäyttö liittyvät?

Päihteet ja päihdekokemukset näyttäytyvät tässä tutkimuksessa kulttuurisilla merkityksillä ladattuina symboleina – nykyaikaisen kulutuskulttuurin kulutusvalintoina, joiden avulla ilmaistaan itseä ja tehdään sosiaalisia erotteluja. Ruotsalainen tutkija Philip Lalander (1998) on tutkinut alkoholia tästä näkökulmasta. Hänen mukaansa alkoholinkäyttö on nuorille eräs tärkeä tapa luoda ja ilmaista sekä yksilöllistä että ryhmäidentiteettiä – asemoida itsensä yhteiskuntaan. Samalla tavalla käsitellään nyt laittomia päihteitä ravekulttuurissa.

Tutkimukselle on kysyntää. Tästä kertovat jo ne lukuisat haastattelu-, luennoimis- ja artikkelipyynnöt, joita olen saanut. Kiinnostus johtuu ensisijaisesti huumeiden käytön ja takavarikoiden nopeasta kasvusta (HS 11.2.1999 & 2.11.1999) ja viranomaisten kyvyttömyydestä kääntää trendi toiseen suuntaan sekä uusien päihdekulttuurien aiheuttamasta huolestuneisuudesta (esim. Mustalampi 1998). Huumausainepolitiikka, lait, valvonta ja valistus ovat nousseet yhteiskunnallisen keskustelun kuumaksi aiheeksi. Virallisesti Suomen linja on tiukka ja peräänantamaton, mutta toisaalla, lähinnä tiedeyhteisössä ja mediassa, teksti muuttuu paikoitellen yhä kyseenalaistavammaksi (esim. Soikkeli 1998; HS 24.10.1998: Huumeongelmaan etsitään nyt lempeämpää linjaa). Ei olla enää varmoja nykyisen tyyppisen valistuksen ja politiikan toimivuudesta. Suoranaista avuttomuutta herättävät uusien päihteiden, kuten ekstaasin, suosio sekä uudet käyttökulttuurit, etenkin juuri ravekulttuuri, jolla on maine nimenomaan menestyvien ja hyvistä sosiaalisista taustoista tulevien nuorten kulttuurina. Ollaan tilanteessa, jossa perinteinen mielikuva huumeiden käyttäjästä ja huumausaineista murtuu ja kuilu valistajan ja käyttökulttuurien välillä kasvaa. Etsitään uusia keinoja joilla vaikuttaa päihteidenkäyttöön. Tätä tehtävää varten halutaan nyt myös tietoa käyttökulttuureista: halutaan ymmärtää. (esim. Mustalampi 1998.)

Tämä tutkimus voi toivoakseni auttaa ymmärtämään: ensinnäkin ravekulttuuriin liittyvän huumekulttuurin sisältöä ja toiseksi sitä todellisuutta, jossa moni (nuori) tänä päivänä elää.

Tutkimuskohteena ovat sellaiset henkilöt, jotka sekä käyttävät tai ovat käyttäneet huumeita että pitävät itseään ravekulttuurin nykyisinä tai entisinä jäseninä. Ulkopuolelle jäävät silloin ne ravekulttuurin jäsenet, jotka eivät ota laittomia päihteitä sekä ne huumeita käyttävät ihmiset, jotka ottavat niitä kokonaan muussa yhteydessä.

Yritän pitää kiinni kokonaisuudesta: tutkin ravekulttuurin sisällä toimivaa päihdekulttuuria sekä siihen liittyviä yhteiskunnallisia rakenteita. Rajaaminen tapahtuu näkökulmien suhteen. Tässä yhteydessä on syytä kertoa, mitä ei tutkita, mihin tutkimus ei vastaa.

Ensinnäkin huumeidenkäyttöä ei tutkita erityisesti ongelmana eikä myöskään erityisesti rikollisuutena. Tämä on herättänyt monilla tahoilla närkästystä. Kettil Bruun (1983, 3) kirjoittaa, että alkoholitutkimusta ei voida jättää pelkästään alkoholismitutkimukseen. Mielestäni tutkimusta muistakaan päihteistä ei kannata jättää pelkkään päihderiippuvaisuustutkimukseen: jos näkökulma on aina lähtökohtaisesti sama, ongelmakeskeinen, jää paljon kulttuurista ainesta huomaamatta. Vaikka kyseessä olisikin ongelma, johon halutaan vaikuttaa, on hyvä ymmärtää ongelmaa ympäröivää kulttuuria.

On myöskin selvää, että päihde ei itsessään, kemiallisena aineena, sisällä laittomuutta tai laillisuutta saati sitten rikollisuutta. Nämä ovat päihteelle lisättyjä symbolisia - yhteiskunnallisiin rajanvetoihin, mielipiteisiin ja mielikuviin sekä pohdintoihin ja päätöksiin liittyviä - ominaisuuksia (esim. Manderson 1995). Päihteiden laittomuudella lienee toki merkitystä ravekulttuurinkin huumekulttuurissa, mutta rikollisuutta painottava lähtökohta on ainoastaan yksi mahdollinen näkökulma aiheen tutkimiseen ja ymmärtämiseen. Kun tutkimuskohteena on huumeidenkäytölle – eikä esimerkiksi huumeiden myynnille tai välittämiselle - annettavat kulttuuriset merkitykset, rikollisuusnäkökulma ei mielestäni tuo olennaisinta esille. Kuten Kontula (1992b, 11) kirjoittaa: “Huumeiden käyttäjän on jokseenkin mahdotonta mieltää itsensä rikolliseksi sanan tavanomaisessa merkityksessä, sillä pelkän käytön ollessa kyseessä huumerikoksella ei ole ulkopuolista uhria.”

En myöskään käsittele monia muita päihdetutkimuksen tyypillisiä teemoja. En juurikaan tutki rave- ja huumekulttuurin jäsenten kotitaustoja, psyykettä, aineiden tarkkoja käyttömääriä ja vaikutuksia, sitä miten henkilöt ajautuvat kulttuurin pariin tai mitä seuraamuksia huumeidenkäytöstä heille pitkällä ajanjaksolla on. En liioin tutki huumepoliittista historiaa tai huumelakeja.

On myös tärkeää muistaa, että tulokset eivät kerro, mikä osuus ravekulttuuriin osallistuvista käyttää laittomia päihteitä. Niiden perusteella ei myöskään voi verrata huumeiden esiintymisen määrää ravekulttuurissa ja muissa juhlimiskulttuureissa. Siten tämän tutkimuksen perusteella ei voida päätellä, että huumeita käytetään ravekulttuurissa enemmän tai vähemmän kuin muissa juhlimiskulttuureissa.

Tutkimus ei ota kantaa kysymykseen erilaisten päihteiden hyödyllisyydestä tai haitallisuudesta. Sama pätee päihdepolitiikan suhteen: en arvioi erilaisten huumepolitiikan siirtojen yhteiskunnallisia vaikutuksia. Sen sijaan tutkimus voi antaa näkökulmia sen ymmärtämiseen, miksi huumevalistus ei tehoa ravekulttuurin huumekulttuurin jäseniin toivotulla tavalla.

2. Teoreettisia lähtökohtia ja keskeiset käsitteet

Tutkimuksen teoreettisena taustana ovat yhteiskunnan rakenteet ja niissä tapahtuva muutos, joiden ilmentäjänä ja osana tutkittava kulttuuri nähdään. Tärkeimmät teoreettiset apuvälineet ovat postmodernismiin liittyvät käsitteet (esim. Featherstone 1991 & 1995; Bauman 1993, Baudrillard 1987) sekä Pierre Bourdieun kenttä- ja distinktioteoriat (Bourdieu 1984 & 1998; Bourdieu & Wacquant 1995). Bourdieun kenttäteorian avulla saadaan esille tutkittavan kulttuurin sosiaalinen rakenne ja sisäinen arvomaailma. Lisäksi sen avulla tutkimuskohde voidaan sijoittaa osaksi yhteiskunnan rakenteita. Distinktioteoria taas tarkastelee kulutusvalintoja yhteiskunnallisina arvosymboleina – tässä tapauksessa kulutusvalintojen kohteena ovat päihteet. Postmodernismiin liittyvät käsitteet puolestaan tuovat esille niitä kulttuurisia ilmiöitä, joita rakenteet ja niiden muutos merkitsevät yksilön identiteetin, elämäntyylin ja arvomaailman kannalta.

Ennen tutkimuskohteen tarkempaa rajausta on syytä määritellä joitain käytettyjä termejä. Kaksi tämän tutkimuksen kannalta tärkeintä asiakokonaisuutta ovat ensinnäkin ne päihteet, joiden käyttöä tutkitaan ja toiseksi se kulttuurinen konteksti, jossa näitä päihteitä käytetään.

Olen tähän asti käyttänyt tutkimukseen liittyvistä päihteistä tavanomaisia ilmaisuja huume, päihde tai laiton päihde. Katson kuitenkin tarpeelliseksi kehittää uuden ja täsmällisemmän, tutkittavaa todellisuutta paremmin vastaavan käsitteen. Käytän tutkittavassa kulttuurissa käytetyistä päihteistä tästä lähtien luokitusta laittomat ja marginaalipäihteet, jonka lyhennän käsitteeksi lm-päihteet. Sana huume tai huumausaine on epäselvä. Jos sanalla tarkoitetaan huumausaineasetuksessa (sosiaali- ja terveysministeriön päätös n:o 704/1996) lueteltuja aineita, joiden valmistus, maahantuonti, kuljetus, myynti, hallussapito ja käyttö on Rikoslain 50. luvun mukaan rikollista (Tiihonen 1999, 1746), moni tässä tutkimuksessa esillä oleva päihde, kuten toistaiseksi huumausaineeksi luokittelematon GHB (gammahydroksibuytraatti), mm. tietystä yskänlääkemerkistä saatava DXM tai sairaalakäytössä oleva ilokaasu (N2O), jää luokituksen ulkopuolelle. Lisäksi uusia aineita päihtymistarkoitukseen keksitään ja kehitetään koko ajan, ja virallinen luokittelu seuraa yleensä paljon jäljessä.

Jos sanalla huume taas tarkoitetaan mitä tahansa huumaavaa ainetta, se sisältäisi myös lailliset ja yleisesti hyväksytyt huumaavat aineet, kuten alkoholin, nikotiinin, kofeiiniin jne. Tutkimuskohteena eivät kuitenkaan ole nämä päihteet. Jos siis käyttäisin sanaa huume tarkoittaen kaikkia muita kuin yleisesti hyväksyttyjä päihteitä (myös se, mikä on yleisesti hyväksyttyä, on epäselvää) tai päihteiden käyttötapoja (vrt. psykiatrin määräämät psyykelääkkeet), termivalinta jäisi mielivaltaisen arvion varaan siitä, mikä aine on huume ja mikä ei ja sisältäisi jo sinällään tietynlaisen luokittelun ja näkökulman.

Termi lm-päihde sisältää siis sekä huumausaineluokituksessa luetellut päihteet että marginaaliset ts. harvoin päihteenä käytetyt aineet, joilla viittaan esimerkiksi juuri GHB:hen, ilokaasuun tai vaikka kasveihin, kuten salvia divinorumiin tai päivänsineen.

Tutkittavasta juhlimiskulttuurisesta kokonaisuudesta käytän termiä ravekulttuuri. Muita mahdollisia nimikkeitä olisivat englanninkielisessä kirjallisuudessa paljon käytetyt tanssikulttuuri, joka on pitkälti korvannut käsitteen ravekulttuuri (esim. Saunders 1995a), klubikulttuuri (esim. Thornton 1995) sekä Suomessa omaksuttu termi teknokulttuuri (esim. Inkinen 1994). Kahta ensiksi mainittua ei kuitenkaan olla Suomessa juurikaan käytetty ja esimerkiksi ensimmäisen voitaisiin ymmärtää tarkoittavan vaikka lavatanssinharrastajien kulttuuria. Jälkimmäinen taas kattaa mitkä tahansa teemat: on rock-klubeja, elokuvaklubeja, jazzklubeja, Star Trek -klubeja jne. Teknokulttuuri puolestaan viittaa vain yhteen musiikilliseen ja sisällölliseen osaan ravekulttuuria: teknologiasta ja sen kehityksestä innostuneisuuteen ja tietokoneiden käyttöön.

Raveilla tarkoitetaan johonkin tilaan usein kertaluontoisesti järjestettyjä juhlia, joita nykyisin kutsutaan useimmiten bileiksi (tai bailuiksi). Seuraavat ominaisuudet ovat raveille (sana kirjoitetaan usein suomenkieliseen lausuma-asuun reivi) yleisiä, mutta eivät välttämättömiä: usein juhlissa ei ole alkoholitarjoilua, ne ovat ikärajattomat, saattavat kestää niin kauan kuin juhlijoita riittää, ja tiedotus hoidetaan epävirallisia kanavia pitkin ja kohdennetusti. Siten ravet eroavat toisesta kulttuurin tapahtumapaikasta, klubeista eli yökerhoista tai diskoista, jotka ovat osa kaupungin julkista yöelämää eivätkä siten erityisesti rajatut tietylle kohderyhmälle. Klubi on myös yleensä tiettyyn fyysiseen tilaan ja esimerkiksi tiettyyn viikonpäivään sidottu - siten klubi on jatkuva ja toistuva kokemus, kun taas ravet ovat usein vain kertakokemus. Klubikulttuuri ja ravekulttuuri eroavat jonkin verran toisistaan niin juhlimisen päämäärien kuin tapojenkin suhteen: usein klubeilla on tärkeintä ihmisten tapaaminen ja raveissa tanssiminen, mutta nämä rajat ovat häilyviä. Tässä tutkimuksessa käsite ravekulttuuri pitää sisällään myös klubikulttuurin sekä muissa mahdollisissa paikoissa tapahtuvan samaan kulttuuriseen ilmiöön sisältyvän juhlimisen, esimerkiksi kotibileissä tai metsäbileissä⁵.

Edellä määritellyt kaksi termiä voidaan vielä yhdistää, jolloin muodostuu kokemuksellinen sekä kulttuurinen kokonaisuus, rave+lm-päihdekulttuuri. Termi on epäesteettinen, mutta täsmälleen tämän tutkimuksen kohde ja siten hyvin käyttökelpoinen.

3. Tutkimuksen sisältö ja rakenne

Tutkimus jakautuu kahteen osaan: kansainvälisen rave+lm-päihdekulttuurin kartoitukseen ja suomalaiseen tapaustutkimukseen. Näistä jälkimmäinen on sekä sisällöltään että tekstimääräisesti tutkimuksen pääsisältö. Kansainvälisen osuuden aineistona toimii kirjallisuus, josta suurin osa on ulkomaista tutkimusta. Ensin käydään läpi ravekulttuurin kansainvälistä historiaa, kehitystä sekä laajuutta ja sitten sen kulttuurista sisältöä.

Suomalainen tapaustutkimus perehdyttää lukijan suomalaiseen rave+lm-päihdekulttuuriin. Aineisto koostuu kirjallisuudesta, kenttähavainnoinnista, teemahaastatteluista sekä Internet-aineistosta, johon kuuluvat Internetiin asetetun kyselylomakkeen n. 100 vastausta sekä Internetin keskustelulistoilta poimittu aineisto. Ensimmäisessä luvussa tarkastellaan aikaisempaa tutkimusta sekä ravekulttuurista että lm-päihteiden käytöstä, käydään läpi suomalaisen ravekulttuurin historia ja pohditaan ravekulttuurin ja lm-päihteiden yhteyttä Suomessa. Toisessa luvussa esitellään tutkimuksen teoreettinen viitekehys, postmodernismiteoriat sekä Pierre Bourdieun kenttä- ja distinktioteoriat. Kolmannessa luvussa perehdytään käytettyihin tutkimusmenetelmiin, tutkimusaineistoon sekä aineiston analyysin vaiheisiin. Luvussa neljä esitetään joitain yleisiä tutkimustuloksia, joihin kuuluvat käytetyt päihteet sekä rave+lm-päihdekokemuksen koostumuksen määrittäminen. Luvusta viisi alkaa varsinainen kvalitatiivinen analyysi, joka kiteytyy yhteiskunnan rakenteiden ja niiden muutoksen ympärille. Rave+lm-päihdekulttuurin sisäistä rakennetta ja sisältöä analysoidaan kenttäteoriaa käyttäen. Ensiksi määritetään juhlimisen intressit ja kentällä arvostettu pääoma. Tämän jälkeen käsitellään päihteitä kulutussymboleina, joiden avulla tehdään sosiaalisia luokitteluja. Kuudennessa luvussa tarkastellaan rave+lm-päihdekulttuurin suhdetta yhteiskunnallisiin rakenteisiin postmodernismi-diskurssin valossa: miten rave+lm-päihdekulttuuri ilmentää tai on vastaus kysymyksille etiikasta, identiteetistä ja yhteisöllisyydestä aikana, jolloin näiden rakenteellinen perusta on muuttunut? Luvussa seitsemän näkemystä rave+lm-päihdekulttuurista laajennetaan esittelemällä sen kaksi osakulttuuria: psykedeelikulttuuri ja klubikulttuuri. Kahdeksannessa luvussa yritetään löytää rave+lm-päihdekulttuurin yhteiskunnallinen paikka. Kulttuuria tarkastellaan ensiksi symbolisena yhteiskunnallisen aseman ilmaisuna. Viimeiseksi pohditaan, voiko rave+lm-päihdekulttuuri toimia kenttänä, jonka avulla voi muuttaa asemaansa yhteiskunnassa ja omassa elämänpelissään. Osassa IV esitetään loppupäätelmät.

II Kansainvälinen tausta

Erityisesti Isossa-Britanniassa, mutta myös muualla Euroopassa, USA:ssa ja Australiassa rave+lm-päihdekulttuuria ollaan tutkittu ja siitä ollaan kirjoitettu hyvinkin paljon.

Jaan kirjallisuuden neljään luokkaan:

1. Ravekulttuurin historiikkeihin, joissa tapahtumat kuvataan - yleensä popkulttuurin asiantuntijan näkökulmasta - hyvin tarkasti niin musiikin, vaikuttajahahmojen, päihteiden, mediauutisoinnin kuin viranomaisten toiminnankin suhteen unohtamatta pohtia ravekulttuurin luonnetta ja suhdetta valtavirtakulttuuriin sekä kulttuurin synnyn syitä.

2. Yleisiin selvityksiin, usein ravekulttuurin täysin ulkopuolisten organisoimiin, joiden kohteena on esimerkiksi eurooppalaisen maan tai kaupungin nuoriso. Mm. survey-tutkimuksilla sekä kohdennetuilla otannoilla kartoitetaan käytön laajuutta, määrää sekä jonkin verran käyttäjien sosiaalisia taustoja ja käyttötapoja.

3. Kulttuurintutkimuksiin, joissa selvitetään ravekulttuurin sisältöä, rakennetta ja paikkaa yhteiskunnassa.

4. Päihdeideologiseen kirjallisuuteen, jossa ravekulttuuri yhdistetään ns. psykedeeliseen liikkeeseen.

Jos ravekulttuuria haluaa ymmärtää, suositeltavaa lukemista ovat myös fiktiiviset ravekulttuuriin sijoittuvat romaanit, joista on kehuttava erityisesti Rushkoffin (1997) teosta The Ecstasy Club. Siinä ravekulttuurin ideologia, ihmishahmot, slangi ja tapa suhtautua päihteisiin yhdistyvät jännittävään ja humoristiseen sci-fi-fantasiaan. (ks. myös Champion 1997a.)

1. Rave+lm-päihdekulttuurin historia ja kehitys

Koska varsinaista akateemista tutkimusta ravekulttuurin historiasta ei tietääkseni olla tehty, ja koska historiankatsauksen tarkoituksena on ainoastaan perehdyttää ilmiöön eikä niinkään teoretisoida tai selittää sitä, pääasiallisina lähteinä toimivat englantilaisten Matthew Collinin (1998) ja Simon Reynoldsin (1998) ravekulttuurin historiikit. Molemmat ovat menestyneitä poptoimittajia (Reynolds on myös kirjailija) ja he ovat osallistuneet ravekulttuuriin sekä sen analysoijina että kokijoina. Heillä on myös hyvät yhteydet keskeisiin ravekulttuurin vaikuttajahahmoihin.

En katso tarpeelliseksi paneutua pikkutarkasti teoksissa esitettyihin musiikin nyansseihin ja tyylilajien erittelyyn, jotka olivat toki tärkeitä uudelle musiikilliselle kaudelle, mutta jotka eivät ole erityisen merkittäviä tämän - päihteidenkäyttöön keskittyvän - tutkimuksen kannalta. On myös muistettava, että historia on kiistelyn kohde, mikä pätee myös ravekulttuuriin historiaan, jossa käänteentekevät tapahtumat sijoittuvat sinne, minne virallinen dokumentointi ei ulotu.

Ravekulttuurin varsinaisena syntypaikkana pidetään 80-luvun lopun Englantia, mutta ainesosat olivat tuontitavaraa ensin New Yorkin, Chicagon ja Detroitin alakulttuureista ja sitten juhlimisparatiisi Ibizan kesästä (Collin 1998). Kertomus alkaa Yhdysvalloista, jossa ensimmäiset ravekulttuurin versot nousivat näkyviin jo 30 vuotta sitten.

New York 1970: Hippikausi ja rock’n’roll menettivät voimiaan. Kaupungin marginaalikulttuureissa, mustien ja homoseksuaalisten piirien keskuudessa, luotiin uutta tanssiin, diskomusiikkiin ja huumeisiin keskittyvää hedonistista diskokulttuuria. Salaisissa, vain kutsuvieraille tarkoitetuissa yökerhoissa otettiin LSD:tä, meskaliinia, kokaiinia ja ekstaasia ja tanssittiin aamuun asti. Dj:n rooli tunnelman luomisessa oli merkittävä: etsittiin uusia tapoja sekoittaa musiikillisia tyylejä yhteen ja tarjota tanssijoille mahdollisuus vapautua valtavirtayhteiskunnan paineista täydelliseen ruumiilliseen itsensä toteuttamiseen ja olemassaolon riemuun. Tanssimusiikin kehitys mullistui 70-luvun puolivälistä lähtien musiikin tekijöiden alkaessa käyttää tietokoneita yhä enemmän ja yhä vallankumouksellisemmalla tavalla. Vuonna 1976 perustettiin Paradise Garage -disko, josta yksi nykyisen tanssimusiikin alalajeista, “garage”, sai nimensä. Paikan suosittu dj, Larry Levan, on kuvannut tuon aikaista mentaliteettia näin: “Ihmisten tyyli bailata nykyisin, ne huumeet, joita kaduilla liikkuu - kaiken on oltava villiä, hullua ja elektronista.” (mt., 10-17.)

Chigago 1977: New York oli edelläkävijä, mutta samanlaista kehitystä tapahtui myös muualla USA:ssa. Kun garage-tyylilaji sai nimensä New Yorkista, “house”-musiikki nimettiin chicagolaisen vuonna 1977 perustetun Warehouse-yökerhon mukaan. Sen dj Frankie Knuckles kertoo: “Siellä kävivät pääasiassa mustat ja homoseksuaalit. Erittäin sielukasta, hyvin hengellistä. Suurimmalle osalle ihmisistä, jotka siellä kävivät, paikka oli kirkko... Alussa, vuosina 1977-81, bailut olivat intensiivisiä - ne olivat sitä aina, mutta alkuaikojen tunnelma oli ainutlaatuinen, puhdas.” (mt., 16; ks. myös Rietvield 1997.)

Disko alkoi olla tyylilajina historiaa 1980-luvun alussa, jolloin etsittiin kokonaan uutta musiikkityyliä. Dj:it ottivat lisää vapauksia ja loivat omia kokonaisuuksiaan sekoittamalla yhteen eri kappaleita ja esimerkiksi lisäämällä basson osuutta, jotta rytmi olisi entistä tehokkaampi. He alkoivat johdattaa, kiusata ja palkita tanssijoita esimerkiksi soittamalla monta minuuttia pelkkää rytmiä ja pidättelemällä varsinaisen kappaleen alkua ja sitten vasta päästämällä kokonaisuuden melodioineen ja kosketintaustoineen rullaamaan. Ei voitu enää puhua diskomusiikista, sen tilalle oli tullut house. (Collin 1998, 17-22.) Myös Chicago-house kulki käsi kädessä päihteiden kanssa; yökerhoissa nautittiin mm. kannabista, poppersia (amyylinitraatti), kokaiinia, LSD:tä ja PCP:tä. (Reynolds 1998, 26.)

Detroit 1980: New Yorkin ja Chicagon diskoaallon jälkimainingeissa syntyneiden house- ja garage -tyylien rinnalle kehittyi USA:ssa kolmas uusi elektronisen tanssimusiikin alatyyli: tekno. Sen syntysijaksi nimetään useimmiten 80-luvun alun Detroit, autotehtaiden ja fordismin pyörittämä kaupunki. Tekno syntyi sosiaaliseen tilaan, jota leimasivat toisaalta mustien tehdastyöntekijöiden lasten sosiaalinen nousu tehtaan suomien mahdollisuuksien myötä ja heidän halunsa erottautua slummien mustista omaksumalla vaikutteita Euroopasta - “nuoret olivat hulluina italialaiseen diskoon” (mt., 16) ja toisaalta tehdasympäristön ankeus, työntekijävetoisen tuotantotavan käyminen vanhanaikaiseksi ja sitä seuraava lama. Detroit-teknon luojina pidetään muusikko Juan Atkinsia, dj Derrick Maytä ja dj Kevin Saundersonia. Kolmikolle oli yhteistä haave tietokonemaailmasta, joka syrjäyttää teollisuusyhteiskunnan sekä innostus videopeleistä ja tieteisfantasiaelokuvista. Tämä kuvastui heidän tekemässään elektronisessa musiikissa, joka oli hyvin pelkistettyä, nopeaa ja kolkkoja ääniä viljelevää, mutta kuitenkin funk-pohjaista, liikkuvaa ja tanssittavaa. (Collin 1998, 22-24; Reynolds 1998, 13-22.)

Reynolds antaisi kuitenkin kunnian teknon syntymisestä saksalaiselle Kraftwerk-yhtyeelle, joka myös vaikutti Detroit-teknon kehitykseen. Silloin tekno olisi syntynyt jo 70-luvun alussa Saksassa, Kraftwerkin syntetisaattori- ja rumpukonemusiikin myötä. Oman näkemykseni mukaan Kraftwerkia voidaan pitää musiikillisena suunnannäyttäjänä ja Detroit-teknoa taas osana uutta tanssimusiikin ympärille rakentuvaa kulttuuria: Atkins, May ja Saunderson tekivät musiikkia nimenomaan yökerhoihin ja tanssilattialle. Musiikkiin ei kuitenkaan yhdistetty huumeita New Yorkin ja Chicagon tapaan. (mt., 13-14.)

Ibiza 1987: Ennen kuin ravekulttuuri varsinaisesti syntyi Englannissa ja ennen kuin se muuttui kansainväliseksi massailmiöksi, tarvittiin paljon kansainvälistä liikettä yöelämässä ja yöelämän alakulttuureissa. Kulttuurin ainesosia toivat Englantiin ulkomailla vierailleet muusikot ja dj:it, toisaalta USA:sta, etupäässä New Yorkista ja Chicagosta ja toisaalta Ibizan saarelta Espanjasta. Käänteentekevä ajankohta oli kesä 1987, jolloin joukko englantilaisia dj:itä ja juhlijoita vietti kesän Ibizalla, entisellä hippisaarella. Sen ilmapiirissä kukoistivat edelleen vapaus ja villi elämä - väritettynä näyttävän homoseksuaalien kulttuurin sekä saarta suosivien kuuluisuuksien glamourilla. Oli ulkoilmajuhlia, musiikkia – europoppia, kuten New Orderia ja Peter Gabrielia - ja tanssia ryyditettynä LSD:llä, meskaliinilla, kokaiinilla ja 80-luvun alusta alkaen myös ekstaasilla. Yhä nykyisin hyvin tunnetut dj:it Paul Oakenfold, Danny Rampling, Johnny Walker sekä Nicky Holloway viettivät kesän Ibizalla ottaen ekstaasia ja tanssien läpi yön. (Collin 1998, 45-64; Redhead 1997b, 57.)

Lontoo 1987: Kun edellä kuvatut hahmot tulivat kesän jälkeen takaisin Lontooseen, he halusivat jatkaa Ibizan tunnelmissa ja perustivat oman jatkotuntien yökerhon Ibizalla juhlineille briteille. Musiikissa sekoittuivat uudet tuulet USA:sta, erityisesti Chicago-house sekä Ibizalta tuotu kevyt pop-tyyli, jota kutsuttiin nimellä Balearic. Koko konsepti oli uutta: löysä ja iloisen värikäs pukeutuminen, lapsuuteen ja viattomuuteen viittaava rekvisiitta, kuten nallekarhut ja tikkarit, tanssikeskeisyys ja ekstaasi. (Collin 1998, 47-64; Redhead 1997b, 57.) Paul Oakenfoldin sanoin: “Lontoon klubielämä oli aina ollut pelkkää dokaamista, tyttöjen iskemistä ja hyvältä näyttämistä, muttei tanssimista. Yhtäkkiä me muutimme sen totaalisesti - tulit klubillemme ja tanssit kuusi tuntia putkeen. Ideana oli, että jos et tanssi, älä tule ollenkaan” (Reynolds 1998, 59).

Lontoossa ajanjakso joulukuusta 1987 huhtikuuhun 1988 oli uuden löytämisen aikaa. Ravekulttuurin muistoihin ovat jääneet ensimmäiset klubit kuten Shoom ja Future. Silloista mentaliteettia ja ravekulttuurin ydinkokemuksellisuutta kuvaa hyvin seuraava muistelu Shoomista: “Shoomereilla oli käsittämätöntä uutta musiikkia, jota et voinut kuulla radiosta ja jota sai ainoastaan erikoisliikkeistä ja käsittämätön huume, joka teki ihmisistä sellaisia kuin he olivat aina unelmoineet olevansa. Mukana oli niin vähän ihmisiä, että ystävyyssuhteista tuli kaikenkattavia... Yhtäkkiä kaikki mistä he pystyivät puhumaan oli rakkaus, yhteisyys, jakaminen ja puhdas elämänilo... Se oli kaikki huumejohdannaista, koko klubi samalla tunnetasolla. Ibizalla he olivat löytäneet jotain, jota he tuskin pystyivät ymmärtämään ja niinpä he vertasivat tapahtumia ensimmäiseksi mieleen tulevaan esimerkkiin - hippiaikaan. He omaksuivat hippimytologian ja kulttuurin, sekoituksen muoteja ja iskulauseita, jonka he uskoivat 60-luvulla vallinneen - kuitenkin ilman hippiajan radikaalia politiikkaa ja kaupunkilähiöiden työväenluokan toiveiden värittämänä. Samalla he uskoivat tosissaan, että heidän mielensä oli muuttumassa. Olivatko he muuttumassa hipeiksi, he kysyivät itseltään, oliko tämä Uuden Ajan (New Age) alkua? ” (Collin 1998, 60-62.)

Ilosanoma ekstaasista ja rakkauden tanssista levisi nopeasti, ensin työväenluokan, sitten valkoisen keskiluokan parissa, eikä uusi juhlimiskulttuuri voinut jäädä pienen piirin salaisuudeksi. Viimeistään kesällä 1989 ravekulttuuri oli massailmiö. Tapahtumia, joita kutsuttiin raveiksi, järjestettiin maaseudulle ulkoilmaan ja isoihin varastohalleihin. Ravet olivat mittavia. Niihin saattoi osallistua yli 20 000 juhlijaa.

Ravekulttuuri alkoi pian elää omaa elämäänsä median palstoilla ja herätti myös viranomaisten huomion. Poliisi otti tehtäväkseen kitkeä kaikki laittomat ravet. Kesää 1989 leimasi poliisin ja rave-organisaattorien kissa-hiiri-leikki, jossa poliisia harhautettiin kaikin mahdollisin tavoin ja jossa ravien järjestäminen oli keskeyttämisvaaran vuoksi aina suuri riski. Sakkosumma laittomien juhlien järjestämisestä nostettiin samana vuonna 2000 punnasta 20 000 puntaan ryyditettynä puolen vuoden vankeustuomiolla. Tämän seurauksena ravekulttuuri siirtyi suurelta osin takaisin yökerhoihin. Myös laillisia raveja alettiin järjestää. (esim. Collin 1998, 160-167, 267.)

Ravekulttuurissa oli pitkään olennaista sen ala- tai vastakulttuurinen luonne. Vastakkain asetettiin valtavirtakulttuuri, alkoholi ja perinteinen yökerho ja toisaalta alakulttuuri, lm-päihteet ja ravet tai “tanssiklubi” (Measham & Parker & Aldridge 1998, 24). Tämä on osittain kuitenkin muuttunut ja ideologisessa mielessä puhutaan jopa ravekulttuurin kuolemasta. Alkuperäistä yhtenäisyyttä ja tunnelmaa ovat hajottaneet paitsi ekstaasiin kohdistuva yleinen paniikki ja poliisin toiminta myös kulttuurin sisäiset tapahtumat: huumeiden myyntiin liittyvät jengiväkivaltaisuudet ja rikollisen aineksen integroituminen ravekulttuuriin ylipäänsä, ravekulttuurin jakautuminen moneen eri alalajiin sekä ravekulttuurin kaupallistuminen. (Collin 1998, 160-167, 267; Reynolds 1998, 381-382; Measham & Parker & Aldridge 1998, 26.)

Vaikka monet ravekulttuurin pioneerit kyllästyivät alkuinnostuksen laannuttua, ravekulttuuri koki Isossa-Britanniassa toisen aaltonsa vuosina 1990-92 ja paisui valtaviin mittoihin (Collin 1998, 84-121; Reynolds 1998, 113). Vuonna 1993 markkina-analyytikko Heanly Centre -yhtiöstä arvioi englantilaisen ravekulttuurin tuottavan 1,8 miljardia puntaa vuodessa sisältäen mm. tanssiklubien, levy-yhtiöiden ja radioasemien tuoton, dj:iden palkkiot sekä lm-päihteiden myynnistä saatavat tulot (Collin 1998, 267). Klubien lukumäärä ja koko ovat kasvaneet huimiksi. Nykyisin puhutaan superklubeista, jotka ovat osa valtavaa vapaa-ajanteollisuutta omine oheistuotemyymälöineen ja laajenemissuunnitelmineen. Ravekulttuuri on Ison-Britannian kaikkien aikojen mittavin nuorisokulttuurinen ilmiö. (Mt., 267-269; Reynolds 1998, 381.) Ekstaasia lasketaan Isossa-Britanniassa varovaisimpien arvioiden mukaan ottavan yli miljoona klubbaajaa joka viikonloppu (Measham & Parker & Aldridge 1998, 25; Collin 1996, 12). Kun välillä puhuttiin ekstaasinkulutuksen laantumisesta, ravekulttuuriin keskittynyt lehti Mixmag kirjoitti vastikään, huhtikuussa 1999, kuinka uuden, melkein sataprosenttia vaikuttavaa aineosaa eli MDMA:ta sisältävän ekstaasitabletin ilmestyminen markkinoille keväällä 1998 (Amsterdamissa näitä Mitsubishi-tabletteja oli jo kesällä 1997) on taas nostanut koko kulttuurin ja erityisesti ekstaasinkulutuksen uuteen kukoistukseen (Rolfe 1999, 52-56).

Musiikillisesti - usein musiikkityyli kulkee käsi kädessä alakulttuurisen tyylin, ideologian, päihdevalintojen ja tunnelman kanssa - ravekulttuuri on levinnyt ja moninaistunut kymmeniksi uusiksi tyyleiksi, joita ovat mm. speed garage, trance, ambient, nu energy, drum’n’bass, speed disco jne. Osassa näistä on tärkeintä kokeellisuus ja taiteellisuus, osassa etsitään edelleenkin maksimaalista nautintoa tanssilattialla. Samalla musiikilliset raja-aidat kaatuvat: ravekulttuuriin kasvaneet dj:it saattavat käyttää musiikinteossa yhä enemmän akustisia osuuksia ja live-soittajia ja toisaalta live-yhtyeet, rock ja pop, ovat yhä innostuneempia koneiden tuomista mahdollisuuksista.

Ekstaasi: Lopuksi on syytä tehdä lyhyt katsaus ravekulttuurin ydinpäihteen, ekstaasin eli MDMA:n, historiaan. Ekstaasi syntetisoitiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1912 farmasian alan yhtiössä Saksassa (Collin 1998, 25; Beck & Rosenbaum 1994, 13). Ihmiskäyttöön se tuli kuitenkin vasta kun se uudelleensyntetisoitiin Yhdysvalloissa 1960-luvun puolessa välissä. Ensin aineen valmisti lääketutkija Gordon Alles ja sitten kemisti ja psykofarmakologi Alexander Shulgin, joka kehitti uransa aikana vaikuttavan kavalkaadin erilaisia tajunnantilaan vaikuttavia aineita. (Collin 1998, 25.) Alussa MDMA:sta innostui pieni joukko yhdysvaltalaisia psykoterapeutteja, jotka uskoivat aineen, jota kutsuttiin silloin nimellä Adam, auttavan potilasta avautumaan ja vapautumaan peloistaan terapian yhteydessä (Beck & Rosenbaum 1994, 14-15). Kuten jo tiedämme, 70-luvulla ainetta käytettiin myös pienten piirien tanssijuhlissa ja yökerhoissa. Huhu uudesta “bailuhuumeesta” levisi pikku hiljaa ja 80-luvun alussa tätä vielä laillista päihdettä alettiin valmistaa massamarkkinointia varten. Nimi Adam muutettiin viettelevämmäksi Ekstaasiksi. Terapeuttisen käytön sijasta ainetta markkinoitiin “hupihuumena” (fun drug), jonka vaikutuksen alaisena oli hauska tanssia. (Collin 1998, 30-32.) Tätä seurasi mediahuomio ja huoli aineen väärinkäytöstä. MDMA kriminalisoitiin Yhdysvalloissa vuonna 1986. (Beck & Rosenbaum 1994, 22-23; Collin 1998, 34.)

Lontoossa ekstaasi kiellettiin jo ennen kuin sitä alettiin käyttää. Salainen laboratorio, jossa valmistettiin MDMA:ta ja sen lukuisia variaatioita ratsattiin 70-luvulla. Tämän seurauksena MDMA ja kaikki sen johdannaiset kriminalisoitiin vuonna 1977. (Collin 1998, 40-41.) Ekstaasi tulikin Englantiin ensiksi Yhdysvalloista. Ennen ravekulttuurin syntymistä ekstaasia käyttivät pienet yöelämän eliittipiirit, rock- ja poptähdet, muotisuunnittelijat, mallit jne. Vasta ravekulttuuri teki ekstaasista aikamme puhutuimman päihteen.

Englantilaisissa ravekulttuurista kertovissa teksteissä kuvataan hyvin avoimesti laittomien päihteiden käyttöä, ja niissä ekstaasi liitetään keskeisesti ravekulttuurin syntyyn ja kehitykseen, myös sen musiikilliseen puoleen: “Kun ekstaasin kuluttajat ryhtyivät ekstaasievankelistoiksi, ja kun evankelistoista tuli dj:itä ja muusikoita, päädyttiin tilanteeseen, jossa musiikkia tehtiin pelkästään ekstaasin kuluttajille. Kokeellisuus puristettiin ulos kulttuurista, ja se johti tanssimusiikkiin, joka johdettiin suoraan ekstaasin psykofarmakologisista vaikutuksista - musiikin tehtävä oli palvella ekstaasikokemusta. Dj:iden setit (dj:n eri levyistä luoma musiikillinen kokonaisuus) alkoivat muistuttaa asteittaista ja väistämätöntä matkaa kohti ekstaasin vaikutuksen huippukohtaa.” (Metcalfe 1997, 172.)

2. Yleiset kartoitukset

IREFREA:n, eurooppalaisen huumeriippuvuuden ehkäisyn asiantuntijaverkoston, organisoima ja Euroopan Komission avustama tutkimus Euroopan yöelämästä ja vapaa-ajan päihteidenkäytöstä, Night life in Europe and recreational drug use (1998), sisältää sekä kvantitatiivista että kvalitatiivista aineistoa. Se on laaja ja yksityiskohtainen katsaus Euroopan nuorisoon, yöelämään ja päihteidenkäyttöön. Kartoitus on tehty yhdeksässä eri Euroopan kaupungissa. Tutkimus on kohdennettu ns. normaaliväestöön ja suosituimpiin nuorisokulttuureihin, jolloin marginaalikulttuurit ovat jääneet pois. Silti lm-päihteiden käyttö ja ravekulttuuri tulevat voimakkaasti esille. Lm-päihteiden käyttöä selitetään erityisesti koko länsimaista yhteiskuntaa koskevalla kulttuurin muutoksella: se on osa elämäntyyliä, jossa arki ja juhla on erotettu selkeästi toisistaan, jossa vapaa-aika on yhä tärkeämpi ja jossa viikonloppu pyhitetään itsensä toteuttamiselle, sosiaaliselle kanssakäymiselle ja irtiotolle työviikosta. Näin nuoret ainoastaan toteuttavat niitä normeja, jotka yhteiskunta heille asettaa. (Mt., 11-13.) Vaikka Suomessa ravekulttuuria ei vieläkään pidetä kovin merkittävänä juhlimiskulttuurina, Euroopassa kokonaisuudessaan se näyttää vakiintuneen ns. valtavirtakulttuuriksi. Myös lm-päihteiden käyttö on ns. normalisoitunut.

Vastaavia selvityksiä ollaan tehty myös kansallisesti ja eri kaupunkeja koskien. Tulokset viittaavat lm-päihteidenkäytön ja ravekulttuurin (jossain muodossaan) jatkuvaan kasvuun sekä edellä mainittuun normalisoitumisprosessiin. Käyttäjäkuntaa kuvataan sosiaaliselta taustaltaan heterogeenisena. Käyttöä luonnehditaan sanalla recreational drug use - vapaasti suomennettuna päihteiden vapaa-ajan käyttö, jossa päihteitä nautitaan tietyissä juhlimistilanteissa ja pääasiallisesti viikonloppuisin, irtiottona arjesta. (Mm. Aaholm 1996 - Hollanti, Power & Power & Gibson 1996; Forsyth & Alasdair 1995 & 1996 – Englanti; Schuster & Lieb & Lamertz & Wittchenm 1998 - Saksa.) Shapiro (1999, 18) liittää lm-päihteet olennaiseksi osaksi yhä useampien ”elämäntyylipakkausta.”

3. Kulttuurintutkimukset

Oivaltavimpia ja osuvimpia ravekulttuurin analyysejä ovat nuorten tutkijoiden kirjoitukset. Niissä on antoisaa sekä todellinen asiantuntemus että kokonaan uudenlainen ote, joka päivittää (ala)kulttuurintutkimuksen. Erityisen hyvin toimii asetelma, jossa tutkija on sekä kokenut ravekulttuurin omakohtaisesti että työnsä vuoksi tarkkaillut sitä analyyttisesti laajemmassa yhteiskunnallisessa perspektiivissä. Olennaista on huomata päihteiden ja musiikin nivoutuminen toisiinsa sekä toisaalta tämän kokonaisuuden yhteys kulttuurisiin ja sosiaalisiin taustamuuttujiin, yhteiskunnallisiin ilmiöihin, rakenteisiin ja arvoihin. Käyn nyt läpi näiden tutkimusten tärkeimpiä tuloksia.

3.1 Mielihyvän teknologia

Ravekokemus on kokonaisuus, jonka osia ovat musiikki, päihteet, visuaalisuus, mm. valot, muut koristeet ja pukeutuminen sekä fyysisyys, tanssi, joka on myös osa visuaalisuutta. Kaikki toimivat yhdessä ja vaikuttavat toisiinsa. Päihteet valitaan musiikin mukaan ja toisaalta käytetyt päihteet vaikuttavat musiikin kehitykseen. (esim. Reynolds 1997a, 159-160 & 1998; Collin 1998; Whiteley 1997.)

Uusinta tekniikkaa käytetään hyväksi niin musiikin, visuaalisuuden kuin päihteidenkin kehittämisessä. Musiikinteossa se mahdollistaa minkä vain kuviteltavissa olevan ääni- ja rytmikokonaisuuden luomisen - ainoastaan luovuus on rajana. Musiikin avulla kutitetaan mielen sopukoita: stimuloidaan, vapautetaan, tuotetaan hyvää oloa. Musiikilla on käyttötarkoitus ja vaikutus samalla tavalla kuin päihteilläkin.

Erityisesti musiikin ja päihteiden yhteys näkyy analysoitaessa ravekulttuurin jakautumista eri tyylilajeihin: Ekstaasin laadun heikkeneminen ja amfetamiiniin suosion lisääntyminen yhdistetään musiikkityylin “hardcore” syntymiseen, joka on nopeaa, energistä ja rankkaa (Collin 1998, 251). Jungle tai drum&bass -alatyyliin, jonka rytmi on hektinen, fragmentoitunut ja jatkuva ja jossa ei ole euforiaan johdattavia huippukohtia, liitetään aisteja herkistävä ja musiikkiin keskittymistä auttava kannabis (mt., 352). Eri alatyyleistä koostuvan, melodisen, tanssittavan ja seksikkäitä lauluosuuksia sisältävän speed garagen sanotaan puolestaan hyrräävän kokaiinin tahtiin (Reynolds 1998, 378).

3.2 Ravekulttuurin jakautuminen sosiaalisiin ryhmiin

Eri tyylilajit kuvastavat samalla ravekulttuurin jakautumista osiin arvomaailman ja sosiaalisten ryhmien osalta. Isossa-Britanniassa, jossa yhteiskunnan jakautuminen erilaisiin sosioekonomisiin ryhmiin on suhteellisen selkeää, jakautuminen noudattaa pitkälle juuri näitä luokka- ja etnisiä jakoja: nippuja muodostavat edellisen kappaleen yhteyksistä jatkaen esimerkiksi kokaiini, speed garage -musiikkityyli, taloudellinen nousukausi ja uusjuppius; kannabis, jungle-musiikkityyli, hektinen keskikaupunki ja mustat; ekstaasi, helppo melodinen trance -musiikkityyli ja valkoinen valtavirtakulttuuri. (Reynolds 1998; Collin 1998.) Suomessa yhteiskunnan rakenteet ovat hyvin erilaiset kuin Isossa-Britanniassa, joten en käy näitä musiikin, päihteiden ja sosiaalisten ryhmien yhteyksiä tämän enempää läpi. On kuitenkin tärkeää huomata tällaisten yhteyksien olemassaolo. Suomessa jakautuminen tapahtuu kenties muiden perusteiden kuin selkeiden luokkajakojen pohjalta.

3.3 Ravekulttuurin sisältö ja suhde yhteiskuntaan

Ravekulttuurin syntyä ja sen räjähdysmäistä kasvua Isossa-Britanniassa selitetään yhteiskunnallisilla olosuhteilla ja kulttuurisilla tekijöillä: Thatcherin ajan uudistuksilla, jotka toisaalta suosivat yrittäjyyttä ja uuden luomista mutta toisaalta aiheuttivat työttömyyden sekä tuloerojen radikaalin kasvun ja yleisen turvattomuudentunteen. Ravekulttuuri edusti vapaata yritteliäisyyttä, mutta tarjosi samalla latistetulle työväenluokalle paon todellisuudesta sekä myöhemmin eri sosiaalisia ryhmiä yhdistävän yhteisyydentunteen. (Esim. Collin 1998, 6-9.) Selitys on hyvin Iso-Britannia -keskeinen. Toisaalta selitysmallia käyttäen voidaan spekuloida, että ravekulttuuri ei Suomessa vielä 1980-1990-lukujen vaihteessa saanut isoakaan jalansijaa, koska lama ja sitä seurannut liberalismi tulivat vasta myöhemmin. Myös sosiologi Russel Newcombe näkee rave+lm-päihdekulttuurin pakona ja samalla yhtenä pääsyynä elää suurelle, sosiaalisesti heterogeeniselle joukolle ihmisiä: ”rave tarjoaa psyykkistä vapautusta vieraantuneille ihmisille, jotka elävät maallisessa, tukahduttavassa ja materialistisessa yhteiskunnassa.” (Lainattu julkaisussa Saunders 1995b, 1.)

On mielenkiintoista nähdä, kuinka eri maissa rave+lm-päihdekulttuuri saa omia erityisiä piirteitään. Champion (1997b, 114-116) kuvaa, kuinka Yhdysvalloissa rave+lm-päihdekulttuurin magiaan kuuluu ”UFO-uskovaisuus” – raveissa odotetaan UFOn laskeutumista ja kerrotaan tarinoita UFO-kaappauksista. USA:ssa (mt., 117-120) rave+lm-päihdekulttuurilla on myös yhteys punk- ja heavy metal –musiikkiin, ja musiikin tahtiin tehdään heavy metal –musiikkiin kuuluvia ”head banging –liikkeitä” eli heitetään päätä ylös ja alas.

Suurelle osalle 1990-luvun lopulla sisäpiirinäkökulmasta tehdyille Isoon-Britanniaan keskittyville ravekulttuurin analyyseille on tyypillistä vahvasti kriittinen jälkipuinti ja ajatus alkuperäisen sisällön häviämisestä. Nykyinen ravekulttuuri mitätöidään tyhjäksi ja sisällöttömäksi hedonismiksi, joka ei muuta mitään. Kollektiivinen tunne uudesta suunnasta on hävinnyt. Jäljellä on enää muoto. Reynolds (1997b, 102-110) ei halua edes antaa nykyiselle ravekulttuurille kulttuurin arvonimeä. Tässä voi mielestäni nähdä myös häivähdyksen eräänlaisesta ravekulttuurin veteraanien moraalisesta krapulasta. Ei kuitenkaan ole selvää, etteikö esimerkiksi juuri 18 vuotta täyttäneelle uudelle klubbaajalle rave+lm-päihdekokemus olisi hyvinkin mullistava ja merkityksellinen.

Ravekulttuuria on tulkittu myös vertaamalla sitä muihin juhlimiskulttuureihin. Mikä ravekulttuurissa on uutta? Tällaisia ominaisuuksia on löydetty useita. Yksi on päämäärättömyys: rave on itse oma päämääränsä, äärimmäinen postmoderni kokemus ilman välinearvoa ja merkitystä. Toiseksi ravekulttuuri on aseksuaalinen juhlimiskulttuuri, tai seksuaalisuutta ilman seksiä - eräänlaista kemiallista itsetyydytystä. (Esim. mt., 106-107.) Kolmanneksi ravekulttuuri mahdollistaa voimakkaan yhtenäisyyden- ja hyväksymisentunteen vallitsemisen ennestään täysin tuntemattomien ihmisten kesken, olennaista ravekulttuurissa on silmiin katsominen ja ystävällisyys. Neljänneksi ravekokemus on totaalinen; se kattaa koko vartalon ja kaikki aistit. Viidenneksi se on interaktiivinen ja synenerginen; tunnelma syntyy toisaalta dj:n ja tanssijoiden ja toisaalta tanssijoiden keskinäisestä vuorovaikutuksesta. (Esim. Malbon 1998, 266-270.) Kuudenneksi ravekulttuuri feminisoi miehen: aggressiivisuuden ja seksuaalisen aktiivisuuden sijalla on empatia, omasta ruumiista nauttiminen ja tanssilattia, joka ei ole miehistä katsetta vaan myös miehen itsensätoteuttamista varten. (Redhead 1997b, 60.) Isossa-Britanniassa rave+lm-päihdekulttuuri yhdistettiin myös jalkapallohuliganismin laantumiseen 1990-luvun alussa. Näkemyksen mukaan moni aggressiivinen mies omaksui tappelemisen sijasta pehmeitä arvoja korostavan ekstaasikulttuurin (Gilman 1994; ks. myös Hills 1997).

Myös Thornton, kirjassaan Club Cultures (1995), vertaa ravekulttuuria, josta Thornton käyttää nimitystä klubikulttuuri, muihin juhlimiskulttuureihin. Hän nostaa samalla ravekulttuurin pois erityisyydestään ja tutkii sitä Bourdieun kenttäteorian avulla - samoilla periaatteilla, joilla voitaisiin tutkia mitä tahansa osakulttuuria. Thornton tarkastelee ravekulttuuria kenttänä, jolla vallitsevat tietyt pelisäännöt ja jolla tietyt ominaisuudet - tietynlainen pääoma - ovat hyödyllisiä pelinappuloita. Thornton (1995, 1-25, 98-115) esittelee käsitteen alakulttuurinen pääoma, jonka arvon määrää yleensä sen kyky toimia erottelukeinona ns. valtavirtapopkulttuuriin. Club Cultures on merkittävä tutkimus niin alakulttuurin, popkulttuurin kuin valtavirtakulttuurinkin ymmärtämisen kannalta. Se ei jätä ravekulttuuria enää omaksi abstraktiksi kokemukselliseksi ilmiökseen vaan tuo sen maan pinnalle, antaa sille rakenteen.

Calcutt (1998) avartaa keskustelua laajemmalle tasolle. Hän näkee koko popkulttuurin - ravekulttuurin sen osana - uhrikulttuurina, joka leimaa tämän hetken länsimaista yhteiskuntaa. Hänen näkemyksensä mukaan usko mahdollisuuksiin muuttaa todella tärkeitä asioita on menetetty. Tarkoituksellisen toiminnan sijaan heittäydytään uhreiksi, lapsiksi, jotka kykenevät nauttimaan vain pelkästä olemisesta. Tästä ekstaasin avulla saavutettu kollektiivinen regressio on ääriesimerkki. Jos yhteiskunnalta enää halutaan mitään, se on turvaa - sana, johon myös lm-päihteistä käyty keskustelu kiinnittyy. Ihmiset - eivätkä enää pelkästään nuoret - taantuvat lapsiksi, mahdollisiksi uhreiksi, jotka eivät kykene itse huolehtimaan itsestään vaan tarvitsevat rajoja ja turvaa. Calcuttin näkemyksen mukaan uhrikulttuuri näkyy myös politiikassa: nuorekkaat poliitikot kuten Bill Clinton ja John Mayor tuovat vaalikampanjoissaan esille mieltymyksensä popmusiikkiin ja uhrikulttuuriin, mutta tarjoavat kuitenkin selkeitä turvasääntöjä, joiden puitteissa voi mm. turvallisesti tanssia koko yön ja olla välittämättä arkitodellisuudesta. (Mt., 1-21.)

4. Päihdeideologiset kirjat: ravekulttuuri tajunnantilan vastakulttuurina

Ravekulttuurin tulkitsevat radikaaliksi vastakulttuuriksi lähinnä ne, jotka liittävät sen 1950-luvulla alkaneen tajunnanlaajentamisliikkeen osaksi tai uudeksi ilmentymäksi (esim. Beck & Rosenbaum 1994, 50-55, 88-93; Jenks 1994; Reynolds 1997b; Whiteley 1997). Ravekulttuuri on tajunnantilan kulttuuria erityisesti ns. psykedeelisillä päihteillä syvennettynä. Ideologian mukaan muuntunut mielentila, jota usein selitetään egon häviämisellä, vapauttaa tunteet ja ajatukset ja auttaa kokemaan todellisuuden ilman länsimaisen kulttuurin vaikutusta. Vastakulttuurina se ei kuitenkaan puutu talouden rakenteisiin, luokkajakoihin tai elintasoeroihin. Sen sijaan se palaa eksistentiaaliselle tasolle, jossa pohdinnan kohteena ovat elämän tarkoitus, olemisen ydin ja ihmisen paikka ekosysteemissä. Näin ravekulttuurin haluavat nähdä etenkin ns. psykedeelisen liikkeen puolestapuhujat, joiden kirjoitukset luokittelen päihdeideologisiksi kirjoiksi. Luokittelu on hiukan ylimielinen. Todellisuudessa tähän kategoriaan sisältyy monia laajaan monitieteelliseen tutkimukseen perustuvia teoksia kuten Saundersin ekstaasiopukset E for Ecstacy (1993), Ecstacy and Dance Culture (1995a) ja Ecstasy Reconsidered (1997), joissa ekstaasiin ja ekstaasikulttuuriin perehdytään laajasti ja monipuolisesti. Yhteistä tälle kategorialle on kuitenkin näkemys ns. psykedeeleistä, joihin myös ekstaasin joidenkin vaikutustensa perusteella voi luokitella hyödyllisinä ja suositeltavina aineina. Koulukuntaan kuuluu niin vanhoja jo 1960-luvun LSD-liikkeeseen osallistuneita psykedeeliguruja kuten Terence McKenna, Timothy Leary ja Nicholas Saunders kuin ravesukupolven ekstaasievankelistojakin. (Beck & Rosenbaum 1994, 88-93; Saunders 1993 & 1995a; Melechi 1997, 166-184.) Hyvän näkemyksen psykedeeliseen liikkeeseen kautta historian saa Melechin (mt.) toimittamasta teoksesta Psychedelia Britannica.

III Suomalainen tapaustutkimus

1. Historiallista taustaa ja relevanttia tutkimusta

Varsinaista rave+lm-päihdekulttuurin tutkimusta ei Suomessa olla toistaiseksi tehty, vaikkakin joissain ravekulttuuria käsittelevissä kirjoituksissa käsitellään lyhyesti myös lm-päihteitä (esim. Smiley on Acid 1994, 159-168). Syitä ovat nähdäkseni kulttuurin uutuus ja marginaalisuus: ulkopuolisten tutkijoiden on vaikea päästä kulttuuriin sisään, luoda kontakteja ja ymmärtää sen sisältöä. Toisaalta kulttuurissa sisällä olevat voivat haluta välttää lm-päihteistä puhumista ravekulttuurin yhteydessä: ei haluta antaa koko kulttuuriselle - musiikilliselle, taiteelliselle ja teknologiselle – kokonaisuudelle pelkkää latteaa huumekulttuurin leimaa.

Ravekulttuurin ominaispiirteet eivät myöskään näy niissä lm-päihteiden käyttöä selvittävissä tutkimuksissa, joissa tutkimus on kohdistettu viranomaisten tietoon tulleisiin lm-päihteidenkäyttäjiin tai vastaavasti otantamenetelmällä koko kansaan. Tämän tutkimuksen aihealuetta käsittelevä tutkimus on Suomessa siis pääasiallisesti joko ravekulttuurin tai lm-päihteidenkäytön tutkimusta. Tämän kappaleen ensimmäinen alaluku esittelee suomalaista ravekulttuurin tutkimusta. Sekä sen että omien kokemuksieni perusteella kootaan lyhyt suomalaisen ravekulttuurin historiankatsaus. Toinen alaluku keskittyy lm-päihteisiin. Ensiksi pohditaan niiden ja ravekulttuurin yhteyttä ja esitetään joitain määrällisiä tietoja ravekulttuurissa käytettyjen lm-päihteiden esiintymisestä Suomessa 1990-luvun aikana. Sitten perehdytään tämän tutkimuksen kannalta tärkeimpiin suomalaisiin tutkimuksiin lm-päihteiden käytöstä.

1.1 Ravekulttuuri Suomessa: tärkeimmät tutkimukset ja historia

Ravekulttuurista ovat Suomessa kirjoittaneet etenkin Sam Inkinen ja Markku Salmi. Inkisen kirjoituksia leimaa oma innostuneisuus teknosta - sen uutuudenviehätyksen ja avantgardismin omaksuminen, joka varsinkin ravekulttuurin alkuaikoina oli voimakkaasti läsnä. Hänen toimittamansa teos Tekno - digitaalisen tanssimusiikin historia, filosofia ja tulevaisuus (1994) esittelee suomalaisen ravekulttuurin vuoteen 1994 asti laajasti ja yksityiskohtaisesti: dj:it, tapahtumat, tärkeimmät musiikintekijät ja tilanteen tärkeimmissä Euroopan rave-kaupungeissa. Inkinen myös analysoi teknon luonnetta nykyajan ilmentäjänä erittäin oivaltavasti (esim. Inkinen 1994b).

Teoksen artikkelit painottavat kokemuksellisuutta ja koneiden merkitystä. Lisäksi kirja sisältää Inkisen, Salmen & Söyringin (1994, 34-44) raveihin osallistuneille teettämän kyselyn tulokset, jotka selvittävät pääpiirteittäin ravekulttuurin jäsenten taustatietoja ja elämäntyyliä. Tulosten perusteella piirtyy kuva tyypillisestä ravekulttuurin jäsenestä korkeakoulussa tai lukiossa opiskelevana, pääkaupunkiseudulla asuvana miehenä (yli 2/3), joka käy raveissa ja teknoklubeilla säännöllisesti, saa tietoa ravekulttuurista pääasiassa jaettavista mainoslipukkeista eli flyereista sekä City-lehdestä, pitää teknoa elämäntapana sekä uutena vallankumouksellisena musiikin ja kulttuurin muotona, mutta kuuntelee kuitenkin myös muuta musiikkia: rockia, hip hopia, soulia/funkia ja klassista musiikkia, mutta harvoin heavy-metallia tai jazzia.

Myös Salmi (1996, 179-203 & 1995, 35-41) kiinnittää huomiota erityisesti ravekulttuurin musiikilliseen sekä kokemukselliseen puoleen. Hän kirjoittaa dj:istä ja muusikoista, koneista ja syntetisaattoreista ja vertaa kulttuurin ideologiaa ja kokemuksellisuutta shamanismiin ja hippiliikkeeseen sekä maalailee kuvaa teknosta tulevaisuuden suunnannäyttäjänä.

Suomalaisesta tutkimuksesta perehdytään nyt tarkemmin ravekulttuurin suomalaista historiaa kertaaviin kirjoituksiin. Löysin näitä ainoastaan kaksi: Inkisen edellä esitellyn kokoelmateoksen sisältämän Inkisen & Romanon (1994, 50-57) kirjoittaman lyhyen historiikin, joka perustuu kirjoittajien omakohtaisiin kokemuksiin sekä tuoreen City-lehden artikkelin Helsingin yöelämästä 1980-luvulta tähän päivään (Klemetti 1999). Näiden lähteiden lisäksi täydennän seuraavaa historiankatsausta omilla huomioillani suomalaisesta ravekulttuurista, josta minulla on kokemusta kesästä 1990 lähtien.

Sillä välin kun ravekulttuuri on Isossa-Britanniassa kasvanut merkittäväksi nuorison vapaa-ajan kulttuuriksi, saanut valtavasti palstatilaa niin popkulttuuriin erikoistuneissa lehdissä kuin isoissa yleislehdissäkin, aiheuttanut valtavia ekstaasinvastaisia kampanjoita ja kiihkeän poliittisen keskustelun - sekä tullut jo useaan otteeseen julistetuksi kuolleeksi - Suomessa se on jäänyt edelleenkin marginaaliseksi juhlimismuodoksi ja sen tunnettuus julkisuudessa on hyvin ohut. Vasta 1990-luvun puolenvälin jälkeen, kun tutkimustulokset alkoivat kertoa lm-päihteiden käytön radikaalista lisääntymisestä (esim. Rimpelä & Luopa & Jokela & Liinamo & Siivola 1997), ravekulttuuri on alkanut herättää laajempaa kiinnostusta, tosin lähinnä lm-päihdeyhteyksiensä osalta. Kuitenkin ravekulttuuri, tai tekno tai acid, joiksi sitä alussa täällä kutsuttiin, saapui Suomeen jo vuoden sisällä sen syntymästä Englannissa vuonna 1987.

Ravekulttuurin alku paikallistuu Suomessa yökerho Berliiniin ja vuoteen 1988. Dj:it Jokke ja Njassa tutustuttivat pienen joukon yöelämän kantahahmoja uuteen musiikkityyliin, ns. acid houseen. Kesällä 1989 Turussa järjestettiin varastobileitä eli raveja, ja kohta niitä alkoi olla myös Helsingissä. Kun myöhemmin tutustuin kulttuuriin, se tuntui edelleen tuoreelta: puitteet olivat vaatimattomat ja piirit pienet, mutta innostusta riitti. Osalle ihmisistä tekno, joksi tyylilajia täällä silloin kutsuttiin ja jota se taisi Suomessa lähinnä ollakin, oli itsessään tärkeää (oman näkemykseni mukaan nämä olivat usein teknologiasta ja sen kehityksestä innostuneita poikia). Monet taas olivat yöelämän suurkuluttajia, joille öiset, salaiset tekno-jatkobileet olivat vain yksi kiehtova osa yöelämää. Mukana oli ihmisiä mm. homoseksuaalipiireistä, trendien ja estetiikan parissa työskenteleviä, esim. kampaajia ja vaateliikkeiden työntekijöitä, sekä koulunsa päättäneitä 18 vuotta täyttäneitä nuoria, jotka pitivät kenties välivuotta ja etsivät itseään - monelle yöelämä ja tiettyyn juhlimiskulttuuriin kuuluminen oli tärkein sosiaalinen ympäristö. En tiedä, mitä kautta ravekulttuuri tuli Suomeen - se tuskin levisi median välityksellä niinkuin moni aikaisempi nuorisokulttuuri - , mutta arvelen sen liittyvän yöelämän vaikuttajahahmojen ulkomaanmatkoihin, lähinnä Englantiin (Lontooseen), Saksaan ja Espanjaan.

Vuosina 1991-1994 ravekulttuuri alkoi tulla Suomessakin tunnetuksi: Helsingin suosittuihin 18-24-vuotiaiden kansoittamiin yökerhoihin kuten KY Exitiin, Botta-Berliiniin sekä Adloniin avattiin omia iltoja ja osastoja teknomusiikille. Alettiin myös järjestää isoja, n. 500-3000 juhlijan kaupallisia teknotapahtumia kuten Vanhan ylioppilastalon Pulse ja Paasitornin Temple vuonna 1992, Kaapelitehtaan Atlantis uudenvuodenaattona 1992-1993 ja Kulttuuritalon Satellite vuonna 1993. Juhlien pääesiintyjät olivat ulkomaisia tähtiä, mm. Joye Beltram, Westbam ja Moby. Teknotapahtumia järjestettiin myös mm. laivalle ja kirkkoon. (Inkinen & Romano 1994, 55, 57.)

Suomen ravekulttuurissa näkyi alussa nimenomaan sen teknokulttuuriin liittyvä puoli, niin pukeutumisessa kuin musiikissakin: pukeuduttiin mustaan ja metallisomisteisiin, kuunneltiin raskasta teknoa ja tanssittiin kuin robotit. Vasta myöhemmin ravekulttuurin iloisempi ja kevyempi, rakkautta ja yhteisyyttä ilmaisema puoli ja house-musiikkityyli alkoivat saavuttaa suosiota. Vähän myöhemmin löydettiin myös psykedelia ja meditatiivinen, itämaisia aatteita viljelevä (goa) trance -alatyyli.

1.2 Päihteet, ravekulttuuri ja Suomi

Vaikka lm-päihteillä on oma paikkansa ravekulttuurin kansainvälisessä kehityksessä, on perusteltua väittää, etteivät lm-päihteet ole Suomessa yhtä kiinteästi mukana ravekulttuurissa kuin esimerkiksi Isossa-Britanniassa. Inkisen, Salmen ja Söyringin (1994) raveihin osallistuneille teettämässä kyselyssä vain 21,4 % vastaajista piti huumeita olennaisena osana ravekulttuuria. Inkisen (1994a) toimittamassa tekno-opuksessa lm-päihteet ja ravekulttuuri yhdistetään toisiinsa kappaleessa, jossa nimimerkki Smiley on Acid (1994, 159-168) esittelee ”teknohuumeet”. Johdannossa kuitenkin korostetaan, että kirjoitus kuvaa tilannetta ulkomailla, ja että Suomessa ravekulttuuri toimii lähes pelkästään laillisten päihteiden pohjalla. Luku keskittyy lähinnä päihteiden farmakologisten ominaisuuksien käsittelyyn, mutta kertoo myös sangen asiantuntevasti - kuten nimimerkiltä voikin olettaa⁶ - tavoista käyttää näitä päihteitä ravekulttuurin yhteydessä.

Joitain suuntaviivoja ravekulttuurin parissa tapahtuvasta lm-päihteidenkäytöstä voivat antaa myös ravekulttuurissa suosittujen lm-päihteiden takavarikkotilastot, joskin ravekulttuurin osuus takavarikoista jää arvelujen varaan. Ravekulttuurin yhdistetään erityisesti ekstaasi. Sitä takavarikoitiin ensimmäisen kerran vuonna 1992 - silloin löydettiin 18 tablettia. Sen jälkeen ekstaasia ei jäänyt haaviin ennen vuotta 1995, jolloin määrä oli 3750 tablettia. (Kinnunen 1996, 57.) Vuonna 1998 sitä löydettiin edelleen vain 3200 kappaletta. Räjähtävin kasvu tapahtui vasta vuonna 1999, jolloin ekstaasipillereitä jäi jo vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana haaviin yhtä paljon kuin koko edellisenä vuonna yhteensä. (HS 22.12.1999.) Syksyllä 1999 poliisi paljasti huumejutun, jossa maahan oli tuotu 46 000 ekstaasinappia (HS 7.10.1999). Muita ravekulttuurissa käytettäviä laittomia päihteitä ovat mm. LSD, amfetamiini, kokaiini ja kannabis. Näistä takavarikot ovat parin viime vuoden aikana kasvaneet erityisen voimakkaasti amfetamiiniin ja kannabiksen kohdalla. Kokaiinin ja LSD:n takavarikot ovat sen sijaan olleet pieniä. (HS 22.12.1999.) Takavarikoidut määrät heilahtelevat vuosittain kuitenkin paljon ja molempiin suuntiin, joten niiden perusteella ei voida mielestäni saada kuin korkeintaan suuntaviivoja laittomien päihteiden käytön laajuudesta. Esimerkiksi ekstaasin käyttö alkoi tässä tutkimuksessa haastateltujen mukaan kasvaa ravekulttuurissa juuri vuosina 1993-1994, jolloin yhtään poliisin ja tullin takavarikkoa ei tehty.

Sikäli kuin päihteet ja musiikillinen alatyyli liittyvät kiinteästi toisiinsa - mikä pätee niin ravekulttuuria käsittelevän kirjallisuuden (esim. Collin 1998; Reynolds 1998; Metcalfe 1997) kuin tämän tutkimuksen tulostenkin valossa - voidaan päätellä, että alkuaikoina, jolloin erityisesti tekno oli vallitseva musiikkityyli Suomessa, muita päihteitä kuin alkoholia ei vielä juurikaan käytetty. Kuten Riikka muistelee Radio Mafian Ooppera-ohjelmassa (Teknon rantautuminen Suomeen. Pe 9.7.1999 klo 16): Me bailattiin röökin ja yhden oluen voimalla - se oli kova juttu! Ne valot ja se musiikki, ne riitti. Itsekin muistan kuinka 1990-luvun alussa käytettiin joko alkoholia tai sitten ei mitään. Joskus hyvin harvoin kuulin jollain olevan kannabista, amfetamiinia tai LSD:tä. Musiikin ja päihteiden yhteydellä spekuloiden voidaan arvella, että lm-päihteet tulivat suosituiksi mm. house- ja trance-alatyylien ja niihin liittyvän uuden suuntauksen mukana, arviolta vuodesta 1994 lähtien.

Koska tämän tutkimuksen kannalta päihteissä kiinnostaa etenkin niiden merkitys tietyssä kulttuurisessa yhteydessä sekä päihdekokemusten luonne, suomalaisesta huumetutkimuksesta⁷ kannattaa huomioida juuri käyttökulttuuria käsittelevät tutkimukset ja kirjoitukset. Tällöin sivuosaan jäävät huumerikollisuutta ja huumemarkkinoita (esim. Kinnunen 1996; Koskinen 1997) sekä huumepolitiikkaa (esim. Hakkarainen 1992) hahmottavat kirjoitukset samoin kuin huumeidenkäytön epidemiologiset, levinneisyyttä kartoittavat, tutkimukset (esim. Rimpelä & Luopa & Jokela & Liinamo & Siivola 1996; Partanen & Metso 1999).

Lähinnä omaa tutkimustani on tutkimuskysymysten sekä näkökulmien osalta Hakkaraisen (1987) huumausainekulttuureita koskeva tutkimus Huumausainekulttuuri ja käyttötavat Suomessa. Hakkarainen on pyrkinyt tavoittamaan koko suomalaisen huumausainekentän. Pääpaino on kuitenkin kulttuurissa, siinä merkityskokonaisuudessa, joka erilaisille päihteille annetaan ja joka myös vaikuttaa kokemuksiin ja niiden tulkintaan. Hakkarainen jakaa huumeidenkäytön käyttötarkoituksen perusteella kolmeen eri kulttuuriseen koodiin: psykedeeli- , hauskanpitoon tähtäävään ja narkomaanikoodiin (mt., esim. 90-95). Hän myös hahmottaa haastateltavien maailmaankuvaa sekä huumekokemusten luonnetta ja niille annettavia tulkintoja (mt., esim. 90-112).

Hakkarainen kritisoi ainekeskeistä, aineiden farmakologisiin vaikutuksiin perustuvaa, lähestymistapaa ja korostaa nimenomaan kulttuurin merkitystä (mt., 138-158). Kinnunen (1990), joka perusti pro gradu -työnsä Hakkaraisen teoreettiselle kehykselle, päätyi kyseenalaistamaan tällaisen täysin kulttuurikeskeisen selitysmallin ja tuo ansiokkaasti esille nautinnonhakuisuuden käyttötarkoituksena: uuden tuntemuksen kokeminen voi jo sinällään olla nautittavaa. Lähestymistapaa tukee Kinnusen empiirinen tutkimus kannabiksen polttajista. Käyttöä luonnehtii sen arkipäiväistyminen sekä erilaisten kulttuuristen rituaalien katoaminen. (Mt., 12, 19, 24-25.) Tällaiset kannabiksen käyttäjät saavat tutkimuksessa nimen hedonistiset pilvenpolttajat.

Kinnunen (mt., 33-38) myös pohtii - tosin hyvin lyhyesti - huumeita kulutustuotteina. Hän aloittaa Pierre Bourdieun distinktioteoriasta ja sanoo, että huumekokemukset voivat olla aluksi pääomaa, jonka avulla päästään sisään ryhmään ja saavutetaan statusta. Kun käyttö kuitenkin muotoutuu hedonistiseksi, nautinnonhaluiseksi, menettävät huumekokemukset Kinnusen mukaan tällaisen distinktioluonteensa. Lopulta päädytään Colin Campbellin ajatukseen modernista kuluttajasta: huumeet saavat käyttöarvonsa nautinnon antajina, uusien kokemusten tuottajina ja keinona kohdata epämiellyttävä todellisuus.

Oma tutkimukseni liittyy ravekulttuuriin, ja siinä kulttuurikeskeinen näkökulma on tärkeä. En kuitenkaan halua aliarvioida erilaisten lm-päihteiden farmakologista vaikutusta. Kontula (1992b, 11-31) tuo esille huumeiden kemiallisen vaikutuksen ja kulttuurin yhteyden. Hänen mielestään kunkin kulttuurin hallitseva päihde kertoo samalla jotain oleellista siitä, mikä kulttuurin parissa on tärkeää, minkälaista psyykkistä tilaa arjen vastapainoksi halutaan. Kulttuurikeskeinen ja ainekeskeinen lähestymistapa eivät siis välttämättä ole ristiriidassa: voidaan kunnioittaa päihteen farmakologista vaikutusta mutta ymmärtää mieltymys tietynlaiseen tajunnantilaan kulttuurisidonnaisena ominaisuutena. (Ks. Rudgeleyn (1993) teos päihteidenkäytön yhteiskunnallisesta historiasta.)

Kontulan (1992a) toimittama kirja suomalaisista huumeidenkäyttäjistä avaa oivaltavasti tärkeitä näkökulmia huumausaineiden käyttöön, vaikkakin suurin osa artikkeleista jää oman tutkimukseni teemojen ulkopuolelle käsitellen etupäässä huumausainepolitiikkaa ja ongelmakäyttöä. Kontulan (mt., 8) mukaan yleinen käsitys huumausaineiden käyttäjistä perustuu useammin amerikkalaisiin poliisisarjoihin kuin suomalaiseen todellisuuteen. Hänen kirjansa onnistuukin tavoitteessaan antaa tätä käsitystä totuudenmukaisempi kuva huumausaineita ottavien arjesta. Kontula (1992c, 38-39) esittelee teoksessa myös tutkimustuloksia nuorista huumeidenkäyttäjistä ja heidän kulttuureistaan. Huumeita osana tietynlaista elämänfilosofiaa tai -asennetta kuvaavat seuraavat tulokset: “nuoret huumeiden käyttäjät olivat ikätovereihinsa verrattuna ainakin käytön alkuvaiheessa uteliaampia, aktiivisempia ja ulospäinsuuntautuvampia. Heidän maailmankuvansa oli laajempi, moniarvoisempi ja heidän kiinnostuksensa maailman asioihin suurempi. Heitä eivät useinkaan rajoittaneet ’piintyneet kouluopetukset’, auktoriteettien mielipiteet, eivätkä edes lainsäätäjän kiellot. Huumeiden käyttäjät saattoivat haastattelussa nimetä maapallon kotimaakseen ja avaruuden ainoaksi kahleekseen. Ongelmaksi koettiin se, että kilpailuyhteiskunta korostaa vain taloudellisia arvoja, henkisiä arvoja ja tunnepuolta ei sen sijaan kunnioiteta. Ihmisen mitta on käyttäjien mielestä liian usein raha ja materia.” (Ks. Heinonen 1989.)

Erityisesti pohjoismaiseen nuorikulttuurin ja huumeidenkäyttöön on perehtynyt Pohjoismaisen päihdetutkimuslauitakunnan (NAD) julkaisema Att komma för sent så tidigt som möjligt (Svensson & Svensson & Tops 1998). Näkökulma on ehkäisyssä, mutta nuorisokulttuureista ja nuorten nykytodellisuudesta tehdään ansiokkaita huomioita, jotka perustuvat laajaan pohjoismaiseen sekä myös kansainväliseen kirjallisuuteen ja tutkimusaineistoon. Huumeidenkäyttö yhdistetään ajankohtaisiin ilmiöihin. Näitä ovat yksilöllistyminen - henkilökohtaisten elämysten merkitys ja henkilökohtainen suhde myös omaan kehoon, jota voidaan manipuloida paitsi esimerkiksi laihdutuskuurein myös kemikaalein, avoimuus kaikelle uudelle, luottamuksen puute viranomaisiin ja siten huumevalistukseen, korkea nuorisotyöttömyys ja epävarmat tulevaisuudennäkymät sekä uusi tilanne tiedonvälityksessä – erityisesti Internet - ja tiedon ymmärtäminen suhteellisena (mt., 165-166). Jokseenkin Bourdieun (esim. 1984) – tai markkinoinnin kirjojen - oppeja mukaillen esitetään teoria uuden päihteen leviämisestä nuorison keskuudessa: ensin sen omaksuu nuorisoeliitti, sitten heitä kannattavat suosijat ja lopuksi vaihtelevan kokoinen määrä valtavirtanuorista. Kun suuret nuorisoryhmät ovat omaksuneet muodin, on eliitti jo siirtynyt uuden valikoidun tavan pariin. (Svensson & Svensson & Tops 1998, 164-165.) Näin huume asetetaan tuotteen asemaan ja yhdeksi kulutusyhteiskunnan erottautumissymboliksi.

2. Teoreettinen viitekehys

Tutkimuksen teoreettinen viitekehys muodostuu postmodernismiteorioista, Bourdieun kenttäteoriasta ja hänen distinktioteoriastaan sovellettuina erityisesti juhlimisen kenttään. Seuraavassa esittelen lyhyesti näitä viitekehyksen osasia. Luvuissa 5-8 kuhunkin osaseen paneudutaan tarkemmin.

2.1 Postmodernismi ja rakenteet

Postmodernismi ei ole enää uusi ja siten ei myöskään trendikäs käsite. Monien mielestä postmodernismilla ei myöskään ole vastinetta todellisuudessa. Mielestäni termi on kuitenkin vieläkin ja yhä enenevässä määrin ajankohtainen, sikäli kun sillä tarkoitetaan konkreettisista metatason objektiivisista tapahtumista ja muutoksista johtuvia kulttuurisia ja yhteiskunnallisia ilmiöitä. Tällaisia metatason tapahtumia ja suuntia ovat taloudellinen ja kulttuurinen globalisaatio, teknologian kehitys, tieteen saavutukset, kaupunkielämän vakiintuminen, yleinen elintason kasvu sekä kaiken tämän muutoksen kiihtyvä nopeutuminen. Näillä ilmiöillä on seurauksia rakenteissa, elintavassa ja kulttuurissa:

1. Tiettyjen ammattialojen aseman nousu ja toisten lasku.

2. Refleksiivisyyden - kaiken moninkertaisen kyseenalaistamisen ja suhteellistamisen – lisääntyminen.

3. Uskonnon auktoriteetin vähentyminen ja selkeiden vastausten häviäminen mm. kysymyksiin elämän tarkoituksesta, oikeasta ja väärästä, seksuaalisuudesta jne.

4. Perinteisen elämänmuodon, mm. perheen ja paikallisyhteisöjen merkityksen väheneminen.

5. Kaikenlaisten elämäntapaan ja elämäntyyleihin liittyvien mahdollisuuksien lisääntyminen.

6. Yleinen eriytyminen ja monipuolistuminen, mm. ammattien, elämänurien ja identiteettien.

Tästä seuraa muutoksia myös yksilön minän kannalta. Mm. kategoriat sukupuoli, etnisyys, luokka ja ikä muuttavat merkitystään. Yksilöllä on entistä enemmän mahdollisuuksia mutta myös paineita oman elämänsa ja identiteettinsä luomisessa. Identiteetin viestimisessä - sekä sisään- että ulospäin - vapaa-aika ja kulttuuri erilaisine symboleineen ja mielikuvapeleineen ovat yhä keskeisemmällä sijalla. (Featherstone 1991, 55, 83-92.) Rave+lm-päihdekulttuuria käsitellään postmodernismin kautta luvuissa 6, 7 ja 8.

2.2 Kenttäteoria

Bourdieu (esim. Bourdieu & Wacquant 1995, 122-143) näkee yhteiskunnan koostuvan kentistä, joita on isoja ja pieniä. Isoja kenttiä voivat edustaa tiede tai talous ja pieniä kenttiä rave+lm-päihdekulttuuri, joka on puolestaan osa mm. juhlimisen, päihteiden, kulttuurin ja myös talouden kenttää. Eri kentät kilpailevat keskenään mm. yhteiskunnallisesta vallasta ja lisäksi myös kenttien sisällä kilpaillaan. Kullakin kentällä on oma erityinen rakenteensa, joka eroaa muiden kenttien rakenteesta enemmän tai vähemmän. Kentän toimintaa määräävät sen intressit, tavoitteet, joihin kentällä tietoisesti tai tiedostamatta pyritään. Näiden tavoittelemisessa tarvitaan pääomaa, joka on kullakin kentällä hiukan erilaista sen mukaan, mitä asioita kyseisellä kentällä arvostetaan. Kentän rakenne on sisäistynyt kentällä toimiviin ihmisiin habitukseksi, joka auttaa toimimaan kentän vaatimalla tavalla. Kenttäteoriaa käytetään analyysissä erityisesti kappaleissa 5 ja 8.

Intressit (mm. Bourdieu & Wacquant 1995, 144-150; Bourdieu 1998, 131-133) voivat olla mitä tahansa, mitä kentällä toimijat pitävät mielekkäänä. Kun tarkastelen rave+lm-päihdekulttuuria kenttänä luvussa 5, käytän kuitenkin suppeampaa käsitettä juhlimisen intressit, joilla tarkoitan juhlimisen sisältöön liittyviä päämääriä. Käsite tuodaan laajemmin esille luvussa 8, jossa mm. pohditaan rave+lm-päihdekenttää välineenä sosiaalisen nousun intressin saavuttamiseen. Lisäksi rave+lm-päihdekulttuurin jäsenillä on useimmiten intressinä saavuttaa arvostettu asema juhlimiskentällään: tähän päästään rave+lm-päihdekulttuurin pääoman avulla.

Jokaisella kentällä pärjäävät tietynlaiset ihmiset, sellaiset, joilla on kyseisen kentän pääomaa (mm. Bourdieu & Wacquant 1995, 131-132). Tämä voi olla mitä vain, usein esimerkiksi rahaa, koulutusta tai vaikkapa laaja levyvalikoima. Luvussa 5 jaan rave+lm-päihdekulttuurin pääoman Bourdieuta mukaillen sosiaaliseen pääomaan, kulttuuriseen pääomaan, taloudelliseen pääomaan sekä kehon pääomaan. Kuten Thornton (1995, 1-25, 150-152) analysoi, ravekulttuurissa pääoman arvon määrää usein sen kyky toimia erottelukeinona ns. valtavirtapopkulttuuriin – tätä ilmaistaan distinktiosymboleilla kuten pukeutumisella, musiikilla ja päihteillä. Tarkastelen lm-päihteiden käyttöä myös omana pääomalajinaan. Luvussa 8 luonnostellaan lisäksi kokonaan uusi pääomalaji: psyyken pääoma.

Käsite habitus (mm. Bourdieu & Wacquant 1995, 150-152; Bourdieu 1998, 18) tulee niin ikään ajankohtaiseksi luvussa 8. Jotta kentän jäsenet tietäisivät, miten kentällä pitää toimia, he ovat sisäistäneet kentän rakenteen habitukseensa. Habitukseen vaikuttavat – joku enemmän ja joku vähemmän – kaikki ne kentät, joiden vaikutuksen alaisena henkilö on tai on elämänsä aikana ollut. Käsite on erityisen ansiokas moniarvoisesta postmodernista ajasta puhuttaessa, sillä kenttiä ja vastaavasti erilaisia arvomaailmoja ja sääntöjä voi olla rajaton määrä. Kenttien lisääntyvällä määrällä on taas omat seurauksensa habituksen kannalta, jonka on kyettävä toimimaan monien päällekkäisten ja erilaisten kenttien kokonaisuudessa.

2.3 Juhlimisen kenttä ja distinktioteoria

Tarkastelen rave+lm-päihdekulttuuria yhtenä juhlimisen muotona ja siten osana juhlimisen kokonaiskenttää. Juhlimisen kentällä on tiettyjä ominaisuuksia esimerkiksi työelämän kenttiin nähden. Ensinnäkin on kyse vapaaehtoisuudesta – ei ole pakko juhlia. Toiseksi juhlimiseen ei liity virallisia sääntöjä tai päämääriä samalla tavalla kuin esimerkiksi työelämään. On kyse pelistä (Bauman 1993, 169-174), jolla on selkeät rajat, alku ja loppu. Peli ei sotkeennu omien rajojensa ulkopuolelle - pelissä saa salata ulkopuolisen elämänsä ja olla muille ainoastaan yksi pelaajista. Juhlimiskentällä ollaan ei kenenkään maalla, jossa tieto osallistujista jää ainoastaan sen varaan, mitä he itse tahallisesti ja tahtomattaan ilmaisevat – toisin sanoen makuun. Juhlimiskentät ovat kyllästettyjä erilaisilla maulla arvioitavilla asioilla: pukeutumisella, musiikilla, sisustuksella, päihteillä, ruoalla, tanssityyleillä jne. Myös tietylle juhlimiskentälle osallistuminen on jo itsessään makuvalinta.

Bourdieun (esim. 1984 & 1998, 12-20) mukaan maku on erottelukeino, jolla erottaudutaan muista eli tehdään distinktioita. Tärkeää on silloin ilmaista sitä, mitä ollaan verrattuna siihen, mitä ei haluta olla. Luvussa 5 tarkastellaan rave+lm-päihdekulttuurin jäsenten makuluokituksia ja erityisesti päihteitä tämän maun osoittajina, distinktiosymboleina. Distinktiot tehdään pääasiassa muiden juhlimiskenttien suhteen. Maun avulla myös ilmennetään omaa - todellista tai haluttua - yhteiskunnallista asemaa. Tätä käsitellään luvussa 8.

*

Bourdieun kenttäteoria sopii rakenteellisena teoriana paremmin yhteen postmodernismi-näkemyksen kanssa kuin (nuorison) alakulttuuriteoria, jonka avulla tutkimuskohteeni tapaisia kulttuureja usein käsitellään (esim. Puuronen 1997; Lähteenmaa 1996). Käsitteet alakulttuuri ja nuoriso perustuvat ajatukseen yhteiskunnasta, jonka voi jokseenkin objektiivisesti jakaa ensinnäkin yhtenäisiin aikuisten ja nuorten ryhmiin (Puuronen 1997, 8-9 & 1998, 237-239) ja toisaalta valtakulttuuriin ja alakulttuuriin (Puuronen 1997, 104-113). Jos kuitenkin oletuksena on, että tutkimuskohde edustaa postmodernismia, jossa ikä ei välttämättä suuresti määritä henkilön identiteettiä ja jossa yhteiskunta on yhä moniarvoisempi jakautuen yhä useampiin osakulttuureihin, on vaikea sanoa, mikä on alakulttuuria ja mikä valtakulttuuria, mikä aikuisten ja mikä nuorten kulttuuria. Varsinkin birminghamilainen alakulttuuriteoria (Puuronen 1997, 10-18), jossa alakulttuurin oletetaan toimivan luokkaperustaisen emokulttuurin ja valtakulttuurin välissä (ja alla) perustuu suhteellisen eriytymättömään yhteiskuntarakenteeseen, jossa luokkajako on selkeä ja merkittävä tekijä identiteetin kannalta.

Haluan myös ottaa näkökulman, jossa tutkittavaa kulttuuria tarkastellaan niinkuin mitä tahansa muuta pääasiassa viikonloppuun sijoittuvaa juhlimiskulttuuria. Tällaisiin juhlimiskulttuureihinhan osallistuvat monenikäiset ihmiset ja niitä on lukematon määrä. Esimerkiksi jokaisen yökerhon tai anniskeluravintolan kanta-asiakkaat muodostavat oman juhlimiskulttuurinsa, jolla on oma sosiaalinen rakenteensa ja arvomaailmansa sekä säännöt mm. pukeutumisen, päihteidenkäytön ja seksuaaliroolien suhteen. Ravekulttuuri esimerkiksi saattaa arvoiltaan olla lähempänä jazzklubien kulttuuria kuin rock-kulttuuria. Kuitenkin jazz yhdistetään usein aikuisuuteen ja valtakulttuuriin, rock taas usein nuoruuteen ja alakulttuuriin.

On myös huomattava, että monilla osakulttuureilla on itsellään intressejä termien alakulttuuri ja nuoriso suhteen. Hyvin usein ne esimerkiksi pitävät ja haluavat itseään pidettävän alakulttuureina. Alakulttuuri on silloin arvonimi, joka asettaa kulttuurin esimerkiksi massakulttuurin tai valtavirtakulttuurin yläpuolelle (esim. Thornton 1995, 115). Herkullista onkin asettaa tämä arvonimi kyseenalaiseksi ja löytää kentän toiminnan takaa uusia intressejä.

3. Tutkimusmenetelmät, aineisto ja sen analyysi

Koska tutkimuskohde toimii osittain lain ulkopuolella ja sitä halutaan muutenkin suojella, en rajannut tutkimusmenetelmiä etukäteen vaan käytin hyväkseni kaikki mahdolliset eteen tulevat lähteet. Aloitin kvalitatiivisesta kenttätutkimuksesta ja teemahaastatteluista. Lisäsin tutkimuksen edetessä tiedonkeruumenetelmiksi kvantitatiivisen Internetissä suoritetun kyselyn. Lopulta tutkin myös Internetin keskustelupalstoja ja keskustelin sähköpostin välityksellä vapaamuotoisesti rave+lm-päihdekulttuurin jäsenten kanssa. Nämä eri tyyppiset metodit eivät olleet missään vaiheessa ristiriidassa keskenään vaan ne täydensivät toisiaan, valottaen tutkittavan kulttuurin eri puolia ja keskustellen toistensa kanssa.

3.1 Teemahaastattelut

Teemahaastatteluja on 12. Olen itse tehnyt niistä yhdeksän ja Internetin keskustelupalstalla tapaamani avustaja kolme. Haastattelut tehtiin strukturoidun haastattelulomakkeen mukaan. Teema-alueet olivat seuraavat:

1. Lm-päihteidenkäyttö. Sen alku ja nykyinen käyttö. Rave+lm-päihdekokemuksen kuvailu ja sisältö.

2. Elämäntyyli ja rave+lm-päihdekulttuuri sen osana.

3. Rave+lm-päihdekulttuurin sosiaalinen rakenne ja arvomaailma sekä kansainväliset yhteydet.

4. Elämänfilosofia ja arvot.

5. Omat tulevaisuudenssuunnitelmat ja näkemys rave+lm-päihdekulttuurin tulevaisuudesta.

Kysymyksiä oli myös jonkin verran lm-päihteiden käytön hallinnasta ja riippuvuudesta, mutta ne jäävät suurelta osin tämän tutkimuksen rajauksen ulkopuolelle. Kolme haastateltavaa rekrytoin alkuunpääsyn kannalta tärkeän informantin kautta. Kahteen, edellisten kanssa osittain samaan ystäväpiiriin kuuluvaan, otin yhteyttä itse ja toisen kautta sain kolmannenkin haastateltavan. Otin myös yhteyttä 90-luvun alussa tutustumaani rave+lm-päihdekulttuurin jäseneen, jota myös haastattelin. Kaksi haastateltavaa löysin aivan sattumalta puhuessani tutkimuksestani kokonaan muussa yhteydessä kuin tutkimuskentällä. Avustaja haastatteli toisella paikkakunnalla, Keski-Suomessa, kolmea tuttavaansa.

Haastattelutilanteet olivat hyvin vapaamuotoisia ja keskustelunomaisia. Vaikka noudatinkin haastattelurunkoa, annoin haastateltavien kertoa minulle olennaisina pitämistään rave+lm-päihdekulttuurin piirteistä, joista en ollut entuudestaan tiennyt. Haastattelut kestivät puolesta tunnista neljään tuntiin, mutta keskimäärin alle tunnin. Tapahtumapaikkana oli useimmiten kahvila tai baari, mutta kaksi kertaa haastateltavan asunto, kerran työpaikka ja kerran puisto. Haastateltavat olivat hyvin kiinnostuneita tutkimuksesta ja analysoivat kulttuuriaan selkeästi ja laajasti. Moni myös pohti hyvinkin syvällisesti syitään osallistua rave+lm-päihdekulttuuriin sekä suhdettaan yhteiskuntaan. Avustaja lähetti minulle haastattelut nauhalla: sisältö oli hyvä ja haastattelijan ja haastateltavien suhde ilmeisen avoin. En katsonut tarpeelliseksi kysyä yksityiskohtia haastattelutilanteesta, en esimerkiksi tiedä, missä avustaja teki haastattelut. Yksi avustajan lähettämä haastattelunauha oli kuitenkin äänenlaadultaan niin heikko, että osa vastauksista jäi epäselviksi ja haastattelu siten hiukan vajaaksi. Haastattelutilanteiden mutkattomuutta edesauttoi paljon sekä oma asemani ravekulttuurin ulkojäsenenä että avustajan asema ravekulttuurin jäsenenä.

Haastateltujen taustatiedot

Edellisessä taulukossa ne, jotka sekä opiskelevat että käyvät töissä, on laskettu molempiin kategorioihin. Yksi haastateltavista on lukiossa ja muut viisi korkeakoulussa. Haastateltavien ammattialat ovat mainonta, markkinointi, journalismi, vaateala, rahoitus, kiinteistöhuolto, lasten päivähoito ja ravintola-ala. Haastateltavien suhde rave+lm-päihdekulttuuriin vaihtelee: Osalle kulttuuri on vielä uusi ja he ovat kiinteästi siinä mukana. Toiset ovat olleet mukana jo useita vuosia ja ovat edelleen aktiivisia jäseniä. Joidenkin kokemus rave+lm-päihdekulttuurista painottuu taas etupäässä 90-luvun alkuun ja puoliväliin, jonka jälkeen he ovat paljolti siirtyneet mm. muihin juhlimiskulttuureihin ja osallistuneet rave+lm-päihdekulttuuriin vain harvoin. Yksi on kokonaan lopettanut lm-päihteiden käytön, mutta on silti mukana ravekulttuurissa. Muutama on radikaalisti vähentänyt lm-päihteiden käyttöään. Olen tavannut suuren osan haastatelluista toisenkin kerran ja saanut tietoa siitä, mitä vuoden aikana on tapahtunut ja miten heidän käsityksensä ovat ehkä muuttuneet (tein haastattelut kesän 1998 aikana ja aloitin varsinaisen kirjoitustyön kesällä 1999).

3.2 Kenttätutkimus

Koska olen osittain ravekulttuurin jäsen, kenttätutkimus ja normaali vapaa-ajan viettoni sekoittuvat jonkin verran toisiinsa. Olen tottunut kokemaan ravekulttuurin elämyksellisesti, enkä voinut asettua kokonaan ulkopuolisen tarkkailijan rooliin. Toiseksi rave+lm-päihdekulttuurissa puhutaan jonkin verran muiden päihteidenkäytöstä, ja oli hyvin vaikea rajata sitä, minkä voin ottaa tutkimusaineistoksi ja mitä en. Toisaalta oli myös vaikeaa lopettaa “juoruilu” itse ja siirtyä tutkijaksi, jonka etiikkaan kuuluu vaitiolo.

Koska moni kuitenkin tiesi tutkimuksestani, kävin paljon vapaamuotoisia keskusteluja aiheesta kentällä ollessani. Joskus onnistuin myös tarkastelemaan tunnelmaa ikäänkuin ulkopuolelta ja kuvasin sitä kotiin tullessani jonkinlaiseen paperilapuista koostuvaan kenttäpäiväkirjaan.

Lm-päihteiden osalta olen kuitenkin ulkopuolinen. Hedelmällisiä olivatkin ne kerrat, jolloin osallistuin lm-päihteitä sisältävään illanviettoon alusta loppuun asti. Tällaisia juhlimiskertoja minulla on muistissa tai kirjattuna muutama⁸. Lisäksi kirjoitin ylös tutkimusaiheeseen liittyviä puhelinkeskusteluja ja otin talteen sähköpostiviestejä. Kenttätutkimus ei kuitenkaan ollut kovin systemaattista - sen osuus varsinaisesta aineistosta on siten pieni, mutta sen merkitys näkemyksen muodostumiseen sitäkin suurempi.

3.3 Internet

Lomakekysely

Tein Internetiin kotisivun, jossa kerrottiin tutkimuksesta ja josta on linkki kysymyslomakkeen sisältävälle sivulle⁹. Kysymyslomake noudatti pitkälle haastattelujen runkoa. Siinä kysyttiin lyhyesti taustatietoja, lm-päihteidenkäytön taustatietoja, päihteiden käyttötarkoitusta, käyttöpaikkaa ja vaikutuksia sekä jälleen elämässä tärkeitä arvoja. Kysyin myös käytön hallinnasta ja riippuvuudesta. Suuressa osasta kysymyksistä oli valmiit vastausvaihtoehdot, jotka oltiin laadittu kirjallisuuden perusteella, lähinnä Saundersin (1995a) laajan ravekulttuuria ja ekstaasin käyttötapoja käsittelevän tutkimuksen sekä postmodernismia kuvaavien teorioiden perusteella. Kysymyksiin vaikuttivat myös oma kokemukseni ravekulttuurista sekä keskustelut informantin kanssa. Valmiiden vastausvaihtoehtojen lisäksi kunkin kysymyksen lopussa oli kohta “muu, mikä?” ja tilaa avoimelle vastaukselle.

Lomakkeeseen tuli alussa paljon palautetta, joka sai minut muuttamaan lomaketta kesken tutkimuksen. Muutoksia on kaksi: ensimmäinen koskee kysymystä ”Missä olet ottanut huumeita?” Kysymys osoittautui huonoksi, koska moni on joskus käyttänyt lm-päihteitä kaikissa mainituissa paikoissa, mutta suosii ehdottomasti jotain tiettyä tilannetta. Niinpä muutin kysymyksen muotoon: Missä mieluiten käytät huumeita?¹⁰ Kun vertaan kahteen eri kysymystapaan annettujen vastausten jakautumista eri vastausvaihtoehtojen välille, en kuitenkaan huomaa olennaisia eroja näiden määrien suhteissa. Palautteessa myös toivottiin vapaata tilaa omille kommenteille. Lisäsin loppuun rajattoman vastaustilan, johon vastaaja sai kirjoittaa mitä halusi. Tämä osoittautui todella hedelmälliseksi Sain paljon henkilökohtaisia kertomuksia ja mielipiteitä rave+lm-päihdekulttuurista. Sain myös kritiikkiä, joka koski termivalintojani ja oletettua ennakkokäsitystäni lm-päihteistä. Tämä oli osittain oikeutettuakin, sillä käytin lomakkeessa epämääräistä ja usein negatiivisesti väritettyä sanaa huumeet. Lisäksi niputin kaikki lm-päihteet yhteen ja kysyin “huumeiden vaikutuksia sekä käyttötarkoitusta” antamatta tilaa eritellä tätä jokaisen päihteen tai edes päihdeluokan kohdalla. Moni ilmoitti kuitenkin olevansa iloinen tutkimuksesta ja ajatteli sen tuovan yleisiä mielikuvia totuudenmukaisempaa tietoa rave+lm-päihdekulttuurista. Moni halusi myös tietää, koska tutkimus valmistuu ja mistä sen voi saada käsiinsä. Eräs mieshenkilö ilmoitti itsensä haastateltavaksi, mikäli tekisin vastaavan tutkimuksen heavy metal -piirien lm-päihteiden käytöstä.

Ilmoitin kysymyslomakkeesta Fi-rave-digest¹¹-keskustelulistalla Internetissä: sain sen kautta n. 80 täytettyä lomaketta. Näistä muutama oli ainoastaan ravekulttuurin - ei rave+lm-päihdekulttuurin - jäsenen täyttämä. Tarkoituksena oli ilmeisesti kritisoida ravekulttuurin ja lm-päihteiden yhdistämistä toisiinsa. Myöhemmin ilmoitin lomakkeesta myös City-lehden ilmoitus-palstalla. Ilmoituksen jälkeen sain vielä n. 20 vastausta. Relevantteja vastauksia kertyi 95.

Internet-kyselyyn vastanneet

Ne jotka ovat ilmoittaneet itsensä useampaan toimenkuvakategoriaan, on laskettu mukaan jokaiseen.

Internetistä tutkimusvälineenä ei olla muodostettu yhtenäistä näkemystä. Internetiin liittyy joitain ongelmia. Ensimmäinen on luotettavuus- ja toinen kohdentumisongelma. Luotettavuuteen vaikuttaa se, että Internetissä vastaajia ei voi itse valita, että vastata voi täysin anonyymisti ja että henkilön todellista olemassaoloa ei voi tarkistaa - yksi henkilö voi esimerkiksi täyttää usean lomakkeen. Muuten Internet-kysely vastaa esimerkiksi postikyselyä: molemmissa tapauksissa voi vääristellä tietoja tai valehdella. Kohdentumisongelma taas johtuu Internetin valikoituneesta käyttäjäkunnasta: kyselyyn voivat vastata ainoastaan ne, joilla on pääsy Internetiin, ja todennäköisimmin vastaavat ne, jotka Internetiä aktiivisesti käyttävät.

Tässä tutkimuksessa Internet-kysely on kuitenkin vain yksi tiedonkeruumenetelmä, ja voin verrata siitä saatavaa informaatiota muuhun aineistoon. Luotettavuudesta kertoo se, että Internet-vastauslomakkeiden piirtämä kuva tutkimuskohteesta vastaa hyvin pitkälle muuhun aineistoon perustuvaa kuvaa. Lisäksi, koska suurin osa kysymyksistäni käsitteli vastaajan elämänarvoja sekä päihteiden käyttötarkoitusta ja -kokemuksia, en usko, että vastaajilla olisi kovin suurta syytä valehdella. Taustatietoja kysyttäessä moni oli jättänyt joitain kohtia täyttämättä, esimerkiksi vanhempien ammatit - todennäköisesti varmuustoimenpiteenä henkilöllisyyden suojaamiseksi. Vastausten kohdentuminen on taas mielestäni hiukan vino, mikä johtuu aikaisemmin mainituista Internetiin liittyvistä kohdentumisongelmista. Vastaajissa miehet, opiskelijat ja ATK-alalla opiskelevat tai työskentelevät ovat yliedustettuina, samoin tietyt päihdevalinnat. Yliedustavuus ei kuitenkaan ole niin suurta kuin olisi voinut olettaa: Inkisen & Salmen & Söyringin (1994, 35, 42) ravetapahtumaan osallistuneille tekemässä kyselyssä vuonna 1993 miehiä oli 71 % vastaajista ja opiskelijoita 64 %. Lisäksi suurin osa vastaajista liitti teknoon käsitteet kyberpunk (51 %), virtuaalitodellisuus (66 %) ja tietokoneet (71 %).

Mielestäni Internetin antama mahdollisuus “virtuaaliseen” kontaktiin voi pikemminkin rohkaista rehellisiä vastauksia kuin yllyttää vääristelyyn. Lisäksi Internetin käyttö antaa tutkijalle tietynlaista uskottavuutta: koska hän tavoittaa alakulttuurin Internetistä, hän on ehkä muutenkin ajan tasalla, myös ravekulttuurin suhteen, ja saattaa osata tulkita vastauksia oikein.

3.4 Muu Internet-aineisto

Internetistä löytyy loputon määrä ravekulttuuria ja lm-päihteitä käsitteleviä kotisivuja ja keskustelupalstoja tai uutisryhmiä. Alkuvuodesta 1999 seurasin suomalaista ravekulttuuria käsittelevää uutisryhmää (Fi-rave-digest) ja loppuvuodesta lisäksi päihteitä käsittelevää uutisryhmää (Sfnet.keskustelu.huumeet.fi). Osallistuin myös jonkun verran keskusteluun mm. kysymällä tutkimuksen aukkoihin liittyviä kysymyksiä ja käymällä sähköpostitse keskustelua listoilla tapaamieni henkilöiden kanssa. Internetistä löytyi myös paljon kotisivuja, joilla kerrotaan päihdekokemuksista. Näiltä eri foorumeilta sain runsaasti materiaalia, erityisesti koskien ravekulttuurin arvomaailmaa, lm-päihdeideologioita sekä päihdekokemuksia.

3.5 Erityistoimenpiteet tutkimuskohteen laittomuuden vuoksi

Koska iso osa rave+lm-päihdekulttuurissa käytetyistä päihteistä on mainittu huumausaineasetuksessa ja niiden käyttö näin ollen on huumausainerikos, noudatin erityisiä toimenpiteitä haastateltavien ja muiden lähdehenkilöiden henkilöllisyyden suojaamiseksi. En missään vaiheessa kirjoittanut henkilöiden oikeita nimiä ylös vaan käytin koodeja. Haastattelunauhat, joita käytin osassa teemahaastatteluja, tuhosin heti kun olin purkanut ne tekstiksi. Sähköpostitse tulevista Internet-kyselyn vastauksista poistin osuuden, josta näkee mistä palvelimesta viesti tulee (ellei vastaaja käytä erityisiä toimenpiteitä henkilöllisyyden suojaamiseksi, hän ei ole täysin jäljittämättömissä Internetissäkään). Samalla tavalla käsittelin erilaisilta keskustelulistoilta ottamani aineiston. Poistin jokaisesta kommentista nimen ja sähköpostiosoitteen. Kun tulososassa lainaan haastateltavia, muutan joitain taustatietoja, jottei heitä voitaisi tunnistaa.

Laittomuus oli yksi syy siihen, etten sisällyttänyt tutkimukseen kysymyksiä päihdemarkkinoista, esimerkiksi siitä mistä päihteet ostetaan. Samasta syystä en nimeä niitä klubeja ja paikkoja, joissa tein kenttätutkimusta - en halua puuttua tutkittavaan kulttuuriin keräämällä esimerkiksi huumepoliisia kiinnostavaa konkreettista tietoa.

3.6 Aineiston analyysi

Tutkimusote on ensisijaisesti kvalitatiivinen. Internet-kyselystä saamani numeerinen materiaali kuitenkin tukee kvalitatiivisesta aineistosta löytämiäni tuloksia ja auttaa tulosten havainnollistamisessa. Näin eri tyyppiset aineistot ja analyysimenetelmät eivät näyttäydy toisilleen vastakkaisina vaan niitä voidaan pitää jatkumona (ks. Alasuutari 1993, 15). Yliopiston ATK-laitos auttoi minua muokkaamaan kysymyslomakkeista SPSS-tilasto-ohjelmaan sopivan tiedoston. Koska Internet-kysymyslomake oli alussa lähinnä kokeilu, jonka avulla halusin testata uutta tiedonkeruumenetelmää, enkä olettanut saavani kuin muutamia vastauksia, en ollut suunnitellut lomaketta kvantitatiiviseen analyysiin ja miettinyt koodauksia huolellisesti etukäteen. Tämä aiheutti tiedonkäsittelyvaiheessa joitain ongelmia ja viivästytti tutkimusta huomattavasti. Jouduin jälkeenpäin luomaan vastauksista erilaisia luokkia ja uusia muuttujia ja käyttämään myös omaa tulkintaa epäyhtenäisten vastausten yhtenäistämisessä.

Käytin Internet-kyselyn ensimmäisessä analyysivaiheessa SPSS:n versiota 8.0 mm. seuraavasti: otin frekvenssit kaikista vastauskohdista, jaoin vastaajat eri ryhmiin mm. taustatekijöiden ja päihdevalintojen suhteen ja vertasin näitä ryhmiä keskenään sekä selvitin korrelaatioita eri muuttujien välillä. (Ks. Yliluoma 1997; Mustonen 1995.) Aineisto mahdollistaisi myös paljon laajemman analyysin, mutta se edellyttäisi lisää aikaa ja laajempaa perehtymistä kvantitatiiviseen tiedonkäsittelyyn, eikä siten mahdu tämän tutkimuksen puitteisiin. Rastituskysymysten lisäksi Internet-lomake sisälsi paljon avoimia kysymyksiä, joihin tuli runsaasti tekstiä, joka itsessään luokittuu kvalitatiiviseksi aineistoksi.

Koska eri tyyppisistä aineistoista piirtyy esiin hyvin samanlaisia rave+lm-päihdekulttuurin ominaisuuksia, tutkin koko aineistoa Internet-kyselyn tulokset mukaan luettuna yhtenä kokonaisuutena. Käsittelin aineiston kunkin tutkimuksen teeman (ks. Alasuutari 1993, 23: Havaintojen pelkistäminen) kohdalla erikseen, muodostaen siitä useita koodattuja versioita. Koodattu teksti myös toimi itsessään materiaalina, johon otettiin jälleen uusi näkökulma. Kirjasin haastattelutilanteissa ainoastaan puhutun tekstin, enkä siten myöskään analyysivaiheessa ottanut erikseen huomioon äänenpainoja tms. (ks. Sulkunen 1990, 280-282). Käsittely ja analyysi noudattivat seuraavaa järjestystä:

1. Etsin rave+lm-päihdekulttuurin ominaisuudet Bourdieun kenttäteoriaa (esim. Bourdieu & Wacquant 1995, 122-143) käyttäen: irrotin aineistosta ilmaisut, jotka kuvastavat kulttuurin halua erottua jostain muista kulttuureista sekä ilmaisut, joista tuli esiin päihteiden ominaisuus tällaisina erottelusymboleina. Etsin myös kulttuurin intressit: mikä on juhlimisen tarkoitus? Kolmanneksi erottelin aineistosta ilmaisut siitä, mitkä ominaisuudet ovat ravekulttuurissa arvostettuja ja mitä taas ei arvosteta.

2. Jaoin vastaajat ryhmiin käytettyjen päihteiden perusteella. Vertasin ryhmiä toisiinsa erilaisten ominaisuuksien - iän, yhteiskunnallisen aseman, elämäntilanteen, sukupuolen, perhetaustan, arvomaailman ja päihteiden käyttötarkoituksen - perusteella.

3. Poimin aineistosta vastaajien arvomaailmaa, identiteettiä, elämäntyyliä sekä suhtautumista yhteiskuntaan kuvaavat ilmaisut.

4. Vertasin edellisten koodausten tuloksia yhteiskunnan objektiivisiin rakenteisiin ja niiden muutokseen sekä ajankohtaisiin ilmiöihin etsien yhteneväisyyksiä ja eroavuuksia ja pyrkien löytämään kulttuurin paikan yhteiskunnassa ja ajassa.

4. Yleisiä tutkimustuloksia

Tässä luvussa esitetään joitain tutkimustuloksia, jotka antavat perustietoa tutkimuskentästä. Ensimmäisessä ja toisessa alaluvussa perehdytään ravekulttuurissa käytettyihin päihteisiin, niiden suosioon ja eri päihdetyyppeihin. Kolmannessa alaluvussa käsitellään rave+lm-päihdekokemusta ja määritetään sen osat.

4.1 Käytetyt päihteet

Internet-kyselyssä pyydettiin vastaajaa kertomaan, mitä päihteitä hän on ottanut. Skaala oli hyvin laaja, sisältäen seuraavat aineet: kannabis (hasis, marihuana tai THC), GHB (gammahydroksibuytraatti), ilokaasu (N2O), ekstaasi (MDMA), MDME, LSD, LSA, amfetamiini, 2CB, salvia divinorum, kokaiini, sienet (psilocybiini), punakärpässieni (amanita muscaria), efedriini, kodeiini, 5-MEO-DMT, DXM, muskariini, 2CT, 2C-T-2, heroiini, hulluruoho (datura stramonium), päivänsini (ipomoea tricolor), meskaliini, oopium, poppers (amyylinitraatti), lemmonmarja (atropa belladonna), alkoholi, kofeiini, nikotiini ja psyykelääkkeet. Haastatteluissa yksi mainitsi lisäksi PCB:n. Näistä suuri osa liittyy kuitenkin vain kokeiluihin. Kysyttäessä, mitä päihteitä vastaaja yhä ottaa, jäljelle saatin seuraava suosituimmuusjärjestys.

Kannabista käyttää suurin osa vastaajista, mutta sen käyttö liittyy usein muuhun kontekstiin kuin ravekulttuuriin. Kuitenkin se voidaan luokitella yhdeksi suosituimmista ravepäihteistä yhdessä ekstaasin, LSD:n, GHB:n, amfetamiinin ja ilokaasun kanssa. Usein kannabista käytetään myös yhdessä jonkun muun aineen, esimerkiksi ilokaasun, kanssa. Yleisimpien ravepäihteiden listaan on syytä lisätä vielä kokaiini, joka on kenttähavainnoinnin perusteella kasvattanut suosiotaan vuosien 1998-1999 aikana.

Alkoholia ei käyttänyt ollenkaan 21 % vastaajista. Niistä jotka ilmoittivat käyttävänsä alkoholia, suuri osa käytti sitä kuitenkin hyvin vähän ja harvoin, esimerkiksi harvoin, about pullo keskaria kuussa (mies, 22) tai muutama siideri viikonloppuisin, humalaan asti ehkä kerran kuussa (mies, 24). Kenttätutkimukseen viitaten voin kuitenkin todeta, että varsinkaan vanhimpien rave+lm-päihdekulttuurin jäsenten keskuudessa alkoholiin ei suhtauduta yhtä kriittisesti. Lisäksi moni käyttää myös lm-päihteiden yhteydessä alkoholia.

4.2 Päihdetyypit ja rave+lm-päihdekulttuurin jakautuminen osakulttuureihin

Rave+lm-päihdekulttuurin jäsenet jakavat lm-päihteet eri ryhmiin paljolti lääketieteellistä luokittelua käyttäen (ks. esim. Holopainen 1999, Fabritius & Salaspuro 1999; Holopainen & Fabritius & Salaspuro 1999). Pääasiallinen jako tehdään psykedeelien ja stimulanttien kesken. Jaan nyt rave+lm-päihdekulttuurissa käytetyt päihteet viiteen ryhmään sekä tutkimusaineiston että lääketieteellisen luokittelun perusteella.

1. Psykedeeleillä tarkoitetaan päihteitä, joille on ominaista niiden aistimaailmaa ja todellisuuden kokemista radikaalisti muuttava vaikutus. Usein psykedeelejä kutsutaan myös hallusinogeeneiksi. Fabritius ja Salaspuro (1999b, 427) kuvaavat vaikutuksia näin: ”Hallusinogeenit aiheuttavat joukon voimakkaita aistivääristymiä sekä muuttuneen mielialan ja ajatuksenkulun. Yksilölliset vasteet ja subjektiiviset kokemukset voivat vaihdella suuresti.”

2. Stimulanteilla tarkoitetaan puolestaan päihteitä, joihin liittyy erityisesti piristävä ja itsevarmuutta luova vaikutus. Fabritiuksen ja Salaspuron (mt., 424) mukaan stimulanttien vaikutuksiin kuuluu euforia, ruokahaluttomuus, unettomuus, vapina, suun kuivuminen, lisääntynyt psykomotorinen aktiivisuus, pulssin kohoaminen ja hengitystiheyden kiihtyminen. Suuriin annoksiin liittyy lisääntynyt euforia ja itsevarmuus.

3. Ekstaasi sijoittuu psykedeelien ja stimulanttien välimaastoon: se on ominaisuuksiltaan luokiteltavissa sekä psykedeeliksi että stimulantiksi – toisaalta moni sijoittaa sen kokonaan omaksi päihdetyypikseen, empatogeeniksi, jolle on erityistä sen empatiantunnetta lisäävä vaikutus. Ekstaasin kanssa samaan kohtaan voi sijoittaa myös 2CB:n. Fabritius ja Salaspuro (mt., 428-429) luokittelevat ekstaasin hallusinogeeniksi eli psykedeeliksi. He kirjoittavat siitä seuraavasti: ”Käyttöön liittyy voimakas hyvänolontunne sekä lisääntynyt fyysinen suorituskyky, joka voi saada päihtyneen tanssimaan läpi yön ’reivi’-juhlissa, jolloin nestehukan ja lämmönnousun myötä voi tulla hengenvaarallisia komplikaatioita. Ekstaasin vaikutukset yksilöön ja psyykeeseen ovat vaihtelevia ja vaikeasti ennakoitavissa. Ensimmäisten tuntien aikana korostuu yhteyden ja läheisyyden tunne muihin ihmisiin. Itsetunto on voimistunut ja tarkkaavaisuus lisääntynyt. Esiintyy joko euforiaa tai ahdistusta, joskus aggressiivisuutta tai masentuneisuutta.”

4. Yleispäihteiksi kutsun sellaisia lm-päihteitä, joita joko ei voi sijoittaa mihinkään edellisistä ryhmistä tai jotka ovat hyvin mietoja. Näitä ovat mm. rauhoittavat aineet GHB ja ilokaasu (N2O) sekä kannabis, joka on kuitenkin myös mieto psykedeeli ja siksi lähempänä psykedeelikulttuuria kuin stimulanttikulttuuria. Alho (1999, 126) sanoo rauhoittavien lääkkeiden mm. lievittävän ahdistusta, unettavan ja rentouttavan lihaksia. Kannabispäihtymystä puolestaan kuvaillaan (Fabritius & Salaspuro 1999a, 420) seuraaasti: ”Päihtynyt on aluksi ulospäinsuuntautunut, puhelias, aktiivinen ja naureskeleva. - - Ajatusten lento ja assosiointi ovat kuitenkin runsasta. Erilaiset aistikokemukset korostuvat. Värit voivat näkyä tavallista kirkkaampina, tuoksut voivat voimistua, ja yksityiskohtiin kiinnitetään enemmän huomiota.”

5. Omana ryhmänään ovat vielä opiaatit, kuten heroiini ja oopium, joita tässä tutkimuksessa ilmoitti käyttäneensä tai kokeilleensa kolme vastaajaa ja yhä käyttävänsä yksi vastaaja. Holopaisen, Fabritiuksen ja Salaspuron (1999, 435) mukaan opiaatit aiheuttavat mielihyvää ja lievittävät kipua ja voivat joko rauhoittaa tai aktivoida.

   Rave+lm-päihdekulttuurin jäsenet ovat yleensä valikoivia päihteidensä suhteen ja sijoittuvat siten tiettyyn päihteidenkäyttäjäryhmään. Suurin osa käyttää ekstaasia ja/tai yleispäihteitä, mutta psykedeelien ja stimulanttien suhteen ollaan kriittisempiä. Internet-kyselyyn vastanneista sekä stimulantteja että psykedeelejä käytti 15 % (2 % myös opiaatteja). Yleispäihteiden ja empatogeenien lisäksi ainoastaan psykedeelejä käytti 20 % ja pelkkiä stimulantteja 7 % vastaajista. Muista pelkkää kannabista käytti 28 %, ja kannabista ja ekstaasia 6 % vastaajista. Muita käytettävien päihteiden yhdistelmiä olivat kannabis ja ilokaasu; kannabis, ekstaasi ja GHB; kannabis, GHB ja ilokaasu sekä kannabis, ilokaasu ja 2CB. Teemahaastatteluihin osallistuneista neljä käytti pelkkiä psykedeelejä, kolme stimulantteja, yksi ainoastaan ekstaasia ja kannabista ja neljä muuta sekä psykedeelejä että stimulantteja. Viimeksi mainitussa tapauksessa päihteet otetaan usein “cocktailina” - yhdistetään stimulantti sekä psykedeeli, esimerkiksi amfetamiini ja LSD. Se on kaikkein parasta, LSD:stä tulee hyvä olo ja vauhdista¹² saa menon päälle (mies, 24).

   Rave+lm-päihdekulttuuri oli aluksi hyvin yhtenäinen juhlimiskulttuuri, mutta sittemmin se on jakautunut moneksi eri osakulttuuriksi. Jakautumisen yhtenä elementtinä ovat edellä kuvatut toisistaan eroavat päihdevalinnat. Rave+lm-päihdekulttuurin rakenteesta voidaan käytettyjen päihteiden perusteella muodostaa jatkumo, jossa ekstaasi sijoittuu keskivaiheille. Kaksi vastakkaista ääripäätä ovat psykedeelit ja stimulantit, joiden ympärille rakentuvat jokseenkin omat osakulttuurinsa. Kun Internet-kyselyyn vastanneista verrataan niitä, jotka käyttävät pelkästään stimulantteja niihin, jotka käyttävät pelkästään psykedeelejä, stimulanttien käyttö piirtyy erityisesti työssäkäyvien ja muuta aineistoa hiukan vanhempien harrastukseksi (keski-ikä 25 - koko aineiston 21 (työssäkäyviä 86 % - koko aineistossa 43 %) ja psykedeelit puolestaan hiukan nuorempien sekä opiskelijoiden suosimiksi päihteiksi (keski-ikä 22, opiskelijoita 74 %). Näihin ulottuvuuksiin liittyy usein myös oma musiikkityylinsä sekä kokemusympäristönsä. Lisäksi niillä on usein muusta rave+lm-päihdekulttuurista eroavia arvoja:

   Omasta mielestäni vielä muutama vuosi sitten ilmapiiri oli paljon vapaampi. Kukaan ei kauhistellut tai arvostellut toisten tekemisia. Olisi mielenkiintoista lukea esimerkiksi tämänkin listan logeja muutama vuosi taaksepäin ja laskea, miten paljon on lisääntyneet "mun tekno on parempi kun sun", "mun vaate on parempi kuin sun" tai "mun päihde on parempi kun sun" tyyliset mailit. (Fi-rave-digest.) Käsittelen näitä ääripäitä perusteellisemmin myöhemmin, jolloin stimulanttiääripää esittäytyy nimellä klubikulttuuri.

   4.3 Rave+lm-päihdekokemuksen osat

   Tunnetuin malli päihdekokemuksen käsittämiseen on Zinnbergin kolmijako, jonka mukaan kokemus syntyy kontekstin (setting), mielialan ja mielen hallinnan (set)¹³ ja itse aineen (substance) yhdistelmänä. Näiden kolmen tekijän painopiste vaihtelee käyttäjästä ja tilanteesta riippuen. (Salasuo 1999, 14.) Rave+lm-päihdekulttuurissakin osalle on tärkeintä päihde ja päihdekokemus, jota pyritään säätelemään muiden kahden tekijän avulla - moni mainitsi vastauslomakkeessa käsiteparin set&setting. Myös musiikki valitaan päihteen mukaan: Dub ja trip hop pilvessä, drum&bass DXM:ssä, ambient ja trancen eri tyylit selvinpäin sekä LSD:ssä (mies, 23). Hyvin monelle kuitenkin itse rave on se kokemus, jota haetaan, ja päihteitä käytetään vain kokemuksen syventäjinä, jolloin päihde taas valitaan ympäristön, muun muassa musiikin mukaan. Päihdekokemuksen sijasta käytän käsitettä rave+lm-päihdekokemus, jossa kumpi tahansa - rave tai päihde - voi olla kokemuksen pääsisältö. On huomattava, että ravet tai tanssiklubi on jo itsessään mielihyvää varten suunniteltu tila, jossa uusinta teknologiaa käyttäen ja erityisesti tietynlaisen musiikin avulla pyritään stimuloimaan osallistujien mielialaa.

   Ravekokemuksen tärkeimmät osat ovat useimpien mielestä musiikki sekä muut ihmiset. Vaatimukset ympäristöä kohtaan eivät olleet niin tarkat – paikan toivottiin kuitenkin olevan hämärä. Musiikki on kaikkein tärkeintä. Jotkut puhuu, että trance ois essomusaa¹⁴, mutta mä tykkään housesta. Ja seura on tosi tärkeetä, hyviä kavereita pitää olla ympärillä. Mulle valot ja semmoset ei merkitse paljon, mutta joillekin ne on tosi tärkeitä. Joskus jotkut ihan simppelit bileet on ollut parhaimmat. Mä toivoisin kuitenkin, että se paikka ois hämärä ja jotenkin kotoinen. (Mies, 24.) Ravekulttuurissa on myös ns. puristinen koulukunta, jonka mielestä “todellinen” ravekokemus syntyy ilman päihteitä; monia myös ärsyttää muiden päihteidenkäyttö “ulkomusiikillisena” intressinä.

   5. Rave+lm-päihdekulttuuri kenttänä

   5.1 Juhlimisen intressit

   Rytmikäs musiikki, hymyilevät kasvot ja mahtava yhteenkuuluvaisuudentunne. Kunnon ravet puhdistavat mielen viikoiksi eteenpäin. Kukaan ei töni eikä rähjää ja kaikki nauttivat sielunsa kyllyydestä. (Mies, 23.)

   Muutama semmonen kokemus on ollut, just mitä sillä käytöllä haetaan... tuntuu, että tosiaan leijut, tanssiminen ei tunnu missään, ei väsytä, tanssii vaan hillittömässä huumassa, kaikki on ihanaa, todella kaunista. (Nainen, 20.)

   Rave+lm-päihdekulttuurissa juhlimisen olennaisin tarkoitus on nautinto, kokemus itsessään. Tähän sisältyy nauttiminen ensinnäkin musiikista ja toisaalta siitä esteettisestä ympäristöstä, jonka ihmiset, valot ja muu koristelu luovat. Myös ihmisten toisiaan kohtaan ilmaisema ystävällisyys, kuten silmiin katsominen ja hymyily, on tärkeä osa kokemusta. Ennen kaikkea nautitaan kuitenkin itsestä kaiken tämän keskellä: omasta tanssivasta vartalosta, omasta sosiaalisuudesta ja omista tunteista. Kentän jäsenten yhteisenä intressinä on mahdollisimman täydellinen irtiotto arjesta, kaiken kattava fyysinen ja emotionaalinen kokemus. Ekstaasi on kannabiksen jälkeen, jonka käyttö liittyy yleensä ravekultuurin ulkopuolisiin yhteyksiin, rave+lm-päihdekulttuurin yleisin lm-päihde. Vastaavasti rave+ekstaasikokemus on hyvin yleinen ja suosittu rave+lm-päihdekokemus. Ekstaasin käyttötarkoitus on ravekokemuksen - sosiaalisuuden, musiikin kokemisen ja omien hyvänolontunteiden - tehostaminen. Lisäksi ekstaasi empatogeenina on osa ravekentän kokemuksellista ydintä ja samalla sen sosiaalinen liima: Elämän hienoimpia kokemuksia, tulee tosi lämmin fiilis... varsinkin se empatia, se oli aika uus juttu, kun ei sitä voi kuvitella sellaista. Sitä rakastaa kaikkia niin paljon. Illan viimeisinä tuntina tanssilattialla, kun kaikilla on silmät tähtinä - silloin ollaan yhtä. (Mies, 18.)

   Päihteitä käytetään myös välineinä ravekokemuksen pitkittämiseen ja ajantunteen hävittämiseen. Mielialan nousuvaihe pyritään maksimoimaan ja laskuvaihe minimoimaan huolellisella ajoituksella ja annoskokojen säätelyllä. Paras kokemus on kestää koko ajan meno päällä - ajoitus on tärkeä. Niin että kestää sopivan ajan. Viimeksi oli hyvät bileet, otin vauhtia... ei tullut laskua¹⁵, vaan menin suoraan nukkumaan. (Mies, 19.)

   Ravekokemus voi siis olla suoritus, mutta sellaisenaankin itse oma päämääränsä. Kenttähavainnointia tehdessäni pistin merkille, kuinka tanssiklubin suljettua ja ennen ravien alkamista jotkut valmistautuivat tanssimaan seuraavaan päivään asti mm. venyttelemällä ja syömällä mysliä. Myös Internetin keskustelulistoilla pohditaan keinoja, joilla “bailukunto” saataisiin mahdollisimman hyväksi. Tähän suositellaan mm. juoksulenkkiä kolme kertaa viikossa, ravitsevan aterian nauttimista ennen raveja ja proteiini- ja fruktoosiannosta ravien aikana.

   Juhlimiskulttuuri tai päihteidenkäyttö ei yleensä ole väline seksuaaliselle pariutumiselle. Mitä muuta muka pitäisi tehdä kun tanssia? Ai nussia? heheh... Ei siellä pahemmin mennä iskemään naisia - vähemmän kuin muualla. Homma pyörii ihan itsensä ympärillä. Sanotaan näin, etteivät ihmiset ole kiinnostuneita yhdenillan jutuista. (Mies, 20.) Tämä ei tarkoita sitä, etteikö rave+lm-päihdekulttuurissa tapahtuisi lainkaan seksuaalista pariutumista, mutta se ei kuitenkaan ole yhteisesti hyväksytty kulttuurin intressi eikä kriteeri juhlimisen onnistumiselle.

   Rave+lm-päihdekulttuurin jäsenet kokevat omien juhlimisen intressiensä eroavan olennaisesti valtakulttuurin juhlimisen intresseistä. Hyvä kuvaus intressien koetusta erilaisuudesta on seuraava ote Internetin keskustelulistalta, kertomus raveihin palkattujen turva- ja ovimiesten sekä ravekentän kohtaamisesta. Kyllähän sen näki niistä pokeista, ettei niillä ollut mitään hajua, mitä tapahtuu; teinit vaan pomppii isossa hallissa omituisen musiikin tahdissa, eikä rehvastele autoillaan, juo kaljaa kilpaa, eikä puristele toisiaan perseestä. Niillä oli selkeästi semmonen viestinanto, että ‘me ollaan isompia ja vahvempia kuin te, senkin hauskaa pitävät tekkknorääpäleet... (Fi-rave-digest.)

   Turisti on rave+lm-päihdekulttuurin kielenkäytössä henkilö, joka tulee ravekulttuurin pariin, muttei toimi ravekulttuurin intressien mukaisesti: Turisti on sellainen, joka tulee sinne paita housuissa ja yrittää tuoda omaa juttuaan, ‘juon tässä tätä kaljaa ja oon niinkuin ennenkin´. (Mies, 20.)

   5.2 Rave+lm-päihdekulttuurissa arvostettu pääoma

   Kuten edellä määriteltiin, pääoma käsittää ne ominaisuudet tai omistukset, joiden avulla kentällä pärjää ja joiden avulla kentällä voi saada hyvän aseman. Rave+lm-päihdekentän pelissä hyviä nappuloita ovat erityisesti ravekulttuurin tuntemukseen liittyvä kulttuurinen pääoma, sosiaalinen pääoma sekä kehon pääoma. Taloudellista pääomaa ei sen sijaan arvosteta yhtä paljon. Pääomien arvostussuhteet eroavat jonkin verran toisistaan sen mukaan, mitä sukupuolta henkilö edustaa.

   Kulttuurinen pääoma

   Kulttuurista pääomaa ovat ravekentän tyylillinen pääoma: musiikin, vaatteiden ja päihteiden tuntemus ja jatkuva uuden omaksuminen. Tämä merkitsee aktiivista tiedonhankintaa, esimerkiksi ulkomaisten musiikki- ja ravekulttuurilehtien lukemista, ostos- ja juhlimismatkoja ulkomaille sekä tietenkin innokasta ja säännöllistä osallistumista raveihin ja/tai klubeilla juhlimiseen. Dj:it ovat hierarkiassa ylhäällä, koska heillä on paljon kulttuurista pääomaa. Lisäksi heillä on usein kansainvälisiä ravekentän yhteyksiä ja sikäli tilaisuus pysyä kehityksen etukärjessä.

   Vaikka juhlimisen tarkoituksena onkin ottaa irti arjesta, myös älykkyyttä, ajattelevaisuutta sekä valtakulttuurinkin kulttuurista pääomaa, koulutusta ja yhteiskunnassa menestymistä arvostetaan. Irtiotto sallitaan itselle ja muille juuri koska ollaan niin menestyviä: Kun on viikon tehnyt kaikenlaista, töitä jne., voi hyvällä omallatunnolla ottaa jotain. Se on ainoa mahdollisuus nähdä kavereita ja rentoutua, kun viikolla on kaikkea muuta. - - Lähestulkoon kaikki opiskelee korkeakoulussa, ihmiset ajattelee paljon, äly juoksee. Mulla oli alussa typerä kuva, että nää on pohjasakan juttuja, mutta tuntuu, että fiksujen ihmisten juttuja. Silleen, että onhan ajattelevilla ihmisillä aina vaikeampaa, tulee paljon pulmia matkaan. Tyhmä ihminen, joka ei ajattele mitään, onhan sillä helpompaa. Mä ainakin pidän ajattelua tosi kehittävänä. Aikoinaan joku känniläinen ihminen sano, ettei tarvii muuta ajatella, kuin että on rahaa taskussa, millä voi käydä ostaan viinaa. (Mies, 25.)

   Tärkeää on myös rave+lm-päihdekulttuurin juhlimisen intressien sisäistäminen: kyseessä on irtiotto arjesta tilaan, jossa on pelkästään hauskaa ja jossa tanssitaan aamuun asti - tämä merkitsee iloisuuden ja ystävällisyyden vaatimusta eikä ikävistä asioista tai arkielämän murheista haluta muistuttajia. Vaikka ajattelevaisuutta arvostetaankin, sitä ei välttämättä haluta mukaan juhlimiskentälle: Kannattaa jättää aivot narikkaan (mies, 26). Päihteiden avulla voidaan lisätä sosiaalisuutta, pirteyttä ja iloisuutta, mutta tärkeintä on kuitenkin olemus, ei välttämättä keino, jolla se on saavutettu:

   Jonkinlaisen korrelaation voidaan todeta vallitsevan ecstasyn ja hymyilevien kasvojen välillä. Huom: Tällä en todellakaan tarkoita sitä, että kaikki joilla on hauskaa ovat napanneet! On aika vaikea lähteä varmuudella sanomaan kuka tanssilattialla on ottanut ja kuka ei - ainakin itse olen monesti erehtynyt. Toisilla on energiaa ja intoa ihan luonnostaankin. (Fi-rave-digest.)

   Sosiaalinen pääoma

   Rave+lm-päihdekentällä arvostetaan niitä, jotka tuntevat paljon rave+lm-päihdekentän jäseniä, jotka ovat suosittuja ja tunnettuja – eli niitä, joilla on paljon sosiaalista pääomaa. Kyllähän sitä ihailee niitä, jotka on koko ajan pirteinä ja fiiliksissä ja tuntee kaikki (mies, 25). Yhä laajemman sosiaalisen verkoston haaliminen edellyttää kuitenkin hyviä sosiaalisia taitoja ja sosiaalisten rakenteiden hallintaa. Rave+lm-päihdekentän sosiaalinen rakenne koostuu erityisistä sosiaalisista hierarkioista sekä kaveripiireistä, joiden kautta kentällä eteneminen tapahtuu: Piirit ovat sisäänpäin lämpeneviä... on junttia mennä juttelemaan toisen piirin jäsenelle (mies, 27). Rave+lm-päihdekentällä suositut päihteet, kuten ekstaasi, ovatkin useimmiten juuri sellaisia, joiden vaikutusten alaisena sosiaalisuus korostuu ja kommunikointi on helpompaa.

   Kehon pääoma

   Myös ulkonäöllä on merkitystä rave+lm-päihdekulttuurissa – seikka, joka pätee varmasti muihinkin juhlimiskulttuureihin. Rave+lm-päihdekulttuurissa suosittu olemus on hoikka, muttei niinkään lihaksikas vaan miehilläkin miltei laiha. No, totta kai dj:it ja kauniit ihmiset pääsevät helpommin sisään. Esimerkiksi ylipainoisia ei teknokulttuurissa ole ollenkaan. (Mies, sähköpostiviesti.) Muutama vastaaja ilmoitti käyttävänsä lm-päihteitä laihduttamiseen ja pari kuntoiluun: näin päihteet voivat olla väline kehon pääoman haalimiseen. Kehot ovat myös osa rave+lm-päihdekulttuurin esteettistä kokemusympäristöä ja siten tärkeä osa juhlimiskokemusta.

   Taloudellinen pääoma

   Rave+lm-päihdekentällä suhtaudutaan jokseenkin ristiriitaisesti taloudelliseen pääomaan: taidediskurssien tavoin halutaan korostaa epäkaupallisuutta ja riippumattomuutta vastineena valtakulttuurin kaupallisuudelle. Kuitenkin halutaan osoittaa yhteiskunnassa menestymistä ja kehityksen kärjessä liikkumista ja myös älykkyyttä, joita taloudellinen pääoma voi symbolisoida. Taloudellisen pääoman on oltava ikäänkuin menestyksen mukanaan tuoma itsestäänselvyys mutta jotain, mitä sen haltija ei kuitenkaan itseisarvona kunnioita. Ravekulttuuri on viime vuosien aikana kuitenkin osittain kaupallistunut, ja myös asenteet kaupallisuutta kohtaan ovat muuttuneet jonkin verran hyväksyvimmiksi. Taloudellisen pääoman arvo on nousussa, vaikkakin kulttuurinen, sosiaalinen ja kehon pääoma ovat edelleenkin tärkeämpiä.

   Miehen ja naisen pääoman arvostussuhteiden erot

   Pääomalajien vaihtosuhde on rave+lm-päihdekentällä hiukan erilainen miesten ja naisten kesken. Sukupuolijako näyttäytyy varsin perinteisenä. Miehille ovat naisia hyödyllisempiä musiikillinen asiantuntemus sekä älykkyyden osoittaminen – siis kulttuurinen pääoma. Ravekentällä ns. nörtti on hyvässä asemassa. Naisilla puolestaan estetiikka, fyysinen kauneus sekä iloisuus ovat korostetussa asemassa - siis kehon pääoma. Naiset myös pukeutuvat paljon miehiä paljastavammin. Kuitenkin naiseltakin odotetaan fiksua käytöstä ja ns. bimboja ei arvosteta.

   Mimmit on vähän statisteja. Kundit on dj:itä ja myy douppeja¹⁶ ja järkkää bileitä. Naisten on tavallaan helpompikin päästä sisään. (Mies, 18.)

   Lm-päihteiden käyttö pääomana

   Jossain määrin lm-päihteiden käyttö on myös itsessään rave+lm-päihdekulttuurin pääomaa. Lm-päihteet ovat avain tiettyyn sosiaaliseen ja kokemukselliseen tilaan. Yhteenkuuluvaisuudentunnetta tunnetaan erityisesti niitä kohtaan, jotka ovat myös ottaneet lm-päihteitä - he ovat samassa tilassa.

   Otin ensimmäisen kerran vauhtia baarin vessassa. Pelkäsin sairaasti. Sitten tuli äärettömän hyvä olo, ensimmäistä kertaa ilman miestä. Oli lämpöä ja puhetta, tutustuin kymmeneen ihmiseen. Se oli ahaa-elämys, tajusin, että olin ollut ulkopuolinen. Vitsi noi aineet erottelee ja yhdistää ihmisiä! Olen sen ansiosta tutustunut viiteenkymmeneen ihmiseen. (Nainen, 26.)

   Lm-päihteisiin, erityisesti ekstaasiin, liitetään lisäksi kyky nähdä hyvin helposti, ketkä muut ovat saman päihteen vaikutuksen alaisena: Kaikki tapahtuu silmien välityksellä, katsotaan silmiin ja tiedetään heti, että ollaan molemmat samoissa fiiliksissä (nainen, 24). Jos ei itsellä ole lm-päihdekokemuksia, on hyvin vaikea arvioida, kuka on ottanut lm-päihteitä ja kuka ei. Ilmiselviä merkkejä, kuten esimerkiksi humalaan liittyvää holtittomuutta, ei ole. Vasta kun alkaa käyttää lm-päihteitä, pääsee salaisuuden jakajaksi, osaksi mystistä salakerhoa.

   Lisäksi lm-päihteiden käyttöön liittyy myös aineiden ostamista, tietynlaisia käyttörutiineja sekä päihdesanastoa. Sisään pääsee osallistumalla tähän toimintaan – saa sosiaalista pääomaa - ja mitä sujuvampaa se on, sitä enemmän on sisällä: Kun ostaa jotain, tutustuu ihmisiin.... Siitä tietää, että olen sisällä, kun saan säädettyä klubilla doupit viidessä minuutissa. (Mies, 26.)

   Päihdekokemukset ovat samalla elämänkokemuksia, joita voi verrata ulkomaanmatkoihin. Desforges (1998, 185) on tutkinut nuorten ”travelleri”-ilmiötä, pitkiä ulkomaanmatkoja erilaisiin kulttuureihin ja maisemiin, kuten Intiaan ja Etelä-Amerikkaan. Hänen mielestään nämä matkat kartuttavat kulttuurista pääomaa, jota nuoret keräävät kokemuksina ja muistoina. Ei ole sattumaa, että myös päihdekokemuksista käytetään usein sanaa matka. Niille haastateltaville, jotka olivat lopettaneet lm-päihdeiden käytön, aika rave+lm-päihdekulttuurissa oli edelleenkin merkittävää pääomaa: he ovat mielestään nähneet ja kokeneet jotain, mikä ei ilman lm-päihteitä olisi ollut mahdollista.

   Ei sitä voi ymmärtää, jos ei itse käytä. Se on vähän niinkuin joku harrastus. Myöhemmin tuntuu, että se on niinkuin voimavara. Että se piti kokea. Näen nykyisin esimerkiksi luonnon kauneuden paremmin kuin ennen. Osaa nauttia pienistä asioista. (Mies, 22.)

   5.3 Päihteet distinktiosymboleina

   Ei mulla oo mitään viinanjuomista vastaan:

   kyllähän sitä paskanhajussakin bailaisi,

   mutta ne kärpäset...(Fi-rave-digest).

   Bourdieu (1985, 138) kirjoittaa: “Musiikkikokemukset ovat syvällä kaikkein primitiivisimmässä ruumiillisessa kokemuksessa. Ei ole varmaankaan makua - ehkä ruokailumakua lukuunottamatta - joka olisi yhtä syvällisesti ruumiillista kuin musiikkimaku.” Bourdieu ei ole tarkastellut päihteitä maun ilmaisussa - sääli, sillä käsittely olisi varmasti hedelmällinen. Päihteet ovat kemiallisina kehon sisään otettavina ja kehon toimintaan vaikuttavina aineina kenties vieläkin ruumiillisempia - tai “mielellisempiä” - kuin musiikki. Tähän on myös lisättävä, että musiikilla ja lm-päihteillä, erityisesti ekstaasilla, on yhteys: Esso on musiikin elämyksellisen kokemisen huume, parhaimmillaan jo yhden essokeikan jälkeen kuulet musiikin eri tavalla, menee sieluun, on pelottavaa, koska parempaa kuin mikään. (Nainen, 25.) Rave+lm-päihdekulttuurissa päihdemaku on tärkeä ilmaisukeino siinä missä pukeutumis- ja musiikkimakukin. Ihmisiä luokitellaan sosiaalisiin kategorioihin päihdevalintojen perusteella:

   Alkoholi ja humala symbolisoivat valtavirtaa, tavallisia suomalaisia juntteja, jotka hölmöilevät humalassa: miehistä aggressiivisuutta, huonoa käytöstä, melankoliaa, tyhmyyttä ja epäesteettisyyttä. Alkoholin anniskelupaikoissa en istu koskaan. Niissä on ärsyttäviä ihmisiä, hokevat koko ajan samaa, rock’n’roll. Alkoholilla on huono maine noissa piireissä [ravepiireissä], sitä hajua ei oikein siedetä. (Nainen, 25.) Bourdieu (1985, 138) kutsuu tätä esteettiseksi suvaitsemattomuudeksi: ”Ei mikään ole pahempaa, kuin kärsiä muiden huonosta mausta.”

   Rave+lm-päihdekulttuurissa suositut lm-päihteet, ekstaasi, amfetamiini, LSD, kokaiini ja GHB , edustavat puolestaan – paljolti vaikutustensa mukaan – hienostuneisuutta (mm. kokaiini), sosiaalisuutta (mm. ekstaasi, amfetamiini, kokaiini), itsevarmuutta (mm. amfetamiini, kokaiini), käytöksen hallintaa (mm. amfetamiini, kokaiini, ekstaasi), ystävällisyyttä (mm. ekstaasi), iloisuutta (mm. ekstaasi, GHB , amfetamiini, kokaiini, LSD) avoimuutta (mm. LSD, ekstaasi, GHB ), energisyyttä (mm. amfetamiini, kokaiini, ekstaasi) ja ajatuksen terävyyttä (amfetamiini, kokaiini).

   Toisaalta myös tyyli käyttää päihteitä on tärkeä - ”ei se, mitä kokkaa, vaan se, miten kokkaa,” kuten Bourdieu (1984, 21) sanoo ruoasta. Kaikkein kuvaavin on joku keravateknoilija, joka on jostain löytänyt pirinkäytön¹⁷, eikä kuitenkaan tiedä, missä mennään. Haluan, että paikalla on semmosta jengii, jotka on ollut pidempään meesissä ja tietää mistä on kyse. Ei mitään venäläisiä tai torsteja, sanoo vanha elitisti.” (Mies, 25.) Kerava-teknoilija edustaa junttiutta, epämuodikkuutta ja huonoa asemaa yhteiskunnassa. Torstilla tarkoitetaan niin ikään junttia tai tyhmää.

   Opiaatit kuten heroiini taas symbolisoivat ”nistejä”, narkomaaneja, joista haastateltavat halusivat myös erottautua. Nisteihin yhdistettiin lähiöt, tyhmyys, huono-osaisuus ja epäsosiaalisuus: Missään tapauksessa en ryhtyisi mihinkään elämäntapahuumeiluun, ei sitä jos on skarppi tyyppi ja aivot pelaa rupee mihinkään itsetuhojuttuun, se on tyhmien puuhaa. Heroiini on yksinäisen ihmisen juttu, sellaisen, joka jää makaamaan sohvalle. (Mies, 23.)

   6. Etiikka, identiteetti ja yhteisöllisyys

   6.1 Postmoderni arvomaailma

   Internet-lomakkeessa vastaajan arvomaailmaa selvitettiin kysymyksellä: ”Mitkä asiat ovat sinulle tärkeitä elämässä?” Vastausvaihtoehtoina oli 35 elämäntapaa, identiteettiä ja yhteiskunnallista suhtautumista määrittelevää sanaa¹⁸. Muun muassa vapaus, itsensä toteuttaminen ja yksilöllisyys saivat hyvin paljon mainintoja, mutta sen sijaan politiikka, yhteiskunta, laki, säännöt, suomalaisuus ja lapset saivat näitä vain vähän. Arvomaailma vastaa postmodernin ääripään yhteiskunnallisia rakenteita akselilla perinteinen-moderni-postmoderni. Esimerkiksi Lash (1995, 158-160), joka postmodernin sijasta käyttää käsitettä refleksiivinen modernisaatio, määrittelee perinteisen, modernin ja postmodernin seuraavasti: Perinteen rakenteita määräävät kirkko, suurperhe ja kyläyhteisö, jotka yksilöllistyminen murtaa; modernia rakennetta edustavat puolestaan ammattiliitot, hyvinvointivaltio, valtiobyrokratia, taylorilainen tehdaskuri sekä luokka; postmodernismia on sekä perinteisten että modernien rakenteiden murtuminen. (Vrt. Bauman 1993, 2-15,141-144.)

   Rakenteiden vapautuminen ja tämän mahdollistama yksilöllistyminen merkitsee sekä mahdollisuutta että pakkoa luoda itse oma elämänsä: ”Meillä ei yksinkertaisesti ole muuta vaihtoehtoa toimia kuin valita, miten olla ja toimia” (Giddens 1995, 107). Yksilön on itse määritettävä identiteettinsä ja kehitettävä oma etiikkansa tai elämänfilosofiansa. Lisäksi hän joutuu luomaan itse omat sosiaaliset maailmansa ja yhteisönsä. Tarkastellaan nyt rave+lm-päihdekulttuuria näiden postmodernismin piirteiden valossa.

   6.2 Yhteisöllisyys: kansallisvaltiosta uusheimoihin

   Rave+lm-päihdekulttuuri syntyi aikana, jolloin globaali kommunikaatioverkosto, media ja matkustelu alkoivat mahdollistaa pientenkin ja kertaluontoistenkin tapahtumien laajentumisen kansallisiksi tai maailmanlaajuisiksi (Bauman 1993, 142). Rave+lm-päihdekulttuuri levisi ensin matkustelun ja sittemmin myös median ja Internetin kautta. Edelleenkin kulttuuria tuotetaan ja kulutetaan globaalilla tasolla. Suomalaiset rave+lm-päihdekulttuurin jäsenet lukevat ulkomaisia erikoislehtiä, käyvät juhlimismatkoilla ulkomailla - tai asuvat ulkomailla - ja käyttävät Internetiä tiedon ja kontaktien hankkimiseen. Toisin kuin esimerkiksi rock-musiikissa ei myöskään ole olemassa “suomiravea”, omaa suomalaista ravemusiikkityyliä, joka olisi vain suomalaisille musiikinkuuntelijoille suunnattu. Suomalaisetkin musiikintekijät tekevät globaalia ravemusiikkia globaaleille markkinoille. Lisäksi rave+lm-päihdekulttuuri ei ole rajattu minkään tietyn kansallisvaltion tai etnisen ryhmän kulttuuriin, vaan se poimii vaikutuksia mitä erilaisemmista maailman kulttuureista shamanismista ja idän uskonnoista länsimaiseen teknologiahuumaan. Rave+lm-päihdekulttuuri on yhteisöllisyyttä, joka toteutuu yli maantieteellisten ja yhteiskunnallisten rajojen, ”eräänlaisessa planeetan laajuisessa neurosähköisessä verkostossa” (Salmi 1995, 39).

   Fernback (1999, 205-220) asettaa yhteisölle kolme mahdollista merkitystä: yhteisö voi olla paikallinen, symbolinen tai kuvitteellinen yhteisö. Rave+lm-päihdekulttuuri ei ole yhteisöllisyyttä ensiksi mainitussa mielessä. Se toimii tietyissä paikoissa, mutta ei ole sidottu paikallisuuteen. Fernback liittää paikallisyhteisöön lisäksi konkreettisen elinehtoihin liittyvän riippuvuuden sen jäsenten välille. Rave+lm-päihdekulttuurissa, toisin kuin esimerkiksi kyläyhteisössä tai työpaikalla, on kyse uusheimosta (esim. Bauman 1993, 141), individualismin ajan yhteisöstä, joka jättää jäsenensä vapaiksi riippuvuudesta tai vastuusta yhteisöä kohtaan. Paikallisuuden sijasta rave+lm-päihdekulttuurissa toteutuu Fernbackin toinen yhteisöllisyyden määrite: yhteisö symbolina yhteisesti jaetuille arvoille ja kulttuurisille koodeille – tämä taas ei välttämättä toteudu perinteisissä paikallisyhteisöissä. Rave+lm-päihdekulttuuri – uusheimo - kuitenkin hajoaa heti, kun symbolin edustamille arvoille ja merkityksille ei löydy enää kannattajia. Kun sen yksittäisen jäsenen intressit eivät enää yhdy rave+lm-päihdekentän intresseihin, hän siirtyy muille kentille. Suomen rave+lm-päihdekulttuurista siirrytään mm. takaisin alkoholikulttuurin pariin.

   Alkaa pikku hiljaa etääntyminen. On muita pointteja, jotka ovat tärkeämpiä. Koska pyörin sellaisten ihmisten kanssa, jotka ei käytä. (Mies, 23.)

   Rave+lm-päihdekulttuuri täyttää myös kolmannen Fernbackin määritelmän, kuvitteellisuuden. Tällä tarkoitetaan sitä, että yhteisön on oltava olemassa sen jäsenten mielissä. Yhteisö on olemassa, mikäli löytyy ihmisiä, jotka kokevat olevansa tuon yhteisön jäseniä. Tässä tutkimuksessa haastatellut mielsivät kaikki itsensä rave+lm-päihdekulttuurin jäseniksi. Monelle ravekulttuuri oli hyvin vahvassa asemassa identiteetin kannalta. Useimmille se oli tärkeämpi yhteisö kuin kotimaa, työ- tai opiskelupaikka.

   6.3 Identiteetti: irti suomalaisuudesta

   Suomalainen ei tarvitse syytä murjottamiseen,

   mutta hymyilyyn kyllä (Fi-rave-digest).

   Giddensin (1995, 106) mukaan menneisyys menettää emotionaalisen vaikutusvoimansa, kun perinteen merkitys ohenee. Rave+lm-päihdekulttuurissa tämä näkyy suhtautumisessa kansallisiin juuriin, joiden suhteen kulttuurin jäsenet ovat melkeimpä juurettomia. Emotionaalisen kansallisuustunteen sijasta haastateltavat arvioivat Suomea oman hyödyn kannalta ja muihin maihin verraten: onko Suomessa järkevä asua vai ei.

   Olen asunut ulkomailla. Siellä näin, ettei se Suomi välttämättä se ainoa paikka ole. Samalla myös näin, että Suomessahan pelaa kaikki tosi hyvin. (Mies, 23.)

   Kuvaavaa on se, että neljä kysymyslomakkeeseen vastannutta ilmoitti olevansa siviilipalveluksessa, mutta armeijassa ei yksikään. Armeija kun ei sovi kansallistunteesta irrottautuneen yksilön intresseihin: Olen muuten menossa siviilipalvelukseen. Luulisin, että tulisin tyhmäksi siellä armeijassa. (Mies, 23.)

   Suomalaisuuden tilalle identiteetiksi tulee kansallisvaltioiden rajat ylittävä elämäntyyli-identiteetti. Moni myös samastuu enemmän esimerkiksi Lontoossa tapaamiinsa ihmisiin kuin suomalaisiin yleisesti. Ravekulttuuri koetaan omaksi suomalaisesta valtakulttuurista eroavaksi maailmakseen: Ihmisillä on Suomessa negatiivinen alkuoletus toistensa suhteen. Raveissa ihmiset suhtautuvat toisiinsa positiivisesti, hymyilevät ja ovat ystävällisiä. (Mies, 26.)

   Erityisesti miehisyyden esikuva poikkeaa perinteisen suomalaisen miehen stereotypiasta: kovan, juron, vahvan ja tunteensa salaavan miehen tilalla on pehmeä, sosiaalinen, tunteellinen ja empaattinen mies, toisin kuin jossain tavallisessa ravintolassa, missä ihmiset örveltävät viinan kanssa ja kaikki miespuoliset jäsenet ovat olevinaan niitä kaikkein kovimpia jätkiä. (Fi-rave-digest.) Mies on kiinnostuneempi kulttuurista, muodista ja musiikista kuin esimerkiksi urheilusta, jota vain muutama vastaaja piti tärkeänä. Mies myös tanssii eikä pelkää homomiehiä. Samoin ihannoidaan mieluummin tietokonenörttiä kuin rocktähteä tai machomiestä: “Viime vuosien kehitys on tuonut mukanaan myös uuden sankarikuvaston. Kalju ja älykäs ’tietokonenuori’ on syrjäyttänyt moottoripyörällään mahtailevan uroksen. Rockin ’paha poika’ muuttui teknon ’ihmelapseksi’ ja kaljaa juova musiikkityöläinen mystiseksi, mustiin pukeutuvaksi alkemistiksi.” (Inkinen 1994b, 16.)

   6.4 Etiikka: hyvä elämä = hyvät tunteet

   Rave+lm-päihdekokemusta määräävät tunteet - ei se, mitä tapahtuu, vaan se, mitä tunnetaan ja ajatellaan. Tai oikeammin, tapahtumat ovat tunteissa ja ajatuksissa. Jos alkoholikulttuuriin liittyy käyttäytymisen estojen vapautuminen, rave+lm-päihdekulttuurissa ei haluta käyttäytyä vaan tuntea arjesta poikkeavalla tavalla. Vastaajat ja haastatellut myös nimesivät elämässä tärkeiksi asioiksi muita kuin sen ulkoisiin puitteisiin liittyviä seikkoja: tavaroiden sijasta halutaan elämyksiä, rahan sijasta tunteita ja ajatuksia. Hyvinvointia haetaan ennen kaikkea omasta itsestä. Jokainen haastateltava painotti hyvän elämän sisältönä itsetuntemusta ja henkistä tasapainoa.

   En käsitä, miksi ihmiset juoksevat markkinatalouden talutushihnassa suoraan koulun penkiltä lainaa hakemaan ja lopettavat elämisen siihen. Olemassaolon tarkoitus on tuskin hankkia onni Hobby Hallin kuvastosta. Ainoa järkevä päämäärä on nauttia elämästä löytämällä mielen tasapaino ja hoitaa yhteiskunnalliset velvoitteet siinä sivussa. (Mies, 23.)

   Elämältä myös halutaan enemmän kuin yhteiskunnalliset normit sallisivat. Kaikkein vähiten halutaan olla tavallisia, “riviteekkareita” tai “rivikampaajia”. Lisäksi elämä halutaan elää itse. Halutaan itse kokea, sen sijaan että oltaisiin esimerkiksi viihdeteollisuuden yleisöä ja katsottaisiin, kun muut kokevat. TV:n katselun sijasta tavataan ystäviä, ja jännityselokuvan katsomisen sijasta seikkaillaan päihdemaailmassa. Mignon (ks. Redhead 1993, 20) näkeekin Englannissa massakulttuuriksi muodostuneen ravekulttuurin boheemiuden loppuna: ”Itsensä näkyväksi tekemisen, omana itsenään olemisen ja itse tekemisen ideaali ei jää enää pienen vähemmistön etuoikeudeksi.”

   6.5 Vastuu yksilölle - vapaus yksilölle

   Haastateltavien näkemykset etiikasta ja moraalista painottavat yhteisten sääntöjen sijasta yksilön vastuuta teoistaan. Baumanin (1993, esim. 1-36) mukaan vastuu moraalista jätetään modernissa etiikassa valtiolle: valvonnalle, laille ja kontrollille. Yksilön täytyy vain toimia näiden sääntöjen puitteissa voidakseen tuntea toimivansa moraalisesti oikein. Postmodernissa etiikassa sen sijaan lakia ei nähdä enää moraalin edustajana. Se nähdään vain ihmisten välisinä sopimuksina, josta voidaan joissain kohdin joustaa, kuten yksi tässä tutkimuksessa haastateltu määritteli. Omaa ajattelua ja moraalia pidetään lainkuuliaisuutta tärkeämpinä. Kiellettyjen päihteiden käyttö oli usealla haastateltavalla ollut käänteentekevä tapahtuma etiikan muuttumisessa.

   Koska olet vastustanut lakia joskus, et voi enää uskoa, että se, mitä poliisi ja oikeusvaltio sanoo, on oikein. Huumelait tuntuvat epäoikeudenmukaisilta suhteessa alkoholiin - jos se nyt tulisi, se kiellettäisiin. Ihmisethän tappaa toisiaan humalassa. Se on niin kulttuurisidonnaista. Suomi tulee jälkijunassa, laki tulee aina jäljessä. Onko se niin paha juttu, että joku ottaa aineita? Vastuu on ihmisellä eikä ympäröivällä yhteiskunnalla. Meillä on sosiaalivaltio, jossa tunnetaan, että vastuun voi aina siirtää. (Nainen, 22.)

   On silti huomattava, ettei rave+lm-päihdekulttuurin etiikka kuitenkaan vastaisi Baumanin (mt., 69) haikailemaa uutta postmodernia etiikkaa. ”Moraali ennen vapautta”, otsikoi Bauman, jonka laeista ja säännöistä vapaa yksilö on vapaa voidakseen noudattaa moraalia, jossa toinen ihminen asetetaan itsen edelle. Rave+lm-päihdekulttuurin etiikassa jokainen on oman onnensa seppä. Esimerkiksi yhteiskunnallista yhteisvastuullisuutta ei kannateta. Giddens (1995, 106) kirjoittaakin, että rakenteista vapautuneen yksilön minäprojekti edellyttää huomattavaa emotionaalista vapautta.

   6.6 Internet ja yhteisöllisyys

   Internetillä on ollut tärkeä osa nykyisen rave+lm-päihdekulttuurin kehittymisessä ja leviämisessä: siellä käydään vilkasta lm-päihdekeskustelua, sieltä löytää vaihtoehtoisia tutkimustietoja (ks. esim. MAPS 1999), siellä vertaillaan kokemuksia ja levitetään kemiallisia kaavoja erilaisten aineiden valmistamiseen. Eräs haastateltava kertoi saaneensa Internetistä tietoa lm-päihteistä jo vuodesta 1986 lähtien.

   Otetaan jälleen esille Fernbackin (1999, 205-220) kolme yhteisöllisyyden määritettä: paikallisuus, symbolimerkitys sekä kuvitteellisuus. Internet on paikallisuuden tarjoajana hyvin mielenkiintoinen väline. Kybertilallakin on maantieteensä (ks. mt., 212). Internetilläkin on karttansa, tosin niin monimutkainen ja moniulotteinen, ettei sitä pystyisi koskaan piirtämään. Tämän kartan kaupunkeja ovat kotisivut, ”Internet-saitit¹⁹”. Teiden sijasta niille pääsee joko suoraan, mikäli tietää oikean osoitteen tai linkkejä seuraamalla. Sisäänpääsyyn tarvitaan siis – etenkin alakulttuurien tapauksessa – oikeita salasanoja. Tarvitaan kulttuurista tietoa, tai sitten on tunnettava oikeita henkilöitä, jotta ”löytäisi” tietynlaisille Internet-sivuille. Hyvä esimerkki Internetin maantieteestä on se prosessi, miten itse sattumalta ajauduin Fi-rave-digest-keskustelulistan seuraajaksi. Tein City-lehteen kulttuuripalstaa, ja päätoimittaja oli ehdottanut eri dj:iden esittelyä palstalla. Etsin Altavista-hakuohjelmaa ja tiedossani olevien suomalaisten dj:iden nimiä käyttäen dj:iden yhteystietoja. Pääsin englanninkieliselle suomalaista ravekulttuuria esittelevälle sivulle, josta muutaman linkin kautta löysin myös etsimäni. ”Matkalla” takaisin ”eksyin” sivulle, jossa kerrottiin Fi-rave-digest-keskusteluryhmästä, jonka sitten tilasin itselleni. Myöhemmin ryhmästä muodostui tämän tutkimuksen kannalta hyvin tärkeä tiedonkeruu- sekä kontaktikanava.

   Internetissä yhteisöllisyys on siis tavallaan paikallista. Paikkaa kuitenkin määrää ainoastaan sen sisältö, yhteisö symbolina. Näin paikallisuuden ja symbolisuuden määritteet yhdistyvät mielenkiintoisella tavalla. Kolmas määritelmä, Internet-yhteisöllisyys kuvitteellisena, jäsentensä mielissä, toteutuu mm. Fi-rave-digest-keskustelulistalla. Joskus esimerkiksi listan tilaajista puhutaan fi-ravelaisina. Myös Internetin puitteissa syntyneet ystävyyssuhteet koetaan usein yhtä todellisina kuin fyysisen läsnäolon kautta solmitut ystävyyssuhteet: Olipa hyvät ravet. Tapasin monta parasta ystävääni ensimmäistä kertaa livenä! (Fi-rave-digest.)

   Internet on yhteisöllisyyden kannalta mullistava väline: se on sosiaalinen ja kulttuurinen tila, joka vapauttaa käyttäjänsä fyysisestä maantieteellisestä ympäristöstään. Ei tarvitse sopeutua oman perheen, koulun, kaupungin tai kansallisvaltion normeihin – itselle mieleisen yhteisön löytää Internetistä, jossa mitä erinäisimmät kulttuurit ja ajatusmaailmat ovat edustettuina. Internet tarjoaa sosiaalista hyväksyntää kenelle tahansa. Internetillä on sosiaalisena maailmana omat erityispiirteensä. Siellä se, mitä kirjoittaa, ajatukset ja mielipiteet, on erityisen tärkeää, ja mm. ulkoisen olemuksen ja kulutuksella viestimisen osuus on hyvin pieni – ainakin kunnes Internetissäkin keskustellaan videokameran kuvaamana. Siten Internet osaltaan rikkoo postmodernia kulutus- ja mielikuvakulttuuria. Siellä estetiikka korvautuu kognitiivisella kommunikaatiolla. Se, että arvot ja mielipiteet ovat Internetissä usein niin tärkeitä, voimistaa monia Internetissä syntyviä ideologisia yhteisöjä. Nämä voivat tietenkin levitä myös Internetin ulkopuolelle. Tällaiset uusyhteisöt kilpailevat vahvasti yksilön arvomaailman ja identiteetin muodostumisessa mm. sosiaalisten instituutioiden luomien yhteisöjen kanssa.

   7. Rave+lm-päihdekulttuurin kaksi ulottuvuutta

   7.1 Esteettinen klubikulttuuri

   Hymyile, niin maailma hymyilee sinulle! (Fi-rave-digest.)

   Kutsun klubikulttuuriksi sitä ravekulttuurin osa-aluetta, joka sijoittuu pääasiassa tanssiklubeille eli vanhanaikaisittain yökerhoihin ja jossa päihteiden käyttötarkoitusta määrää ennen kaikkea nautinto ilman muuta merkityssisältöä. Jos nykyiselle klubikulttuurille etsitään historiallista jatkumoa, lähin vastine on 1970-luvun diskokulttuuri (Collin 1998, 10-15). Musiikkityyli on useimmiten ravemusiikin kevyin ja “diskomaisin” laita, kuten house- ja melodinen trance -musiikki. Lm-päihteistä suositaan ekstaasin lisäksi stimuloivia aineita kuten kokaiinia ja amfetamiinia. Haastateltavat pitivät näitä päihteitä suhteellisen vaarallisina, mutta kokivat riskit hallittavina ja ottamisen arvoisina suhteessa päihteiden mahdollistamaan hauskanpitoon.

   Klubikulttuuria määrittää ennen kaikkea estetiikka. Kulttuuria kuvaa hyvin sen suosima musiikki, jonka viehätys perustuu ainoastaan sen esteettisyyteen: musiikki ei ole kerronnallista eikä sisällä eksplisiittisiä merkityksiä. Sen sijaan sykkivä rytmi, kauniit koneilla tuotetut äänet sekä irrallisia eroottisia ja tunteellisia sanoja viljelevät lauluosuudet jättävät mielen vapaaksi ajattelusta ja aisteja hivellen täyttävät sen estetiikalla. Esteettistä on myös pukeutuminen ja keho. Mieli estetisoidaan musiikin ja ympäristön lisäksi stimulanteilla ja ekstaasilla, jolloin se täyttyy kauniista tunteista, jotka välittyvät ulospäin pirteytenä, iloisuutena, sosiaalisuutena ja itsevarmuutena. Tähän sopii Welschin (1996, 6) ilmaisu, mielen ja sielun tyylittely, jonka hän sanoo olevan yhä enemmän esillä länsimaisessa kulttuurissa: ”Kauneussalongeissa ja kuntosaleilla he muokkaavat kehojaan esteettisesti täydellisiksi, ja meditaatiokursseilla - - he pyrkivät kohti esteettistä sielunsa hengellistämistä.”

   Klubikulttuuri on kokemus yhteisöllisyydestä, mutta tämäkin toteutuu esteettisesti ja yksilöllisyyden ehdoilla: rakkaus ja empatia ovat tunteita – eivät sarja tekoja, vastuuta tai siteitä: Klisee on se, että yöllä ollaan yhtä ja päivällä ei moikata kadulla... (nainen, 24). Ollaan yhdessä, jotta voitaisiin nauttia hetkestä joukon keskellä, ilman siteitä ja sitoutumista. Ei olla toisia ihmisiä varten, ainoastaan heidän kanssaan. (Ks. postmoderni joukko, esim. Bauman 1993, 131; Featherstone 1995, 120.) Featherstonen (mt., 47) kuvailun mukaan tällaiset esteettiset yhteisöt saavat voimansa yhteisestä tunnelatauksesta ja pyhän aistimuksesta. Klubikulttuurissa onkin ehdottomasti mystiikkaa, läsnä on jotain sanomattoman viettelevää. Sama pätee rave+lm-päihdekokemuksiin, joita haastateltavat eivät koskaan pystyneet tai halunneet purkaa kognitiivisiksi merkityksiksi: Se on vaan niin ihanaa, ei sitä voi sanoin selittää (mies, 24). Tai Kaikki on todella kaunista (nainen, 22). Viehätys perustuu juuri siihen, että kyse on pelkästä estetiikasta – merkitystä ei voida koskaan täysin paljastaa. Klubikulttuuri on täynnä kirjoittamattomia sääntöjä, ääneen lausumattomia tunteita – ja salaperäisyyttä. Baudrillard (1987, 41-42) kirjoittaa: “Onko mitään viettelevämpää kuin salaisuus? Ainoastaan salaisuus, joka ei kierrä kätkettynä merkityksenä vaan pelin sääntönä, initaatiomuotona tai symbolisena liittona, voi olla viettelevä...” Epäilemättä lm-päihteillä on suuri osa salaisuuden luomisessa ja niiden käyttö on initaatiomuoto, jolla salaisuuteen vihkiydytään.

   Estetiikka etiikkana

   Kysymys: Mikä on päihteiden käyttötarkoitus?

   Vastaus: Osa elämäntyyliä (mies, 20).

   Klubikulttuurissa loistaa homo aestheticus, jonka Welsch (1996, 6) julistaa uudeksi roolimalliksi: tämä on herkkä, hedonistinen, hienostunut ja ennen kaikkea tyylitajuinen. Kun maailma jättää eettiset kysymykset jokaisen itse ratkaistaviksi, elämän tarkoitukseksi voi nousta esimerkiksi nautinto, jota estetiikka puolestaan tarjoaa. Onnistuakseen elämän on muodostettava esteettisesti miellyttävä kokonaisuus (Featherstone 1991, 66-67). Klubikulttuurissa ei palvota esiintyviä taiteilijoita, vaan taiteilijoita ovat juhlijat itse – taideteoksenaan oma kehonsa, mielensä ja elämäntyylinsä. Lisäksi tärkeää on uutuus. Itseä halutaan jatkuvasti täydentää uusilla kokemuksilla.

   Olen kiinnostunut erikoisemmista bileistä, ei tavallisista raflailloista vaan järjestetyistä bailuista, joissa on jotain nähtävää. Aina pitää olla jotain uutta nähtävää. (Mies, 27.); Oon semmonen ihmisen, joka koko ajan tarvitsee kokemuksia, uusia mielenkiintoisia juttuja. Haluan elää tässä ajassa. Peruselämä on tylsää, jos ei tapahdu mitään uutta... Viime aikoina on käynyt mielessä lopettaa toi klubikuvio, kun siihen alkaa kyllästyä. Vois harkita jotain uutta... mitään uutta ei kyllä vielä ole tiedossa. (Mies, 26.)

   Estetisoitumisprosessiin voi ottaa myös syvällisemmän näkökulman: kuten Welsh (1996, 6) toteaa, makuasioista ei voi kiistellä ja siten maku tarjoaa varmuutta. Kun elämäänsä ei enää voi perustaa vanhojen rakenteiden ja identiteetin kategorioiden varaan, esteettinen elämäntyyli tarjoaa yhtenäisyyttä: vaikka parisuhteet loppuvat ja työelämä mullistuu, tyyli pysyy. Makuaan voi myös aina rakentaa vahvemmaksi ja varmemmaksi.

   Jos klubikulttuurin jäsenten elämää tarkastelee perinteisten identiteettikategorioiden mukaan, suurimman osan kohdalla voidaan puhua moninaisesta identiteetistä: vaikka vapaa-aikana eletäänkin yhteiskunnan normien ja lakien ulkopuolella, arkena normeihin taas sopeudutaan. Lm-päihteiden käyttöön sopii sana ”recreational” – vapaa-ajan virkistyskäyttö. Arki ja juhla ovat kaksi erillistä elämänaluetta: Oon perusduunari, mutta vapaa-aikana elän ihan eri maailmassa (mies, 28). Klubikulttuuri on elämän koristelua – elämän, joka saattaa muilta osiltaan olla hyvinkin epäesteettinen. Tällainen kahtiajako ei kuitenkaan päde kaikkiin klubikulttuurin jäseniin: on myös mahdollista elää pelkästään klubikulttuurissa. Kulttuuri on niin iso ja laajalle levinnyt, että se tarjoaa runsaasti sosiaalisia kontakteja sekä myös työtä – palkattua tai vapaa-ehtoista. On mm. klubiemäntiä, esitanssijoita, tarjoilijoita, flyereiden suunnittelijoita, koristelijoita, dj:itä jne. Koska kulttuuri on kansainvälinen, sen puitteissa voi myös elää monessa eri maassa, esimerkiksi viettää kesän Ibizalla ja joulun Lontoossa, puoliksi työskennellen, puoliksi juhlien.

   Esteettinen refleksiivisyys

   Estetisoitumisprosessi yhdistetään länsimaiseen kulttuuriin kokonaisuudessaan. Kulutuskulttuurissa mainosten ja median välittämä estetiikka on yhä suurempi osa tuotteen arvoa käyttöarvon menettäessä merkitystään. Tämän fantasiakulttuurin tyyssijoja ovat etenkin ostoskeskukset, huvipuistot ja tavaratalot. Merkittävää on, että estetiikka, uusimmat tuotteet ja muodit ovat massatuotannon ja median välittämän massamarkkinoinnin mahdollistamana kaikkien ulottuvilla. (Featherstone 1991, 21-24.) Vaikka klubikulttuuri on osa kulutuskulttuuria, se kuitenkin kapinoi massakulttuuria vastaan, haluaa erottautua. Estetiikka on refleksiivistä (Lash 1998, 186): rave+lm-päihdekulttuurissa käytetyt mielikuvat ja symbolit ovat esteettistä kritiikkiä massakulttuurille.

   Monin tavoin antipatiat massakulttuuria ja kaupallisuutta kohtaan vastaavat korkeakulttuurin tai taidekentän arvostuksia. Halutaan olla parempia, mutta tässä tapauksessa kuitenkin “maan alla”, jolloin trickle down –efektin – muotien valumisen ylemmiltä luokilta alemmille - sijaan pelätään “gushing up” –ilmiötä – muodin nousua alakulttuurista valtakulttuuriin, sen popularisoitumista ja kaupallistumista. (Thornton 1995, 5.)

   Nyt yleisen ravintolakulttuurin ja MTVkissfmSUOSIKKI:n kylvämät rikkaruohonsiemenet ovat alkaneet itää, ja satoa joutuvat korjaamaan nekin ketkä eivät sitä haluaisi tehdä.... (Fi-rave-digest.)

   Yläluokkaisen muodin sijasta noudatetaan ”katumuotia”: Lontoon katumuotia plagioidaan, ja myös Hollannin ja Saksan (mies, 25). Halutaan, että tyyli on vaikeasti omaksuttavissa massakulttuurin helppouden sijasta. Kun vaikutukset massanuorisokulttuurissa leviävät mm. Music TV:n ja muiden nuorisomedioiden välityksellä, ravekulttuurissa käytetään ulkomaisia erikoislehtiä ja esimerkiksi Internetiä.

   4.2 Tiedostava psykedeelikulttuuri

   Äiti katso: ilman käsitteitä! (Fi-rave-digest.)

   Kutsun psykedeelikulttuuriksi sitä osaa rave+lm-päihdekentästä, jossa käytetään etupäässä psykedeeleiksi luokiteltuja päihteitä, kuten LSD:tä, psilocybiini-sieniä ja meskaliinia sekä myös ekstaasia, muttei niinkään sen piristävien vaan muiden vaikutusten vuoksi. Psykedeelikentän jäsenille lm-päihteet ovat usein harrastukseen verrattava kiinnostuksen kohde, ja niitä käytetään myös muissa yhteyksissä kun ravekulttuurissa. Jos jotain bileitä ei olisi, käyttäisin psykedeelejä muualla, kuten elokuvissa (mies, 24). Kannabiksen polttelu liittyy myös arkeen: Se on keskikaljatuopin korvike (nainen, 25). Ravekulttuurin yhteydessä psykedeelit liittyvät enemmän raveihin ja metsäbileisiin kuin klubeille, mutta rajat ovat häilyviä. Lisäksi on huomautettava, että myös psykedeelejä voidaan käyttää pelkästään ”hauskaan irtiottoon arjesta” antamatta kokemuksille niitä merkityksiä, joita tässä kappaleessa käsitellään. Psykedeelikenttä kuuluu – 1990-luvun todellisuuteen muotoutuneena - laajempaan psykedeeliliikkeeseen, jota länsimaisessa muodossa edusti ensiksi laajassa mittakaavassa 1960-1970 -lukujen tajunnanlaajentamisliike ja hippikulttuuri (ks. Melechi 1997; Beck & Rosenbaum 1994, 36-41).

   Jos klubikulttuuri edustaa postmodernia mielikuvakulttuuria ja esteettistä refleksiivisyyttä äärimuodossaan, silloin psykedeelikulttuurissa postmoderni esteettisten merkkien pinta halutaan murtaa ja pyritään ”tajunnan tasolle”, jossa ei ole käsitteitä, rakenteita tai valtakulttuurin mielikuvapeliä. On vain intuitio ja vaistot: Psykedeliaa, visuaalista, lähtee retkelle omaan sisimpäänsä ilman normaaleja käsitteitä (nainen, 26).

   Psykedeelikokemuksille annetaan syvällisiä - terapeuttisia – merkityksiä. Psykedeelejä pidetään hyödyllisinä päihteinä. Keskeitä on tajunnanlaajenemisen käsite: Huumeet kuten LSD, sienet (ei kaikki) peyote yms. ovat tajunnanlaajentimia ja sellaisena suositeltavia ainakin kerran tai pari jokaiselle (mies, 20). Tätä perustellaan sillä, että psykedeelien sanotaan poistavan egon, yhteiskunnassa opitun puolen ihmisestä ja paljastavan alitajunnan, yhteiskunnan normeista vapaan ontologisen ihmisyyden. Näin psykedeelien avulla olisi mahdollista tarkastella itseä ja yhteiskuntaa objektiivisesti, vailla yhteiskunnan rajojen ulkopuolelle jäävien ajatusten ja tunteiden torjumista.

   Tunteet pystyy käsittelemään todella hyvin, näkee asioista enemmän puolia – niin paljon hyvää se on tehnyt, olen päässyt eroon ahdasmielisyyksistä. Ei ole niin tiukkis, kontrollifriikki. Egosta irtipääseminen on tervehdyttävä kokemus. (Nainen, 27.)

   Stimulantteja ja alkoholia pidetään puolestaan tajuntaa turruttavina, egoa korostavina ja vaarallisina päihteinä. Alkoholi on tylsä ja turha päihde. Tekee ihmisistä hölösuisia idiootteja. (Mies, 26.) Moni ei juo myöskään kahvia, koska se on piriste ja siten päihteiden käyttötarkoitusten vastainen.

   Tajunnan laajeneminen on verrannollinen refleksiivisyyden²⁰ käsitteeseen. Lashin (1998, 160-1) mukaan refleksiivisessä modernisaatiossa on kyse vaiheesta, jossa modernisaatio alkaa reflektoida itseään: ympäristö alkaa tarjota edellytyksiä sellaisen tiedon hankkimiseen, joka voidaan kääntää kritiikkinä systeemiin itseensä (mt., 156-157). Psykedeelikulttuurissa reflektion kohteena on ensiksi yksilö itse:

   Ecstasyn avulla olen mm. purkanut lapsuudessani ollutta traumaa. MDMA:n avulla pystyn näkemään sen kristallin kirkkaana, pelottomasti. Ja muistoissani kykenen palauttamaan mieleeni myös tunteen, joka silloin sisälläni vallitsi. (Nainen, 22.) MDMA on parantanut elämäni täysin: olen muuttunut sulkeutuneesta nörtistä sosiaaliseksi ryhmäihmiseksi. (Mies, 20.)

   Toiseksi reflektio kohdistuu yhteiskuntaan, sen rakenteisiin ja kulttuuriin: MDMA:n avulla olen vapautunut joistakin kollektiivisista traumoista ja psykooseista (mies, 22). Niiden kokemusten avulla heräsin kulttuurimme vaikutuksesta. Sain kokemuksia, jotka eivät sopineet kulttuurimme raameihin. Olen idealisti, yritän vaikuttaa kulttuuriin, joka on Suomessa sairasta: ihmiset elävät myrkyllistä elämää, suhtautuvat toisiinsa negatiivisesti. Vallitsee kollektiivinen hypnoosi: raha on liian tärkeä. Hypnoosi on median ja huonojen yritysten luoma. (Mies, 28.)

   Reflektion tuloksena muodostetaan uutta maailmankuvaa ja arvomaailmaa, mikä joidenkin kohdalla johtaa myös suuriin muutoksiin elämäntavassa. Esimerkkinä tästä on psykedeelikulttuurin seksuaalisen itsetutkiskelun ja vapautumisen koulukunta: Heteroista on tullut homoja, ja joillain parisuhde muuttuu yksiavioisesta moniavioiseen. Minä ja poikaystäväni olemme valikoivia, mutta vapaassa suhteessa. Mustasukkaisuus tappaa 50 naista vuodessa. Niin kauan kuin yksiavioisuus ja kristilliset arvot ohjaavat yhteiskuntaa, on pattitilanne. (Nainen, 26.)

   Refleksiivisyyden välittäjät

   Everything you read, may not be true,

   look inside your soul, listen to your heart,

   it's only a mirage²¹ (Fi-rave-digest).

   Kuten edellä nähtiin, refleksiivisyyden välittäjinä toimivat psykedeelikulttuurissa päihteet. Niiden lisäksi reflektiossa käytetään asiantuntijajärjestelmiä tai tiedettä, jonka Lash (1995, 161-165) asettaa yhteiskunnan refleksiivistymisessä etusijalle: asiantuntijajärjestelmät tarjoavat mm. sosiologisia ja psykologisia käsitteitä reflektion välineiksi ja ovat lopulta myös itse refleksiivisyyden kohteita. Päihteiden ja tieteen ohella psykedeelikulttuurin refleksiivisyyttä luovat globalisaatio ja Internet. Nämä kaikki tulevat esille seuraavassa otteessa Fi-rave-digest-keskustelulistalta: suomalainen ravekulttuurin jäsen (A) esittää informaatiota, jota hän on löytänyt Ranskan rave-keskustelulistalta, jonka puolestaan ranskalainen ravekulttuurin jäsen on sinne lähettänyt Englannista. Tämän jälkeen suomalaiset ravekulttuurin jäsenet (B ja C) reflektoivat viestiä.

   A: Törmäsin tässä tänään vastaavalla ranskalaisella rave-listalla seuraavanlaiseen meiliin. Kirjoittaja on joku ranskalainen Englannin ravepiireissä roikkuva, joka varoittelee maanmiehiään uusista kotitekoisista muotihuumeista, jotka tulevat tod. näk. leviämään Ranskaan ja muualle Eurooppaan.

   <vapaa käännös>

   ...nämä ovat kaikki metamfetamiinin johdannaisia, joita ei ole vielä luokiteltu huumeiksi... jos näitä aineita kokeiltuasi et ole vielä hullu tai sokea, niin olet joko kuollut tai ollut hyvin onnekas.

   B: Bullshit. - - Öm. Yhtä ”metamfetamiinin johdannainen” kuin esso, eli ei siis kovin; fenetylamiineja kaikki kuitenkin. Ja useimmissa Euroopan maissa, Suomessakin, on tätä nykyä lainsäädäntö, joka määrittelee tunnettujen humausaineiden kaltaisia vaikutuksia aiheuttavat aineet laittomiksi vaikka niitä ei nimeltä kiellettäisikään.

   A:n viesti jatkuu:

   2CG5:

   Annostus 10-16 mg

   Kesto 20-48 tuntia

   Vaikutus on samantapainen kuin 2CB:n tapauksessa (ensimmäinen tämän sortin johdannainen, joka laskettiin liikkeelle), eli jonkin verran MDMA:ta vahvempaa. Aiheuttaa helposti bad tripin, sillä yleensä käyttäjä kyllästyy vähintään 16 tunnin jälkeen ja polttaa päreensä kun vaikutus ei lakkaakaan

   B: Kts. http://www.hyperreal.org/drugs/pihkal/pihkal030.html

   Ylläoleva on kuitenkin enemmän tai vähemmän kohdallaan. Historiallisesti DOM (STP) oli ensimmäinen massalevitykseen asti päässyt fenetylamiini, mutta en takerru pikkuseikkoihin...

   A:n viesti jatkuu:

   FLEA:

   Annostus 100-160 mg

   Kesto 6-10 tuntia

   Vaikutus verrattavissa MDMA:han, kuitenkaan ilman tyypillistä ”rakastan kaikkia” –mielentilaa

   B: Kts. http://www.hyperreal.org/drugs/pihkal/pihkal1081.html

   A:n viesti jatkuu:

   HOT 2:

   Annostus 10-18 mg

   Kesto 6-10 tuntia

   LSD:hen verrattava hallusinogeeninen vaikutus, mutta aiheuttaa hermostuneisuutta ja väkivaltaisuutta.

   B: ”Aiheuttaa väkivaltaisuutta”!?! PIHKAL on vähän eri mieltä: kts. http://www.hyperreal.org/drugs/pihkal/pihkal1087.html

   A:n viesti jatkuu: En tiedä sitten missä määrin voidaan olettaa, että tuollaisia löytyisi jossain vaiheessa yleisesti Suomesta, mutta olen reissatessani törmännyt mitä eriskummallisempiin aineisiin, joihin en koskisi pitkällä tikullakaan.

   B: Aika eriskummallisia joo, en ole ennen kuullut, että noita olisi labran ulkopuolella. Synteesitkin on sen verran non-trivial, ettei noita ainakaan kovin laajassa levityksessä voi olla. Ei sillei tarkoita ettäkö tämä ”huhu” ei olisi totta ja etteikö kannattaisi varoa, mitä ainetta kehoonsa/mieleensä vetää. Vauhti-psykoosi kuulemma kun on vauhdilla maassamme yleistyvä ilmiö.

   C: Ainakin mua arvelutti tässä jutussa se, että toisaalta koitetaan antaa sepustukseen tieteellinen leima, annetaan ED:t milligrammoina; kuin Shulgin ikään. Mutta... Sitten ei identifioida itse ko. ainetta millään lailla.

   Psykedeelikulttuurissa suositaan tieteellisten tutkimustulosten lainaamista ja tieteellisten käsitteiden käyttöä. Toisaalta asiantuntijajärjestelmien jakamaan tietoon suhtaudutaan refleksiivisesti: sitä arvioidaan omiin kokemuksiin ja vaihtoehtoisiin tutkimustuloksiin verraten. Informaatiota etsitään mm. Internetistä, ja mm. farmakologiaa ja biokemiaa opiskellaan myös itse. Kaikki valmis tieto kyseenalaistetaan. Päihteisiin halutaan suhtautua kokonaan valtakulttuurin ja perinteiden ulkopuolelta katsellen. Mm. alkoholia ei haluta pitää itsestäänselvänä päihdevalintana vaan se asetetaan yhdeksi muista päihteistä. Humala on matka siinä missä vaikkapa LSD-matkakin.

   Join eilen tuopin nelosolutta ja 55 ml 40 % kirkasta kutakuinkin tyhjään vatsaan noin 1,5 tunnin kuluessa. Aika mielenkiintoisesti se sai tajunnan ”ohenemaan”. Ikään kuin jotkin osat siitä olisivat leputtaneet toiminnan rajamailla. Samalla siitä tuli psykologinen (itse)varmuuden tunne, joka hieman muistuttaa erästä toista (mutta kiellettyä) kokemusta. Mielialakin kohosi, mutta en tiedä, oliko se alkoholin suoraa vaikutusta. Minusta oli mielenkiintoista ja hauskaakin tarkastella itseäni alkoholin vaikutuksen alaisena, mutta jos nuo vaikutukset ovat samantyyppiset kaikilla ihmisillä, niin voin kuvitella millaiseen asemaan alkoholi voi joidenkin elämässä päästä. Olihan siinä jotain melko addiktiivistakin.

   Eniveis, ”huume” tuo alkoholi tuntuu olevan siinä tai vielä enemmässä määrin kuin moni laiton mömmö. Paljon tylsempi vaan.

   P.S. Joskus on pakko kokeilla vetää kunnon känni pitkästä aikaa, viime kerrasta taitaa olla jo ainakin 4-5 vuotta. Kirjoitan sitten matkakertomusten tänne, jos muistan tai kykenen ;) (Sfnet.keskustelu.huumeet)

   Identiteetin tuolla puolen

   And the true key is trust in self,

   for when I trust myself I fear no one else

   (Fi-rave-digest).

   Kun klubikulttuurissa postmoderni identiteetti merkitsee tyyliä ja estetiikkaa identiteetin perustana, psykedeelikulttuurissa leikitellään identiteetin täydellisen hajoamisen kanssa. Jamesonin (ks. Featherstone 1991, 42) mielestä postmoderni – erilaisten stimulanttien ja mielikuvien täyttämä - kokemuksellisuus on verrattavissa skitsofreenisuuteen: ”todellisuus hajoaa mielikuviksi ja aika sarjaksi alituisia nykyisyyksiä”. Jameson kuvaa skitsofreenikon maailmaa: ”Vaikka hän ei tiedä henkilökohtaisesta identiteetistä, eikä hänellä ole suunnitelmia, välitön erittelemätön kokemus maailman läsnäolosta johtaa intensiteettien tunteeseen; hän kokee eläviä, voimakkaita kokemuksia, joiden tunnelataus on salaperäinen ja painostava.”

   Jameson voisi yhtä hyvin puhua psykedeelikokemuksista: Hallusinogeenien vaikutukset - - seurailevat pääpiirteittäin samantyylistä ”perus”teemaa, selkeyden, pelon ja identiteetin/identiteetittömyyden leikkiä, joka kiteytyy jatkuvaan muutoksen ja epävarmuuden leikkiin. - - Hallusinogeenien suhde aikaan ja identiteettiin on muuttuva, aika voi lakata olemasta totaalisesti tai havainto voi muuttua muuten voimakkaasti, samoin identiteetti. - - Todella epätieteellinen näkemys, mutta perustuu omiin kokemuksiin ja muiden ihmisten kanssa vaihdettuihin kokemuksiin. (Mies, sähköpostiviesti.)

   Identiteetin hajottamisella pyritään saavuttamaan turvallisuudentunnetta ja hälventämään varmuutta. Ensiajattelemalta mahdottomalta kuulostava väite selittyy uskomuksella siitä, että on olemassa jokin perusihmisyys; että ihminen on muutakin kuin habituksensa tai se, mihin hänet on kulttuurissaan sosiaalistettu. Jos tämä löytyy, ihminen ei enää ole riippuvainen sosiaalisesta identiteetistään. Lash (1995, 162-163) erittelee kaksi eri tapaa turvattomuuden voittamiseen tai lieventämiseen. Ensimmäinen tapa on rutiinimainen merkityksen saavuttaminen. Toinen tapa on tietoinen pyrkimys ontologisen turvallisuuden saavuttamiseen. Psykedeelikulttuurissa ei tyydytä ensimmäiseen vaihtoehtoon vaan tavoitellaan toista: halutaan täydellinen turvallisuus, sellainen vastaus, jota tiedekään ei voi kumota. Tämän nähdään lopulta löytyvän jokaisesta itsestään. Haastateltujen kokemukset matkaltaan perimmäisten kysymysten äärelle olivat hyvin samanlaisia:

   Yhteenkuuluvaisuuden tunne luonnon, jopa koko maailmankaikkeuden kanssa :) Intuitiviset välähdykset siitä, mikä maailmankaikkeus on ja mikä meidän funktiomme siinä on. (Nainen, 26.)

   Minulle tapahtui uskoontuleminen, kaikkien uskontojen yhdistelmä, sisäinen herääminen. Ihminen on osa luontoa, sen happojen²² avulla tajusi. Kun on hapoissa näkee puut ynnä muut selkeästi. (Mies, 23.)

   Tätä voidaan peilata yhteiskunnan rakenteisiin. Kun yksilöllistyminen toi vapauden kääntöpuolelle mihinkään yhteisöön kuulumattomuuden, yhteenkuuluvaisuutta etsitään syvemmältä: kuulutaan ekosysteemiin ja maailmankaikkeuteen. Ihmisyksilö, jonka työelämä saattaa sysätä tarpeettomaksi tai ainakin helposti korvattavaksi, löytää tarkoituksen elämälleen osana luontoa. Hänellä on yhteiskunnasta riippumaton tehtävä maailmassa.

   Goa-kenttä uusheimona

   Psykedeelikentästä erottuu jokseenkin erillisenä osana Goa-kenttä. Nimitys viittaa Intian Goa-saareen, zippien - teknohippien - paratiisiin, jossa itämaisuus ja länsimainen rave+lm-päihdekulttuuri yhdistyvät. Goa-trance on myös ravemusiikin alalaji. Ryhmän toiminnassa tärkeitä ovat omat ravet, jotka kesäisin järjestetään luontoon. Näitä kutsutaan metsäbileiksi. Kun rave+lm-päihdekulttuurin yhteisöllisyys vastaa postmodernia joukkoa tai uusheimoa (esim. Bauman 1993, 142-143), jolle on ominaista hetkellisyys ja yhteen elämänalueeseen keskittyvä yhteisöllisyys, goa-ryhmä muistuttaa enemmän perinteistä heimoa. Kulttuuri kattaa usein koko elämäntavan. Pohjalla on – ei estetiikkaan vaan – moraaliin perustuva etiikka, toisin sanoen etiikka, jota Bauman (mt.) peräänkuuluttaa. Halutaan taas kantaa vastuuta, ei niinkään kansallisvaltiosta tai yhteiskunnasta vaan luonnosta ja ekosysteemistä. Kun rave+lm-päihdekulttuurin jäsenet yleensä seikkailevat eri maailmoissa sopeutuen kunkin normeihin ja arvoihin tarpeen mukaan, goa-kentällä halutaan palata yhtenäiseen arvomaailmaan ja identiteettiin (ks. Featherstone 1995, 34-51). Ratkaisuna on kokonaan oman elämäntavan ja arvomaailman noudattaminen ja samalla syrjäänvetäytyminen valtakulttuurista.

   Goa-kentällä on mukavaa, ystävällistä. On työttömiä ja pätkätyöläisiä. Kun goa tuli, tykkäsin siitä tosi paljon. En kuitenkaan mennyt täysillä mukaan, koska halusin kuitenkin kouluttautua jne. (Nainen, 23.)

   Elämäntapaan kuuluvat mm. luonnonsuojelu, kierrättäminen ja kirpputorivaatteet sekä usein mm. harrastuksista jooga, uskonnontuntemuksessa itämaiset uskonnot ja shamanismi, ulkomaanmatkoista matkat mm. Intiaan, olemuksessa rastoitetut hiukset ja päihteidenkäytössä kannabiksen polttelu.

   Metsäbileet ovat goa-heimon rituaali, jonka tarkoituksena on sekä konkreettisesti että henkisesti päästä mahdollisimman kauas länsimaisen kulttuurin kokemusmaailmasta: luonnonympäristön, musiikin, koristeiden, tanssin ja päihteiden avulla mieli puhdistetaan valtakulttuurin vaikutuksista.

   On nuotioita ja vilttejä. Ollaan jossain luonnonkauniissa paikassa. Jotkut polttaa kannabista ja ehkä juo sieniteetä, mutta ei välttämättä mitään. On kovalla psyk-trancea (goa-trance). Tanssiminen on fyysisesti intensiivistä, muttei rasittavaa. Pääsee mietoon transsitilaan. Kun tulee takaisin metsäbileistä, on kuin kulttuurin ohjelmointeja olisi hävinnyt päästä. (Mies, 29.)

7.3 Yhteenveto rave+lm-päihdekulttuurin rakenteesta

Kuva 2 (ks. yllä) on pelkistetty esitys rave+lm-päihdekulttuurin rakenteesta. Se kokoaa yhteen tutkimustuloksia sekä tästä luvusta että luvuista 4 ja 5. Rave+lm-päihdekulttuurista voi muodostaa kuvaan piirretyn jatkumon, jonka ääripäät ovat tässä luvussa esitellyt psykedeelikulttuuri ja klubikulttuuri. Keskelle sijoittuu kulttuurin ydin ja yhteinen pinta-ala, jonka ominaisuudet yhdistävät koko rave+lm-päihdekulttuuria. Tätä osaa käsiteltiin luvussa 5, kun rave+lm-päihdekulttuurin ominaisuuksia määriteltiin kenttäteorian avulla. Psykedeelikulttuuri ja klubikulttuuri sisältävät sen sijaan toisilleen vastakkaisia piirteitä ja ovat siten jokseenkin erillisiä rave+lm-päihdekulttuurin osakulttuureja. Kuviossa esitetty jatkumo kuvaa ensisijaisesti rave+lm-päihdekulttuurin kokemusmaailmaa. Sen sijaan yksittäinen kulttuurin jäsen voi osallistua eri juhlimiskerroilla eri kohtiin tätä kokemusulottuvuutta. Moni jäsen kuitenkin kuuluu selkeästi vain yhteen osakulttuuriin.

Kuviosta tulee esille, kuinka rave+lm-päihdekulttuurin eri elementeillä on yhteys toisiinsa. Luvussa 4 kerrottiin, että musiikki- ja päihdevalinnat liittyvät toisiinsa; tietynlaisten päihteiden kanssa kuunnellaan tietynlaista musiikkia. Samaan nippuun kuuluu myös juhlimispaikka. Psykedeelikulttuurin ääripäätä vastaavat päihteissä psykedeelit, musiikissa goa-trance ja juhlimispaikkana metsäbileet. Klubikulttuurissa vastaavat yhteydet löytyvät puolestaan stimulanttien, house-musiikin ja klubiympäristön väliltä. Keskelle, kaikkien yhteiselle maaperälle sijoittuvat puolestaan ekstaasi ja yleispäihteet, trance-musiikkityyli ja ravet.²³ Musiikin, päihteet sekä juhlimispaikan yhdistävät toisiinsa juhlimisen intressit, joiden perusteella nämä kolme mielialaan vaikuttavaa elementtiä valitaan. Esimerkiksi psykedeelikulttuurin refleksiivisyyden tavoitetta tukevat LSD ja luonnonympäristö, kun taas klubikulttuurin esteettisyyden ja pirteyden intressejä edesauttavat tanssiklubiympäristö ja kokaiini. Yhteiselle pinta-alalle sijoittuvan ekstaasin vaikutuksen alaisena on puolestaan miellyttävä kuunnella musiikkia ja tanssia raveissa yhdessä muiden kanssa. Sosiaalisuus, musiikki, empatia ja tanssiminen ovat arvostettuja asioita sekä psykedeelikulttuurin että klubikulttuuriin jäsenten keskuudessa.

Jatkumon ulottuvuudet eroavat toisistaan myös suhtautumisessaan yhteiskuntaan. Kun psykedeelikulttuuriin liittyy yhteiskunnan rakenteiden arvostelu sekä vaihtoehtoisen maailmankuvan ja elämäntavan etsiminen, klubikulttuuri keskittyy nautintoon ja jättää yhteiskuntakritiikin sikseen. Jatkumo on kaikkein lähimpänä valtakulttuuria klubikulttuurin edustamassa ääripäässä ja vastaavasti kauimpana siitä psykedeelikulttuurin päässä.

8. Rave+lm-päihdekenttä osana elämänpeliä

Bourdieun (esim. 1984) mukaan maku symbolisoi haltijansa yhteiskunnallista asemaa. Tässä luvussa tarkastellaan ensin rave+lm-päihdekulttuurin jäsenten maun yhteyttä heidän yhteiskunnalliseen paikkaansa. Sen jälkeen pohditaan, voiko rave+lm-päihdekulttuurin pääomalla olla muu kuin symbolinen merkitys muilla kentillä – voiko rave+lm-päihdekulttuuri olla tie sosiaaliseen nousuun tai laskuun?

8.1 Juhliminen yhteiskunnallisen aseman symbolina

Tarkastellaan ensiksi vastanneiden yhteiskunnallista asemaa. Internet-kyselyyn osallistuneistahan suuri osa oli ATK-alalla. Moni työskenteli myös markkinoinnissa, mediassa tai tutkimustehtävissä. Nuoremmista suurin osa oli lukiossa. Kenttähavainnointia tehdessäni erotin seuraavat ryhmät: korkeakouluopiskelijat - erityisesti teknillisen ja kaupallisen alan, ulkonäön ja estetiikan parissa työskentelevät - kampaajat, vaateliikkeiden myyjät ja vaatealan yrittäjät, taidekoulujen tai taideteollisten koulujen opiskelijat, tietokonealalla työskentelevät sekä median ja mainosalan edustajat. Myös kulttuurin syntyminen on luonut itsessään uusia kulttuurin ja vapaa-ajan markkinoilla toimivia ammattiryhmiä, kuten dj:it, bile- ja klubiorganisaattorit, flyereiden (tanssibileitä mainostavat lentolehtiset) suunnittelijat jne. Edellisten lisäksi rave+lm-päihdekulttuurista löytyy myös pieni joukko erilaisissa pätkätöissä toimivia sekä ns. syrjäytyneitä tai pikemminkin syrjään hypänneitä, joiden elämä keskittyy joskus pelkästään kyseiseen alakulttuuriin, bileisiin ja päihteisiin.

Rave+lm-päihdekulttuurin jäsenten asema yhteiskunnassa ei siis ainakaan nopeasti ajatellen ole yhtenäinen. Koulutusastetta ja tulotasoa ajatellen se tuntuu jakautuvan kahteen ääripäähän: erityisen hyvin yhteiskunnassa menestyvään enemmistöön ja toisaalta yhteiskunnan ulkopuolella elävään vähemmistöön. Yhteinen nimittäjä kuitenkin löytyy: uusien, usein ns. tietoyhteiskuntaan liittyvien alojen, kuten ATK-alan ja viestinnän sekä estetiikka-alojen, runsas edustus ja toisaalta perinteisten ammattien vähäisyys. Myös ne syrjään hypänneet, joiden elämä perustuu esimerkiksi klubikulttuurissa toimimiseen tai uudenlaiseen “hippietiikkaan” kuten goa-ryhmässä, edustavat uutta tyylikeskeistä ja perinteistä irrallista yhteiskunnallista asemointia.

Edellä mainitut alat ovat sellaisia, joissa inhimillinen pääoma, etenkin älyllinen kapasiteetti sekä kyky luoda kommunikaatiota, kulttuurisia merkityksiä ja estetiikkaa, on tärkeä. Sen sijaan kätten taidot, muodollinen status, fyysinen kestävyys tai materiaalinen pääoma ovat toissijaisia. Samalla tavalla myös juhlimiskulttuurissa painotetaan kehon sisäisiä, henkisiä, esteettisiä ja tunnemaailman kokemuksia. Rave+lm-päihdekulttuuri voidaankin nimittää erityiseksi tietoyhteiskunnan ajan juhlimiskulttuuriksi, jossa huomio keskittyy oman pään sisälle. Myös keho on tärkeä, mutta sen merkitys on sen kyvyssä toimia osana rave+lm-päihdekulttuurin estetiikkaa ja etenkin tuottaa mieleen lisää hyvää oloa tanssin kautta.

Richard & Kruger (1998, 163) tuovat esiin tehdastyön ja rave+lm-päihdekulttuurin symbolisen käänteisen yhteyden: ”Ravet pidetään usein isoissa jälkiteollisisssa maisemissa - - isoissa tyhjissä tehdashalleissa, joihin teknologinen taide luo surrealistisen ja melkeinpä epätodellisen maailman – hupitehtaan. Tässä maisemassa tanssimisesta tulee uusi jännittävä työn muoto – hikoava vartalo tanssilattialla korvaa symbolisesti tehdaslattian rasitukset. Myös ’Work your body’ –lausetta käytetään usein house-musiikin lauluosuuksissa.” Näin rave+lm-päihdekulttuuri voidaan nähdä siirtymäriittinä, jolla juhlistetaan yhteiskunnallista askelta teollisuusyhteiskunnasta tietoyhteiskuntaan ja fyysisestä tehdastyöstä aivotyöhön.

Jos rave+lm-päihdekulttuurin pääomia ja yhteiskunnan rakenteita tarkastelee tarkemmin, voi myös spekuloida, että rave+lm-päihdekulttuurin pääoma-arvostusten ero naisten ja miesten välillä heijastaisi sukupuolten välistä jakautumista työelämässä: naisillahan oli tärkeämpää kehon pääoma ja miehillä kulttuurinen pääoma – tämä vastaa suomalaisten naisten miehiä suurempaa osuutta palvelualoilla ja toisaalta miesten suurempaa osuutta tietointensiivisillä aloilla (Tilastokeskus 1997, 30). Vaikka Internet-kyselyyn vastanneiden elämänarvoissa oli korkealla tasa-arvo, rave+lm-päihdekulttuuri on hyvin paljon miesten maailma, kuninkaanaan Nokia-Suomen tietotekniikkainsinööri, koneiden haltija, jonka ei tarvitse osata soittaa kitaraa ollakseen myös kulttuurielämän guru.

8.2 Kaikki aika on nyt²⁴

Yksikään tässä tutkimuksessa haastateltavista ei juurikaan suunnitellut tulevaisuuttaan, vaikkakin siihen suhtauduttiin toiveikkaasti. Tärkeintä oli sen sijaan kerätä kokemuksia ja oppia tuntemaan itsensä. Sikäli kun rave+lm-päihdekulttuuri on tietoyhteiskunnan juhlimiskulttuuri, tämä on ymmärrettävää: tietoyhteiskunnassa on olennaista juuri muutoksen nopeus. Siinä missä radiolla kesti 40 vuotta saavuttaa 40 miljoonaa kuuntelijaa USA:ssa ja televisiolla 13 vuotta, World Wide Web saavutti saman käyttäjämäärän neljässä vuodessa ja kasvattaa lonkeroitaan tuhannen prosentin vuosivauhdilla (Wriston 1998). Samalla yhteiskunnan rakenteet ja pääomien vaihtosuhteet muuttuvat. Niinpä ainoa, mikä jää, on inhimillinen pääoma - oma keho ja mieli. Siksi sitä palvotaan ja siihen satsataan. Matti Kamppinen (1999, 56-58) povaa tällaisen asenteen leviävän koko yhteiskuntaan: ”Elämme entistä enemmän laajennetussa nykyhetkessä, ja nykyhetken sisältö määrää elämisen laadun. Tulevaisuutta koskevat odotukset eivät enää rakenteista elämänsuunnitelmia samaan tapaan kuin ennen. Tulevaisuus on monelle tässä ja nyt.”

8.3 Psyyken pääoma

Sekä keskusteluun tietoyhteiskunnasta (esim. Tilastokeskus 1997, 65) että postmodernismista (esim. Lähteenmaa 1995, 14) liitetään myös vaatimus uudenlaiseen mielen hallintaan. Elämänpelissä pärjäämisessä tarvitaan psyyken pääomaa. On ensinnäkin kyettävä hallitsemaan uudenlaista kommunikaatiota, toiseksi erotettava virtuaalinen todellisesta, kolmanneksi kestettävä voimakkaita ja nopeita muutoksia ja kokemuksia, ja neljänneksi pystyttävä toimimaan lukuisilla eriytyneillä kentillä, joista kukin vaatii habitukselta erilaisia ominaisuuksia. Kuten Alfred Schutz kirjoittaa, “todellisuudessa, joka koostuu useasta eri maailmasta, joista jokainen vaatii oman luonnollisen asenteensa sekä aikakäsityksen ja oleellisuuden rakenteen, ihmisille, jotka eivät huomaa näitä, tulee ongelmia” (lainattu teoksesta Featherstone 1991, 45).

Lm-päihdekokemukset voidaan nähdä myös mielen hallinnan opetteluna. Tämä liittyy erityisesti psykedeelikulttuuriin, josta Wouters kirjoitti 60-luvun hippikulttuurin yhteydessä seuraavasti: ”Tällaiset epämuodollisuuden manifestaatiot eivät ole merkki kontrollin murtumisesta vaan ne mieluumminkin vaativat suurempaa itsekontrollia. Kyky kontrolloida vaarallisia ja kipeitä aikaisemmin tukahdutettuja tunteita tehokkaasti vaatii sekä rentoutumista että korkeamman tason kontrollia.” (Lainattu teoksesta Featherstone 1991, 45.)

Esimerkkinä mielen hallinnan keinoista psykedeelikokemusten yhteydessä toimii seuraava ”goa-hörhöjen” loru:

joka toisella tahdilla vasen, joka toisella oikea, joka toisella tahdilla

vasen, joka toisella oikea,

joka toisella tahdilla vasen, joka toisella oikea, joka toisella tahdilla

vasen, joka toisella oikea,

jaaaaa. mieli tyhjäksi…

joka toisella tahdilla vasen, joka toisella oikea, joka toisella tahdilla

vasen, joka toisella oikea,

joka toisella tahdilla vasen, joka toisella oikea, joka toisella tahdilla

vasen, joka toisella oikea,

jaaaaa. mieli tyhjäksi…

jatkuu.. ( älkää odotellessa ajatelko turhia... )(Fi-rave-digest.)

Sari Näreen (ks. Lähteenmaa 1995, 14) mukaan kyvystä erottaa fantasia todesta on tulossa myös uusi ihmisiä toisistaan erotteleva tekijä. Tällainen jako näkyy joskus myös rave+lm-päihdekulttuurissa: Ei päihteet aiheuta ongelmia, vaan jos ongelmia tulee, ne on sillä ihmisellä jo valmiiksi (nainen, 23). Minkä me sille voidaan, jos lähiöluuserilla lähtee mopo käsistä aineiden kanssa (mies, 25)?

Yhdeksi merkittäväksi rave+lm-päihdekulttuurin pääomalajiksi voidaankin kappaleessa 5 esitettyjen pääomalajien lisäksi nimetä psyyken pääoma.

8.4 Kohti virtuaalitodellisuutta

Reynolds (1997b, 108) visioi vielä pidemmälle ja esittää huiman ajatuksen rave+lm-päihdekulttuurin funktiosta: ”Ravekulttuuri ja tietokonepelit luovat subjektiivisuuden, joka janoaa viehättymistä tarkoituksen sijasta, sensaatiota tunneherkkyyden sijasta ja jolla on ruokahalu mahdottomille hyperstimulaatiokokemuksille; ravekulttuuri on ihmiskunnan valmistamista virtualisoitavaksi, elämään virtuaalitodellisuudessa.” Rave+lm-päihdekulttuuri synteettisine päihteineen, sähköisine musiikkeineen sekä utopistisiksi suunniteltuine tiloineen onkin hyvin pitkälle virtuaalista kulttuuria.

Myös virtuaalisen ja todellisen välinen moraalinen arvoasetelma puuttuu tai sitten rajaus asetetaan kyseenalaiseksi. Sitä kemikaalista hyvänolontunnetta, joka lm-päihteiden avulla saavutetaan, ei pidetä epäaitona tai moraalisesti vääränä. Hmm. Suru ja ilo ovat kaikki enemmän tai vähemmän kemiallisia reaktioita aivoissa tai muualla hermosysteemissä. Tarkoittaako se, että nämä kemikaaliset reaktiot ovat syntyneet jonkun aineen vaikutuksesta sitä, että ne olisivat normaaleihin sensorisiin kokemuksiin verrattuna jotenkin vähemmän tai enemmän todellisia. Ei minun mielestäni. (Fi-rave-digest.)

Tälle löytyy vastaavuus valtakulttuuristakin, jossa psyykelääkkeitä käytetään yhä enemmän. Kulutus noin viisinkertaistui vuosien 1990-97 välillä (Suomen lääketilasto 1998, 17), ja niiden käyttöä pidetään yhä useammin positiivisena asiana (esim. Markkanen 1999). Sen sijaan, että rave+lm-päihdekulttuurissa kritisoitaisiin medikalisaatiota, ihmisen ja tämän elämän tarkastelemista lääketieteen näkökulmasta (ks. esim. Hannu 1999), sen kanssa ollaan samalla linjalla: Huumeet, siis ne, joita käytän reiveissä [ekstaasi, GHB], ovat nähdäkseni masennuslääkkeitä, joiden avulla huomaan, miten ihanasti asiat oikeasti elämässäni ovat (mies, 22).

8.5 Lm-päihteet vapauden symboleina

Samalla kun rave+lm-päihdekulttuuri on osa globalisoituvaa tietoyhteiskuntaa, se myös symbolisoi halua vapautua kansallisvaltion ja valtakulttuurin otteesta ja yhteisvastuuta korostavasta hyvinvointivaltiosta. Laittomien päihteiden käyttö on osa tällaista uhmaa kansallisia lakeja ja yhtenäiskulttuuria kohtaan.

Ilmiötä voidaan verrata tilanteeseen, jossa jonkin valtion koko poliittinen järjestelmä ja taloussysteemi muuttuvat aikaisempaa vapaammiksi, esimerkiksi kommunistisen systeemin muuttuminen markkinataloussysteemiksi. Kun rakenteet alkavat murtua, ne murtuvat joidenkin mielestä liian hitaasti. Ihmiset haluavat kaiken heti, ja seuraa jonkinlainen väkivaltainen murtuminen. Vastaavanlainen, joskin hienovaraisempi hyppäys on ollut ns. hyvinvointivaltion ja kansallisvaltion murtuminen ja markkinoiden globaali vapautuminen yhtä aikaa kommunikaatioteknologian huiman kehityksen kanssa. Ne jotka pärjäävät uudessa systeemissä, jotka pääomansa ja habituksensa ansiosta hyötyvät rakenteiden ja pelin sääntöjen muutoksista, eivät enää jaksa kunnioittaa vanhoja rakenteita (tai lakeja) vaan haluavat luoda kokonaan oman pelinsä. (Seppälä 1999, 368.)

Bourdieun (Bourdieu & Wacquant 1995, 161) mukaan habitukseen liittyy tietty hitaus. ”Esimerkiksi objektiiviset rakenteet muuttuvat niin nopeasti, että ihmiset, joiden mentaalisia rakenteita nämä katoavat rakenteet ovat muovanneet, tulevat konservatiivisiksi, toimivat toisiaan vastaan ja ajankohdan huonosti huomioon ottamalla tavalla.” Rave+lm-päihdekulttuurin jäsenet edustavat usein toista ääripäätä: heidän habituksellensa olisi edullista, mikäli muutos menisi vieläkin pidemmälle - tavallaan moni elää jossain mielessä tulevaisuudessa. Mielestäni yhteiskunnassa eletäänkin kulttuurisessa mielessä samaan aikaan monessa eri ajassa – joku modernismissa tai teollisuusyhteiskunnassa, toinen postmodernismissa tai tietoyhteiskunnassa ja kolmas jo post-postmodernismissa neljännen nähden maailman edelleen maatalousyhteiskunnan näkökulmasta. Värö (1998, 5) kirjoittaa, että jokainen sukupolvi syntyy erilaiseen todellisuuteen. Yhdyn tähän, mutta lisään vielä, että myös saman ikäiset ihmiset voivat elää eri todellisuudessa.

Kapinana rave+lm-päihdekulttuuri onkin kapinaa vanhoja rakenteita vastaavaa kulttuuria kohtaan, vapautuneen yksilön puolesta. Kapina myös toteutuu yksilöllisyyden ehdoilla: Ollaan individualisteja. Politiikka nähdään asiana, johon on turha mennä - ei saavuta mitään, kerää vain ongelmia. Ei haluta marttyyriksi, halutaan elää tavallista elämää, josta ei haluta luopua taistelemalla. Politikoidaan newsgroupeissa Internetissä. Ihmiset reagoivat ja kapinoivat, mutteivät halua luopua elämästään. (Nainen, 25.) Sen sijaan, että haluttaisiin muuttaa yhteiskunnan valtarakenteita, halutaan vapauttaa oma habitus vanhanaikaiseksi tai huonoksi koetun valtakulttuurin vaikutuksesta - ajattelemattomista käytöksen ja elämäntyylin säätelijöistä.

Vallitsevia rakenteita ei myöskään haluta tukea sopeutumalla niihin. Luultavasti oma huumemyönteisyyteni johtuu osittain siitä, että yhteiskunnan pyrkimys määrätä mm. minun pääni sisäisistä asioista aiheuttaa jonkin verran ahdistusta. Tuntuu siis vähän, että yhteiskunta yrittää pakottaa minut tiettyyn muottiin, joka tuntuu pahasti olevan etanolia ja/tai TV:n viihdesarjoja nauttiva itsenäiseen ajatustoimintaan kykenemätön tuotantoyksikkö. - - Huumekeskustelu onkin siis minulle lähinnä yksi symbolinen keino määritellä itse itselleni joksikin muuksi kuin epäitsenäiseksi robotiksi, jollaiset ovat säälittävyytensä lisäksi hyvin, hyvin pelottavia vallankäytön välikappaleita. (Sfnet.keskustelu.huumeet.)

8.6 Alakulttuurinen pääoma vs. valtakulttuurin pääoma

Ravekentällä - ilman lm-päihteitä - on usein valtakulttuurissa hyvä status: toisin kuin muille popmusiikin lajeille ravekulttuurille on annettu taiteen arvonimi, mm. Helsingin nykytaiteen museossa Kiasmassa oli syksyllä 1999 ravekulttuuria esittelevä näyttely Teknoheimot - insomnia. Rave+lm-päihdekulttuuri voikin olla keino sosiaaliseen nousuun sen alakulttuurisen pääoman avulla: On joitain duunareitakin, mutta musiikki on korvannut työläistaustan (nainen, 25). Esimerkkitapaus voisi olla työttömän musiikinharrastajan ja kovan “bailaajan” nousu ihailluksi dj:iksi ja lopulta valtakulttuurinkin tunnustamaksi taiteilijaksi.

Monelle vastaajista rave+lm-päihdekulttuuri oli tuonut etenkin sosiaalista pääomaa: Elämää se on muuttanut. On paljon tutustunut tosi mukaviin ihmisiin. Se on hyvä puoli... ehkä saanut lisää itsevarmuutta, en tiedä mistä johtuu... ehkä jollain tavalla pystynyt ottamaan haltuun. Se sosiaalinen konsepti – jos siinä sosiaalisessa maailmassa pärjää, niin pärjää muuallakin, se on aika vaikea. (Mies, 27.)

Samoin esimerkiksi ATK-alalla toimiva voi lisätä kokonaispääomaansa alakulttuurisella pääomalla ja erottautua muista saman koulutustaustan omaavista. Rave+lm-päihdekulttuuri voidaankin nähdä symbolisena keinona erottautua suuresta keskiluokasta, johon ison osan rave+lm-päihdekulttuurin jäsenistä voi lukea.

Lm-päihteiden käyttö voi olla myös tie sosiaaliseen vajoamiseen – tietenkin tämän tutkimuksen näkökulman ulkopuolelle jäävien negatiivisten terveysvaikutusten, mutta myös symbolisten merkitysten vuoksi. Erityisesti jos ystäväpiiri, jonka kanssa päihteitä otetaan, on heikko yhteiskunnalliselta asemaltaan, lm-päihteet voivat symbolisoida pikemminkin sosiaalista huonommuutta kuin paremmuutta ns. massoihin tai valtavirtaan nähden. Seuraavassa esimerkissä rave+lm-päihdekulttuurin jäsen määrittää itsensä pikemminkin valtakulttuurin kuin alakulttuurin arvojen mukaisesti: Ei tää oo hyvä juttu. On todella noloa olla vaikka essoissa jossain yleisellä paikalla. Se on niin saatanan näkyvää, kun pupillit on laajana. Ja portaita mennään ylemmäs, en vieläkään tunne ketään, joka käyttäisi vaan myssyä²⁵. (Mies, 24.) Miten rave+lm-päihdekulttuurin jäsenyys vaikuttaa henkilön todelliseen tai illusoriseen asemaan yhteiskunnassa, riippuu siitä, millaisia ovat muut kentät, joiden jäsen hän on.

Nyt kun rave+lm-päihdekulttuuri on osittain kaupallistunut, mm. organisaattorit ja osa dj:istä ovat saaneet tilaisuuden muuntaa alakulttuurista pääomaansa valtakulttuurissa käyväksi taloudelliseksi pääomaksi. Samalla taloudellisen pääoman arvostus on myös noussut rave+lm-päihdekulttuurin, erityisesti klubikulttuurin, sisällä. Sitä symbolisoi päihteistä usein kokaiini, joka on huomattavasti amfetamiinia – “köyhän miehen kokaiinia” – kalliimpaa. Jossain määrin rave+lm-päihdekulttuuri siis myös muuttaa rakennettaan ja arvomaailmaansa kulloistenkin mahdollisuuksiensa ja jäsentensä pääoman mukaan.

On myös huomattava, että rave+lm-päihdekulttuuri on jokseenkin omalakinen maailmansa. Vastaavuutta valtakulttuurin pääoman kanssa ei tarvitse olla, jotta voisi olla hyvässä asemassa rave+lm-päihdekentällä. Yöelämässä voi olla tähti, vaikkei saisikaan arvostusta muualla yhteiskunnassa. Liisa Uusitalon (1998, 2-3) mukaan vapaa-ajan harrastuksiin ja kulttuurihyödykkeisiin liittyvät mieltymykset ja kulutus ovat nousseet jopa niin tärkeiksi ja itsenäisiksi yhteiskunnan alueiksi, että ne pikemminkin luovat luokkajaon kuin symbolisoivat sitä.

Loppupäätelmät

Rave+lm-päihdekulttuuri on globaali juhlimiskulttuuri niin syntynsä, leviämisensä kuin sisältönsäkin perusteella. Se syntyi monen eri maan tapahtumien summana ja on levinnyt varsinaisesta syntypaikastaan Lontoosta maailmanlaajuiseksi juhlimiskulttuuriksi. Kaikkialla se pitää sisällään uusimman tekniikan käytön niin musiikissa, tilojen koristelussa kuin päihdekemiassakin. Juhlimisen tarkoituksena on irrottautua arjen kokemusmaailmasta sosiaaliseen ja mielen tilaan, jossa tärkeintä on puhdas nautinto: musiikista, koristeluista, päihteistä, ympäröivistä ihmisistä sekä ennen kaikkea omasta mielestä ja tanssivasta vartalosta nauttiminen. Kokemus on oma päämääränsä, eikä illan onnistuminen ole kiinni esimerkiksi heilan löytämisestä. Globaalia rave+lm-päihdekulttuurissa on myös miehen identiteetti, joka perustuu estetiikkaan ja sosiaalisuuteen fyysisen voiman ja seksuaalisen aggressiivisuuden sijasta. Myös halu erottautua valtavirtakulttuurista pätee niin Englannin kuin Suomenkin rave+lm-päihdekulttuuriin. Tärkeää on ravekulttuurin oman musiikin, käyttäytymiskoodien, päihteiden ja pukeutumistyylin tuntemus.

Eroja eri maiden rave+lm-päihdekulttuurien välillä kuitenkin löytyy, ennen kaikkea siinä minkälaiset sosiaaliryhmät kulttuurin ensiksi omaksuvat ja millaisilla yhteiskunnallisilla seikoilla ilmiötä selitetään. Siinä missä rave+lm-päihdekulttuuri juontaa juurensa USA:n syrjittyjen ryhmien, mustien ja homoseksuaalien kulttuuriin ja alkoi Lontoossa työväenluokan kulttuurina, Suomessa sen ovat omaksuneet pääasiassa hyvin menestyvät nuoret tai nuoret aikuiset.

Englantilaiset kirjoittajat selittävät rave+lm-päihdekulttuurin syntyä usein thatcherismin ajan uudistusten tuomilla epäkohdilla kuten kodittomuudella ja työttömyydellä, joita rave+lm-päihdekulttuuriin paettiin. Suomalaisessa rave+lm-päihdekulttuurissa uusliberalismi näkyy sen sijaan sen menestyvien jäsenten arvoissa: kansallinen yhteisvastuu koetaan rajoitteeksi yksilön vapaudelle, jota pidetään elämän tärkeimpänä arvona.

Tämän tutkimuksen valossa suomalainen rave+lm-päihdekulttuuri näyttäytyykin enemmän tietoyhteiskunnan menestyjien kuin liberalismin alaspainamien nuorten juhlimiskulttuurina. Tässä kohdassa lukijaa on kuitenkin varoitettava: rave+lm-päihdekulttuuri ei missään nimessä ole pelkästään työ- ja opiskeluelämässä menestyvien kulttuuri, vaan sen parista löytää myös mm. syrjäytyneitä. Keskimäärin sen jäsenet ovat kuitenkin hyvin yhteiskunnassa pärjääviä, ja lisäksi erityisen moni kouluttautuu tai työskentelee jollain tietoyhteiskunnan alalla. Samoin kuten tietoyhteiskunnan ammateissa, esimerkiksi viestinnässä ja ATK-alalla, myös juhliessa toiminta ja kokemukset keskittyvät kehon sisälle: tunteisiin ja ajatuksiin. Lisäksi työelämän tavoin myös juhliessa on tärkeää teknisen kehityksen seuraaminen: uusimpine päihteineen ja musiikkeineen rave+lm-päihdekulttuuri on juhlimista vuosisadan vaihteeseen päivitettynä.

Rave+lm-päihdekulttuurin jäsenten elämänsisältö on kokemuksissa, eikä perinteiseen arvomaailmaan kuuluvia puitteita, kuten rahaa, asuntoa tai työtä, pidetä tärkeinä asioina. Myöskin lapset ja suomalaisuus jäivät arvojärjestyksen pohjasijoille. Tällaista arvomaailmaa voi kutsua hyvin postmoderniksi. Vaikka sanaa pidetäänkin jo vanhainaikaisena, siihen liittyvät käsitteet ovat osuvia uusimman, kansainvälisesti mittavan, juhlimiskulttuurin kuvaajia. Mielestäni postmodernismi onkin edelleen todellisuutta – ja yhä enenevässä määrin.

Postmodernismia on rave+lm-päihdekulttuurin jäsenten hetkessä eläminen: tulevaisuutta ei juurikaan suunnitella, vaan olemisen painopiste keskittyy voimakkaasti nykyhetkeen. Toisaalta tämä on myös tietoyhteiskunnan piirre: teknologian, rakenteiden ja kulttuurin muutos on niin nopeaa, että tulevaisuuteen on vaikea, jopa mahdoton varautua. Kun ulkoisten olosuhteiden hallinta käy yhä vaikeammaksi, psyykeltä vaaditaan yhä enemmän. Nykyajan suuret draamat, mm. jännityselokuvat ja kirjat, ovatkin yhä useammin mielen seikkailuja, joissa jännitetään, selviääkö päähenkilö masennuksesta tai erottaako tämä virtuaalisen todellisesta. Tieteisseikkailu Matrix on jälkimmäisestä hyvä esimerkki, ja ensiksi mainittuun voidaan lukea mm. julkisuuden henkilöiden ”masennuskirjat”. Tärkeäksi ominaisuudeksi elämässä pärjäämisessä on noussut psyyken pääoma. Rave+lm-päihdekulttuuri voidaankin nähdä osana nykyistä psykobuumia, jossa avaimia elämään haetaan omasta mielestä ja sen hallinnasta.

Rave+lm-päihdekulttuurin jäsenten puheissa heijastuu myös uudenlainen – muuttuvaa ympäristöä vastaava - suhtautuminen elämään: videopelimentaliteetti. Ympäristöä ei yritetäkään hallita vaan elämässä seikkaillaan kokemuksesta toiseen ja kulloiseenkin tilanteeseen nopeasti sopeutuen. Tarkoituksena on pitää hauskaa ja samalla kehittää pelitaitojaan. Kuten dj Spooky sanoo: ”Olen tyyppi, jolla on kuva hallussa mutta kehykset kateissa. Elämä on minulle iso videopeli.” (Reynolds 1998, 370.)

Lähteet

Aaholm, Karsten (1996): Rapport om brug og distribution af Ecstasy og andre rekreativt brugte stoffer I Århus. Aarhus Universitet.

Alasuutari, (1993): Laadullinen tutkimus. Tampere: Vastapaino.

Alho, Hannu (1999): Rauhoittavat lääkkeet. Teoksessa Salaspuro, Mikko & Kiianmaa, Kalervo & Seppä, Kaija (toim.) 1999. 126-131.

Baudrillard, Jean (1987): Ekstaasi ja rivous. Helsinki: Gaudeamus.

Bauman, Zygmunt (1993): Postmodern ethics. Oxford: Blackwell.

Beck, Jerome & Rosenbaum, Marsha (1994): Pursuit of Ecstasy. The MDMA Experience. New York: State University of New York Press.

Beck, Ulrich & Giddens, Anthony & Lash, Scott (1995): Nykyajan jäljillä. Tampere: Vastapaino.

Bourdieu, Pierre (1984): Distinction. A Social Critique of the Judgement of Taste. London: Routledge & Kegan Paul.

Bourdieu, Pierre (1985): Sosiologian kysymyksiä. Jyväskylä: Gummerus.

Bourdieu, Pierre & Wacquant, Loïc J. D. (1995): Refleksiiviseen sosiologiaan. Joensuu: Joensuu University Press.

Bourdieu, Pierre (1998): Järjen käytännöllisyys. Juva: WSOY.

Bruun, Kettil (1983): Alkoholforskningens mångfald. Sociologisk forskning 20(1983): 1, 3-10.

Calcutt, Andrew (1998): Arrested Development. Pop Culture and the Erosion of Adulthood. London: Cassel.

Champion, Sarah (toim.) (1997a): Disco Biscuits. London: Hodder and Stoughton.

Champion, Sarah (1997b): Fear and Loathing in Wisconsin. Teoksessa Redhead (toim.) 1997b. 112-123.

Collin, Matthew (1996): Medicated followers of fashion. Time Out. Marraskuu 13-20: 12-14.

Collin, Matthew (1998): Altered States - The Story of Ecstasy Culture and Acid House. London: Serpent’s Tail.

Desforges, Luke (1998). “Checking out the planet”. Global representations/local identities and youth travel. Teoksessa Skelton, Tracey & Valentine, Gill (toim.) 1998. 175-192.

Fabritius, Carola & Salaspuro Mikko (1999a): Amfetamiinin, kokaiinin ja hallusinogeenien päihdekäyttö.Teoksessa Salaspuro, Mikko & Kiianmaa, Kalervo & Seppä, Kaija (toim.) 1999. 423-432.

Fabritius, Carola & Salaspuro Mikko (1999b): Kannabis päihteenä.Teoksessa Salaspuro, Mikko & Kiianmaa, Kalervo & Seppä, Kaija (toim.) 1999. 419-422.

Featherstone, Mike (1991): Consumer Culture & Postmodernism, London: Sage.

Featherstone, Mike (1995): Undoing Culture. London: Sage.

Fernback, Jan (1999): There Is a There There. Teoksessa Jones, Steves (toim.) (1999): Doing Internet Research. 203-221. London: Sage.

Fi-rave-digest. Uutisryhmä. Kotisivu: http://www.damicon.fi/fri/fi-rave-mailinglist/index.html

Forsyth, Alasdair (1995): Ecstasy and illegal drug design. A new concept in drug use. International journal of drug policy 6: 3, 193-209, 213.

Forsyth, Alasdair (1996): Places and patterns of drug use in the Scottish dance scene. Addiction 4: 511-521.

Giddens, Anthony (1995): Elämää jälkitraditionaalisessa yhteiskunnassa. Teoksessa Beck, Ulrich & Giddens, Anthony & Lash, Scott 1995. 83-152.

Gilman, M. (1994): Football and drugs. Two cultures clash. International journal of drug policy 5(1994): 1, 40-48, 51.

Hakkarainen, Pekka (1987): Huumausainekulttuuri ja käyttötavat Suomessa. Lisensiaattitutkimus. Turun yliopisto, sosiologian laitos.

Hakkarainen, Pekka (1992): Suomalainen huumekysymys. Alkoholitutkimussäätiön julkaisuja n:o 42.

Hannu, Timo (1999): Medikalisaatio, megatrendeistä sairain. Helsingin Sanomat 25.8.1999: B15.

Heinonen, Markku (1989). Käyttäjä kohtaa kontrollin. Hoito ja kontrolli huumenuorten kokemina. Sosiaalihallituksen julkaisuja 7/89. Helsinki.

Hills, Gavin (1997): White Burger Danny. Teoksessa Champion, Sarah (toim.) 1997. 63-77.

Holopainen, Antti & Fabritius, Carola & Salaspuro, Mikko (1999): Opiaattiriippuvuus. Teoksessa Salaspuro, Mikko & Kiianmaa, Kalervo & Seppä, Kaija (toim.) 1999. 433-443.

Inkinen, Sam (toim.) (1994a): Tekno - digitaalisen tanssimusiikin historia, filosofia ja tulevaisuus. Hämeenlinna: Karisto.

Inkinen, Sam (1994b): Stroboskooppi on uusi orkidea (teknon muistopuhe). Teoksessa Inkinen 1994a. 11-21.

Inkinen, Sam & Romano, Bello (1994): Suomi-teknon lyhyt historia. Teoksessa Inkinen (toim.) 1994b. 50-57.

Inkinen, Sam & Salmi, Markku & Söyring, Mika: Rave check ’93. Teoksessa Inkinen (toim.) 1994b. 34-45.

IREFREA & European Commission (1998): Night Life in Europe and recreative drug use. SONAR 98. Valencia: Martin Impresores, S.L.

Jenks, Shepherd (1994): The Phoenix Has Risen from the Ashes: A Socio-Cultural Examination of the Neo-Psychedelic Movement. Society for the Study of Social Problems.

Kaitulainen, Heini (1999): Tuomioistuimet käsittelevät paljon vähäpätöisiä huumerikoksia. Esitelmä IV Valtakunnallisilla Päihdepäivillä 1.9.1999.

Kamppinen, Matti (1999): Kaikki aika on nyt. Tiede 2000 3/99: 56-58.

Kinnunen, Aarne (1990): Hedonistinen pilven käyttö ja sen säätely. Sosiologian pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto.

Kinnunen, Aarne (1996): Isännät, rengit ja pokat. Helsinki: Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos.

Klemetti, Konsta (1999): Helsinki by night 1984-2000. City-lehti. Helsinki. 11/99: 38-42.

Kontula, Osmo (toim.) (1992a): Huumeidenkäyttäjät Suomessa. Hämeenlinna: Karisto.

Kontula, Osmo (1992b): Huumeidenkäyttäjät suomalaisessa päihdepolitiikassa. Teoksessa Kontula (toim.) 1992a. 11-31.

Kontula, Osmo (1992c): Nuoret huumeidenkäyttäjät. Teoksessa Kontula 1992a. 32-52.

Koskinen, Torsti (1997): Helsingin huumeet 1966-1996. Helsinki: Edita.

Lalander, Philip (1998): Anden I flaskan. Alkoholens betydelsen i olika ungdomsgrupper. Stockholm: Brutus Östlings Bokförlag Symposion.

Lash, Scott (1995): Refleksiivisyys ja sen vastinparit. Teoksessa Beck, Ulrich & Giddens, Anthony & Lash, Scott 1995. 153-235.

Lähteenmaa, Jaana (1995): Postmodernit virtaukset ja helsinkiläinen nuorisokulttuuri. Helsingin kaupungin tietokeskuksen tutkimuksia 4/1995.

Lähteenmaa, Jaana (1996): Alakulttuuriteorian nousu ja tuho. Teoksessa Suurpää, Leena & Aaltojärvi, Pia (toim.) 1996. 95-130.

Malbon, Ben (1998): The Club. Clubbing: consumption, identity and the spatial practices of every-night life. Teoksessa Skelton, Tracey & Valentine, Gill (toim.) 1998. 266-288.

Manderson, Desmond (1995): Metamorphoses. Clashing symbols in the social construction of drugs. Journal of Drug Issues. Fall 95, Vol 25 Issue 4: 799-817.

MAPS (1999): Psychedelic news. Verkkojulkaisu: http://maps.org/news/

Markkanen, Kristiina (1999): Onni on pilleri. Helsingin Sanomien viikkoliite Nyt 50/1999: 8-11.

Measham, Fiona & Parker, Howard & Aldridge, Judith: The Teenage Transition: From Adolescent Recreational Drug Use to the Young Adult Dance Culture in Britain in the Mid-1990s. Journal of Drug Issues 28(1)/1998: 9-32.

Melechi, Antonio (toim.) (1997): Psychedelia Britannica. Hallucinogenic drugs in Britain. London: Turnaround.

Metcalfe, Stuart (1997): Ecstasy Evangelists and Psychedelic Warriors. Teoksessa Melechi (toim.) 1997. 166-184.

Mustalampi, Saini (1998): Ekstaasi - mitä se on? Neuvoa Antavat 2/1998: 12.

Mustonen, Seppo (1995): Tilastolliset monimuuttujamenetelmät. Helsinki: Yliopistopaino.

Partanen, Juha & Metso, Leena (1999): Suomen toinen huumeaalto. Yhteiskuntapolitiikka 64(1999): 2, 143-149.

Poikolainen, Kari (1999): Päihteet ja kansanterveys. Teoksessa Salaspuro, Mikko & Kiianmaa, Kalervo & Seppä, Kaija (toim.) 1999. 42-47.

Power, R. & Power, T. & Gibson, N. (1996): Attitudes and experiences of drug use amongst a group of London teenagers. Drugs. Education, prevention and policy 3(1996): 1, 71-80.

Puuronen, Vesa (1997): Johdatus nuorisotutkimukseen, Jyväskylä: Gummerus.

Puuronen, Vesa (1998): Kärpänen ikkunassa. Teoksessa Helve, Helena (toim.) (1998): Nuoruudesta! 236-265. Helsinki: Nuorisotutkimusseura ry.

Redhead, Steve (1993): Rave off : politics and deviance in contemporary youth culture.

Brookfield: Aldershot, Hants.

Redhead, Steve (1997a): The Clubcultures reader. Oxford: Blackwell.

Redhead, Steve (1997b): Subculture to Clubcultures. Great Britain: Blackwell.

Reynolds, Simon (1997a): Return to Eden. Teoksessa Melechi (toim.) 1997. 143-165.

Reynolds, Simon (1997b): Rave culture: Living dream or living death? Teoksessa Readhead (toim.) 1997a. 102-111.

Reynolds, Simon (1998): Generation Ecstasy. Into the World of Techno and Rave Culture. USA: Little, brown and company.

Richard, Birgit & Kruger, Heinz, H. (1998): Ravers’ paradise? German youth cultures in the 1990s. Teoksessa Skelton, Tracey & Valentine, Gill (toim.) 1998. 161-174.

Rietveld, Hillegonda (1997): The House Sound of Chicago. Teoksessa Readhead (toim.) 1997a. 124-136.

Rimpelä, M. & Luopa, P. & Jokela, J. & Liinamo, A. & Siivola, M. (1997): Kouluterveys 1996-tutkimus. Kouluviihtyvyys, terveys ja terveystottumukset Helsingissä huhtikuussa 1996. Helsinki: Helsingin kaupunki. Terve ja turvallinen kaupunki –neuvottelukunta.

Rolfe, Julian (1999): The Mitshubishi Story. Mixmag. Huhtikuu, 52-56.

Rudgeley, Richard (1993): The Alchemy of Culture. Intoxicants in Society. London: British Museum Press.

Rushkoff, Douglas (1997): The Ecstasy Club. London: Hodder and Stoughton.

Salasuo, Mikko (1999): Ensimmäinen huumeaalto Helsingissä. Pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto, sosiaalihistorian laitos.

Salmi, Markku (1995): Reivereistä zippeihin - teknon toinen aalto. Nuorisotutkimus 13/1995: 2, 35-42.

Salmi, Markku (1996): Tekno - 90-luvun psykedeliaa ja uutta yhteisöllisyyttä. Teoksessa Suurpää & Aaltojärvi (toim.) 1996. 179-203.

Saunders, Nicholas (1993): E for Ecstasy. London: Nicholas Saunders.

Saunders, Nicholas (1995a): Ecstasy and Dance Culture. England: Nicholas Saunders.

Saunders, Nicholas (1995b): Rave as Religion. Verkkojulkaisu: http://www.ecstacy.org/rave.html

Saunders, Nicholas (1997): Ecstasy Reconsidered. England: Nicholas Saunders.

Schuster, Peter & Lieb, Roselind & Lamertz, Christina & Wittchenm Hans-Ulrich: Is the use of Ecstasy and Hallucinogens Increasing? Eur Addict Res 4/1998: 75-82.

Seppälä, Pauliina (1999): Kielletyt aineet ja niiden merkitys teknokulttuurissa. Yhteiskuntapolitiikka 4/99: 359-368.

Sfnet.keskustelu.huumeet. Sähköpostiohjelmissa uutisryhmän News.freenet.fi alla.

Shapiro, Harry (1999): Dances with drugs: pop music, drugs and youth culture. Teoksessa South, Nigel (toim.) (1999): Drugs: Cultures, Controls & Everyday Life. 17-35. London: Sage.

Skelton, Tracey & Valentine, Gill (toim.) (1998): Cool Places. Geographies of youth cultures. London: Routledge.

Smiley on Acid (1994): Teknohuumeet. Teoksessa Inkinen (toim.) 1994a. 159-168.

Soikkeli, Markku (1998): Onko huumevalistus lopetettava vai aloitettava. Yhteiskuntapolitiikka 63: 4.

Sulkunen, Pekka (1990): Ryhmähaastattelujen analyysi. Teoksessa Mäkelä, Klaus (toim.) 1990: Kvalitatiivisen tutkimuksen ainesto ja analyysi. 264-285. Helsinki: Gaudeamus.

Suomen lääketilasto 1997 (1998). Helsinki: Lääkelaitos ja Kansaneläkelaitos.

Suurpää, Leena & Aaltojärvi, Pia (toim.) (1996): Näin nuoret. Näkökulmia nuorten kulttuureihin. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura.

Svensson, Bengt & Svensson, Johanna & Tops, Dolf (1998): Att komma för sent så tidigt som möjligt. Helsingfors: NAD publikation nro 34.

Thornton, Sarah (1995): Club Cultures. Music, media and Subcultural Capital. London: Polity Press.

Tiihonen, Pekka (toim.) (1999): Suomen laki. Helsinki: Kauppakamari oy & Lakimiesliitto.

Tilastokeskus (1997): Tiedolla tietoyhteiskuntaan. Helsinki: Tilastokeskus.

Uusitalo, Liisa (1998): Kulutus ja yhteiskunnan muutos. Tilastollinen aikakauslehti 31.12.1998. Hyvä, paha kulutus. 2-5. Helsinki: Tilastokeskus.

Värtö, Petteri (1998): Simmeliläinen diagnoosi Sairaan kauniista maailmasta. Nuorisotutkimus 2/1998: 2-15.

Welsch, Wolfgang (1996): Aestheticization Process. Teoksessa Theory, Culture & Society. Vol 13(1): 1-24. London: Sage.

Whiteley, Sheila (1997): Altered Sounds. Teoksessa Melechi (toim.) 1997. 120-142.

Wriston, Walter (1998): Tapa rikastua on muuttunut dramaattisesti. Helsingin Sanomat 14.12.1998: B11.

WSOY (1989): Suomi-englanti-suomi-taskusanakirja. Porvoo: WSOY.

Yliluoma, Pertti V. J. (1997): Johdatus kvantitatiivisiin analyysimenetelmiin SPSS for Windows-ohjelman avulla. Helsinki: IMDL.